Kirjailijan työkaluja

Kirjailijan työkaluja Maksim Gorki -museossa. 
Nämä sakset tulivat mieleeni, kun kirjoitin ensimmäisestä kylmästä sodasta. Niistä tuli murhan työkalu. Vai tuliko?
"- Tässä kaupungissa ei murhata, ei ole murhattu kahteenkymmeneen vuoteen, sanoo rikoskomisario Onni Pajala, kun hänelle ilmoitetaan, että tyttökoulun naisrehtori on löydetty varhain sunnuntaiaamuna kuolleena pitkät veriset sakset pystyssä rinnassa." (Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa, 2018,
 204 Sivua, ISBN 978- 952-80-5188-6)



Emme näe mitään, emme kuule mitään, emme puhu mitään

Kirjailijan työvälineitä nämäkin. Japanilainen pienoispatsas työpöydällä. Gorki oleskeli jonkin aikaa Japanissa.

" - Turha on meitä opettajia kuulustella, Sutinen jatkoi. - Olemme niin kuin kolme viisasta japanilaista apinaa. Emme näe mitään, emme kuule mitään, emme puhu mitään." (Vakoilijoita pikkukaupungissa 2018, sivu 69) 
Lue lisää kirjan blogista Vakoilijoita pikkukaupungissa
https://paluu-1950-lukuun.blogspot.fi/…/makrokuvat-tyokalu.
Lisätietoja ja myynti
E-kirjan ISBN-tunnus on 9789528012214

2018 Vakoilijoita pikkukaupungissa

Siirry suoraan blogiin Vakoilijoita pikkukaupungissa . Sen osoite kertoo paljon: paluu-1950-lukuun. Kerron siinä 1950-luvusta, linkitän muissa blogeissa oleviin tästä aikakaudesta kertoviin kirjoituksiin. Kirja on täysin fiktiivinen niin kuin useimmat romaanit. Alla uusi kansikuva. (6.4.2018 laitettu)

Lehmukset ja sokerivaahterat

Tätä lehmusta seurasin kaksikymmentä vuotta. Se oli kuin ystävä.



Tämä lehmus kasvaa Helsingissä Johanneksenpuiston laidalla, jossa asuin siihen aikaan, kun kirjoitin historiallliset nuortenkirjani Aurora Koivusta, fiktiivisestä sortovuosien ajan suomalaistytöstä. Auroran isä, kasvitieteilijä ja lehtimies Aug. Koivu  karkotetaan Suomesta ja muuttaa Kanadaan. Sinne lähtee Aurorakin isäänsä etsimään. Kirjoittaesani palasin mielessäni Torontoon, jossa asuin yhdeksän vuotta, vuodet 1979-1988.




Toronton seutu muodostui viimeisen jääkauden aikana eli noin 12000 vuotta sitten. Tämä Don-joen laaksossa sijaitseva puisto on mukana Aurora-kirjoissa sellaisena, kuin se oli 1900-luvun alussa.

Syvät laaksot muodostavat Torontoon urbaanin metsän. Laaksojen jyrkät reunat, vuolaasti tulvivat joet ja laaksoissa usein raivonneet rajut myrskyt ovat olleet syynä siihen, että laaksoihin ei ole  rakennettu taloja. Suurin osa laaksoista on säilytetty luonnonpuistoina, jotka ovat miltei koskemattomassa tilassa. Laaksojen luonto on ainutlaatuista, sillä jääkauden aikana niihin muodostui aivan oma kasvillisuus, joka poikkeaa niitä ympäröivästä luonnosta. Don Valley -laaksossa kasvoi yli 40 metriä korkeita sokerivaahteroita, jotka olivat yli metrin läpimitaltaan. (Charles Sauriol "Remembering Don")

Suurin laaksoista, Don Valley, on Suomessakin tunnettu Ernest Thompson Setonin luontokirjoista, joissa se esiintyy vielä luonnontilassa. Ernest Thompson Seton asui kouluvuotensa 1800-luvun loppupuolen Torontossa, jonne hänen perheensä oli muuttanut Englannista.

Aurora-kirjojen Vaahteralaakso on yhdistelmä useita laaksoja, joissa kävelin mieheni kanssa, kun asuimme Torontossa.  Pidin luontopäiväkirjaa laaksossa kävellessäni, sillä aloin jo 1980-luvun lopppuolella suunnitella kirjaa Torontosta. Laaksolla oli siinä hyvin tärkeä osuus. Niinpä esikoiskirjani alkaakin kuvauksella laaksosta, joka on tavallaan yksi päähenkilöistä sekä ensimmäisessä että kolmannessa kirjassani. Ne alkavat tästä myyttisestä laaksosta. Toronton synty ensimmäisessä ja kolmannessa myrsky, joita oli laaksoissa usein.




Ks Helsingin Sanomat/Kaupunkikirjat/Toronto, ja löydät Aurora-sarjan sieltä. Kirjoitin ensimmäiset kolme Aurora-kirjaa nimellä Pirkko Pekkarinen.

Kirjoitin Kanadasta käsin lehtiartikkeleita suomalaisiin lehtiin, muiden muassa artikkelini sokerivaahteroista Suomen luonto -lehteen. Mutta kirjoitin Aurora-kirjat vasta palattuani Suomeen, 1990-luvulla.

Lue lisää: Kuinka Aurora-kirjat saivat alkunsa?
Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora on , jossa on kolme ensimmäistä Aurora-kirjaa vuosilta 1991-1995. Kirjana ja e-kirjana


Lisäys: Kaivopuisto? Kun Aurora palaa Suomeen opiskelemaan Atenumissa taiteilijaksi, hän kävelee usein Kaivopuistossa. Siellä kävelin minäkin, ja mieheni juoksi siellä kahdenkymmenen vuoden ajan joka toinen päivä. Banner-kuvan Kaivopuisto-kuvani alkuperäisenä Flickrissä.

Lisäys 2: Kirjoitin myös kaksi ensimmäistä Lucia Olavintytär -kirjaa Johanneksenpuiston laidalla asuessani. Viimeisen niistä kirjoitin Runeberginkadun varrella, paikalla jossa oli ensimmäinen "Helsinki", pieni kylä. Siellä muinaisen suon päällä kasvavat nyt nuoret puistolehmukset. Mukana kuvassa on Amerikka, jossa olin vaihto-oppilaana koululaisena. Pohjois-Amerikan luonto on myös osa minua.