keskiviikko 10. tammikuuta 2007

Mistä eläintenoikeuksissa on kysymys?

eläintenoikeudet



Kuva: Anna Amnell

Lontoon seurapiirien eläinlääkärinä toiminut kanadalainen Bruce Fogler on kirjoittanut, että eläintenoikeusfanatismin taustalla on arvo- ja tunnetyhjiö. Lemmikkieläimistä on tullut uskonnon ja perheen korvike varakkaille juurettomille ihmisille, joilla ei ole läheistä suhdetta sukulaisiin ja joille perinteinen uskonto on menettänyt merkityksensä.

”On totta, että lemmikkieläimistä voi tulla joillekin ihmisille tärkeämpiä kuin oma perhe. Se voi olla jonkinlaista eläintenpalvontaa.” Näin sanoi minulle amerikkalainen filosofi ja ympäristönsuojeluntutkija Walter Simpson, joka toimii itse eläintenoikeusliikkeessä. Hän ei käytä edes nahkakenkiä. Mutta hän kuuluu maltillisiin eläintenystäviin. Nämä maltilliset unohtuvat, sillä ääriryhmät saavat enemmän julkisuutta.

On luonnollista, että vallalla on monenlaisia käsityksiä ja mielipiteitä. Kaikki liikkeet vetävät puoleensa myös fanaatikkoja. Tällainen fanatismi ei ole kuitenkaan uutta. Amerikkalainen kasvatustieteilijä ja filosofi Bronson Alcott vei perheensä asumaan utopistiseen Hedelmämaa-nimiseen yhteisöön. Hän oli tappaa heidät siellä nälkään ja viluun. Liha, villa ja puuvilla olivat kiellettyjä ”lampaiden ja orjien kyynelten vuoksi”.

Sekään ei vielä riittänyt Bronsonille. Hän oli vähällä vielä perheensä Hedelmämaasta vielä fanaattisempaan yhteisöön, Shakereitten pariin, jossa miehet ja naiset elivät yhdessä, mutta selibaatissa, ja lapset erotettiin perheistään. Nämä kokemukset järkyttivät perheen tytärtä Louisaa, joka päätti tulla perheen ”isäksi”, kuten hän sanoi, perheen huolehtijaksi. (Lue "Louisa saa oman huoneen", kertomus Louisa May Alcottin lapsuudesta.)

Löydämme fanaattisen eläintenystävän vielä kauempaa. Chaucerin Canterburyn tarinoissa on nunna, joka on tunteeton ihmisten kärsimyksille, mutta ruokkii hellästi herkkupaloilla lemmikkikoiriaan ja kärsii kovasti, kun näkee hiiren loukussa.

Kiihkeimmät eläintenoikeusaktivistit pitävät oppi-isänään Peter Singeriä. Nämä ääriryhmät julistivat jo 1980-luvulla Pohjois-Amerikassa, että tulevaisuudessa eläinten syömistä tullaan kammoksumaan yhtä paljon kuin orjuutta. Esikuvia ovat olleet Mahatma Gandhi, Martin Luther King ja apartheidia vastustaneet eteläafrikkalaiset. Näiden menetelmiä on seurattu.

Radikaalit herättävät huomiota. He ovat valmiita tekemään rikoksia ja joutumaan vankilaan. Unohtuu, että suurin osa eläintenoikeuksia ajavista on maltillisia. Jotkut sanovat suoraan, että eläinten palvonta on uusi vaarallinen uskonto.

Simpsonin mielestä lemmikkieläimet ovat tärkeitä lapsille. Ne muistuttavat heitä koko ajan luonnosta ja eläinkunnasta ja tuovat siten uuden ulottuvuuden perheeseen. Eräs toinen eläinaktivisti sanoi: ”Minulla on kolme kissaa, mutta kohtelen niitä pakolaisina."

Simpson ei kannata myöskään sitä, että eläimistä tehdään ihmisiä ja ihaillaan vain söpöjä eläimiä. Mutta toisaalta englantilaiset ovat suuria eläintenystäviä ja useat heistä sanovat, että juuri kuvakirjojen ja satujen eläimet ovat tehneet heistä eläintenoikeuksien puolustajia.

3 kommenttia:

  1. Heips, vaellettiin tänne Iineksen ikkunan alta ja täälläkin nähtiin upeita katti-kuvia (auts, missä?). Tuosta "fanaattisten eläinsuojelijoiden" listalta puuttuvat eri aikakausien idän monimiljoonaiset buddhalaisuuden yhteisöt-yhteiskunnat. Vuosituhansia vanhempaa perua idän eläinsuojelijat kuin nämä läntiset. Ja eräät lahkot, jopa lakaisevat polut edessään, etteivät maan matoset tallautuisi.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Animals_in_Buddhism
    Entäpä hindulaisten lahkojen ja eläinsuojelun suhde? Vallan muinaista perua. Gandhi toki mainitaan yhtenä heistä, joita osataan nimetä. Mutta eläinsuojelu kuului ennen häntä tuhansia vuosia useisiin idän uskontoihin.
    Meitä lähempänä Assisin Franciscuksen aatteet?
    Ja sitten juuri nämä Lontoon seurapiirit jalostivat Eurooppaan rahdatun chow-koirun sukusiitoksella piloille, englantilaiset eläinystävät. Kun koiru tuotiin Pohjolaan niin suomalaiset jatkoivat samaa rataa aivan huimalla sukusiitosprosentilla. Tiibettiläisissä buddhalaisluostareissa (chow piti pahat henget loitolla) osasivat hakea sulhas-koirut niin, etteivät ne olleet sukua morsmaikulle.
    Timbuktun koirut eivät olekaan lemmikkieläimiä vaan hyötyeläimiä, suorastaan suojelukoiruja.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Leijonakoira
    Kyllä eläinsadut ja faabelit kovassa kurssissa Deen kirjarepussa.
    Timbuktulaiset lähes fanatismin tiellä tassutellen
    Ps pitääpä ottaa tämäkin asia aavikolla puheeksi, siis koirueläinsuojelu

    VastaaPoista
  2. Ihmisten ja eläinten suhde kautta historian on todella mielenkiintoinen. Kiitos kommentistasi!

    VastaaPoista
  3. Ja mikä yllättävintä: osalla chow-koirujen linjoissa on vegaanitaustaa. Voi sitten kysyä, saivatko Tiibetin buddhalaistemppeleiden koirut tai Kiinan rannikon syöttöhauvat (vertaa syöttöporsas, viljapossu) elää koiruille ominaista elämää vihannesdieetillä? Koko koiran historia on ihmisen sorkkimaa. Että näin "fanaattista" paikoin idässä, että saatiin koirustakin kasvissyöjä.

    VastaaPoista