Minun Amerikkani: luonto ja kulttuuuri

Kuva: Anna Amnell

Aamu Amerikan maaseudulla 1980-luvulla, jolloin olimme siirtolaisina Kanadassa 9 vuotta ja matkustimme melkein joka kesä Yhdysvaltoiin koko perhe. Asuimme teltoissa ja motelleissa, suurkaupungeissa hotelleissa.

Laitan tänne myös kommentin, jonka laitoin kirjailija Harri Istvan Mäen Fb-sivulle, jossa:

"For whatever we lose like a you or a me
it’s always ourselves we find in the sea."

- e.e. cummings

e.e. cummings - Vaihto-oppilasajan syyslukukauden "äidinkielenopettaja" tutustutti meidät häneeen. Voin aivan nähdä mielessäni opettajan innostuneen ilmeen, kun hän lausui meille runoja. Kevätlukukaudella oli toinen opettaja ja Shakespearen näytelmiä. Näytelmäkerho harjoitteli Agatha Christien Hiirenloukkua. Billlings oli Montanassa "Villissä Lännessä", mutta se kasvatti kirjallisuuden ja teatterin ystäviä. Eräs luokkatovereistani oli Stanley Anderson, josta tuli Kalifornian Shakespeare-teatterin näyttelijä ja elokuvanäytttelijä (esim. Armageddon- elokuvan President's Speech. ) Hyvänen aika, kuinka kauan siitä kouluajasta onkaan! Yli puoli vuosisataa. 64 vuotta. Kuinka tärkeää onkaan henkinen perintö, jonka saamme lapsina ja nuorina. Tämä on minun Amerikkani: Luonto ja kulttuuri.

Kirjat ja elokuvat voivat yhdistää maailmaa

Kaiken takana on Volker Kutcherin romaani

Minkä Brexit ja Trump yrittävät erottaa, kirjat ja elokuvat yhdistävät. Babylon Berlin Amerikassa. Sen juonta pohditaan nettipalstoilla ja kodeissa. Valtava kiinnostus tuo mieleen sen, kuinka New Yorkin satamassa odotettiin aikoinaan laivaa ja uusinta englantilaista sanomalehteä, jossa ilmestyi Dickensin uusin romaani jatkokertomuksena. Kirjat ja elokuvat voivat yhdistää maailmaa.

James Bond kävi sotaan aidsia vastaan

Joskus vaikuttaa siltä, että Miss Moneypenny on James Bondin pysyvän kiintymyksen kohde.

Kolmosella näytetään juuri James Bond -elokuvaa "007 vaaran vyöhykkeellä", jossa on pääosassa Timothy Dalton. Kävin katsomassa tämän elokuvan 1980-luvun lopulla Torontossa tehdäkseni siitä lehtijutun. Ihastuin, kyllästyin ja hämmästyin. Ihastuin upeisiin maisemiin ja hienosti suunniteltuihin vaatteisiin ja huoneisiin. Kyllästyin jatkuvaan väkivaltaan. Hämmästyin sitä, että James Bondilla oli vain yksi tyttöystävä (Maryam D'Abo).

Aids oli luonut pitkän mustan varjonsa Hollywoodiin, sen kuuluisimmat uhrit olivat nimenomaan sieltä. Elokuvissa ja televisiossa alkoi näkyä vastuullisempaa suhtautumista seksuaalisuuten ja pyrkimystä yksiavioisuuteen päin. Tämän James Bond -elokuvan tekijätkin halusivat edustaa uutta seksuaalimoraalia.

"Oli tietoinen pyrkimys kuvata uusi James Bond sellaisena miehenä, joka ei hyppää sänkyyn jokaisen naisen kanssa, jonka hän tapaa, vaan joka kunnioittaa yksiavioisuutta", sanoi elokuvanäyttelijöiden ammattiliiton edustaja. "Ei enää kollikissamaista James Bondia", totesi toinen elokuvan käsikirjoituksen tekijöistä Ricgard Maibaum.

James Bond -elokuvia on nähnyt melkein kolmasosa maailman väestöstä. Ne ovat olleet jo yli neljännesvuosisadan kuin taikamatto varsinkin teini-ikäisille pojille. Ne ovat vieneet pois arjen tylsyydestä ja nuoruuden kasvukivuista hurjiin seikkailuihin ja eksoottisiin maisemiin. Suurten ikäluokkien miehet ovat kasvaneet niitten kanssa. James Bond muuttui pehmeämmäksi ja suhteessa naiseen vastuullisemmaksi. Oliko sillä mitään vaikutusta?

Oliko tällä elokuvalla ja muilla elokuvilla jotain vaikutusta seksuaalimoraalin? Kestikö James Bondin yksiavioisuus enemmän kuin yhden elokuvan verran? Ei tule mieleen, millainen Bond oli Pierce Brosnan.

Tämä kirjoitus perustuu lehtijuttuun, jonka tein tuoreeltaan tästä elokuvasta vuonna 1987 Kanadasta Suomeen.