lauantai 19. syyskuuta 2020

Voivatko muut kuin vasemmistolaiset enää äänestää vihreitä?

 Miten vihreät pyrkivät valtaan? Suomi tyypillinen esimerkki. Greeen European Journal kirjoittaa: "it becomes increasingly important to consider what different routes to government mean for their strategy and identity". Suomessa nykyisistä hallituspuolueista demarit, vasemmistoliitto, keskusta ja vihreät ovat kaikki todellisuudessa äärivasemmistolaisia tai vasemmistolaisia - ainakin ministerit. Miten lienee RKR? Voiko muutoin kuin vasemmistolaisesti ajatteleva vihreä enää äänestää vihreitä? Vai alkaako vallanhimo korvata aatteen kuten keskustallakin?

https://www.greeneuropeanjournal.eu/pathways-to-power-how-green-parties-join-governments/

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Tulevaisuudentutkijalla on asiaa

Iisalmi, 2013, kirjasto

Kulttuuri on lähellä, siellä missä on kirjasto ja Internet. Kuvassa Iisalmen kirjasto ja kulttuurikeskus.
Tulevaisuuden tutkija: "Entä jos poikkeusolot kestävät vuosia? "kysyy tulevaisuuentutkija Ilkka Halava.
"– Kun rajoja suljetaan ja ihmiset joutuvat eristäytymään, paikallisten toimijoiden rooli korostuu. Kotimaan matkailu koki kesällä renessanssin. Ihmiset alkoivat ymmärtää, että olemme menneet merta edemmäs kalaan, Halava sanoo."

torstai 13. elokuuta 2020

Ainoa auto

Tina-kotona-Suomessa


Monet tuovat ulkomailta Suomeen palatessaan auton, me toimme kissan.

Meillä on ollut yksi ainoa auto, "kullanvärinen" farmariauto Dodge Aspen, johon koko perhe mahtui. Se kesti Kanadassa asuessamme yhdeksän vuotta. Sillä ajaettin valtavan paljon, noin 20000 km vuodessa, yhdeksässä vuodessa yhteensä noin 200 000 km, muun muassa kaikki pitkät kesälomamatkamme Yhdysvaltoihin. 

Viimeisenä kesänä muutama viikko ennen Suomeen paluuta mieheni pysähtyi töistä tullessaan kotimme lähellä suojatien laitaan, kun pieni poika lähti ylittämään suojatietä. Takaa tuleva auto ajoi kovaa vauhtia perään, niin että auton runko vääntyi ja katto meni kiharalle. 

Auto hinattiin hajottamoon. Vakuutusyhtiö maksoi meille 1000 dollaria, mikä oli hyvä hinta 9 vuotta vanhasta autosta. Perään ajaneen punaisen urheiluauton ajaja oli riidellyt vaimonsa kanssa ja ajoi siksi kuin hurjapää. Pari autoa kauempana ajoi poliisi, joka näki koko tapahtumaan ja suoritti heti kuulustelun. Saimme lainaan ystäväperheen kakkosauton loppuajaksi. 

Minä tosin läksin jo aikaisemmin poikiemme kanssa Suomeen, ja mieheni tuli vähän myöhemmin kissan kanssa perässä. Tytär oli jo kiertelemässä Eurooppaa interrailillä tapaamassa ystäviä, joita hän oli saanut opiskeltuaan edellisen vuoden stipendillä Sorbonnessa. Paluumuutto oli suurin kissalle, sillä se suostui syömään tämän jälkeen vain kuivamuonaa, mutta eli melkein 20 vuotiaaksi.


Our Dodge Aspen in Pennsylvania

Automme eräällä telttailu/kaupunki -matkoistamme, Pennsylvaniassa

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Minun Amerikkani: luonto ja kulttuuuri

Kuva: Anna Amnell

Aamu Amerikan maaseudulla 1980-luvulla, jolloin olimme siirtolaisina Kanadassa 9 vuotta ja matkustimme melkein joka kesä Yhdysvaltoiin koko perhe. Asuimme teltoissa ja motelleissa, suurkaupungeissa hotelleissa.
Laitan tänne myös kommentin, jonka laitoin kirjailija Harri Istvan Mäen Fb-sivulle, jossa:

"For whatever we lose like a you or a me
it’s always ourselves we find in the sea."
- e.e. cummings

e.e. cummings - Vaihto-oppilasajan syyslukukauden "äidinkielenopettaja" tutustutti meidät häneeen. Voin aivan nähdä mielessäni opettajan innostuneen ilmeen, kun hän lausui meille runoja. Kevätlukukaudella oli toinen opettaja ja Shakespearen näytelmiä. Näytelmäkerho harjoitteli Agatha Christien Hiirenloukkua. Billlings oli Montanassa "Villissä Lännessä", mutta se kasvatti kirjallisuuden ja teatterin ystäviä. Eräs luokkatovereistani oli Stanley Anderson, josta tuli Kalifornian Shakespeare-teatterin näyttelijä ja elokuvanäytttelijä (esim. Armageddon- elokuvan President's Speech. ) Hyvänen aika, kuinka kauan siitä kouluajasta onkaan! Yli puoli vuosisataa. 64 vuotta. Kuinka tärkeää onkaan henkinen perintö, jonka saamme lapsina ja nuorina. Tämä on minun Amerikkani: Luonto ja kulttuuri.



torstai 9. heinäkuuta 2020

Masks save lives, but not in Finland.


Is Finland's Sanna Marin the only western prime minister who does not use or accept & recommend the face mask to protect people from corona virus COVID-19?

maanantai 29. kesäkuuta 2020

Black and white together - USA & Canada



Kun olimme 1980-luvulla Torontossa asuessamme yhdellä USAn kiertomatkallamme New Orleansissa, tapasimme tämän rumpalin, joka sanoi olleensa soittamassa Suomessa. Hän kehui kovasti Suomea ja suomalaisia.

Milloinkahan Suomeen tulivat ensimmäiset afrikkalaiset? Kun olin koululainen, Iisalmessa oli lomalla eräs lähetystyöntekijä, oletan sairaanhoitaja, joka oli adoptoinut afrikkalaisen pojan. Tämä oli äitinsä mukana joissain tilaisuuksiissa, ja me savolaiset suorastaan palvoimme sitä esiteini-ikäistä poikaa.

Ensimmäiseen afrikkalaiseen tutustuin vaihto-oppilaaksi mennessäni laivamatkalla New Yorkiin, alkumatkasta matkalla Cuxhavenista Englantiin. Iltaisin voitiin myös tanssia. Minua tuli hakemaan heti ensimmäisenä iltana ujo pitkä ja laiha musta poika. Minä sanoin, etten osaa oikeastaan tanssia. En minäkään, hän sanoi. Hän oli matkalla Englantiin opiskelemaan lääketiedettä. Me tanssittiin sen kun osattiin ja juteltiin kaikenlaista.

Perillä Yhdysvalloissa olin 11 kuukautta koulussa Montanassa ja suoritin highschool diplomin.  Meidän lukiossamme oli nuorisoa ja opettajia kaikista ihmisryhmistä. Parhaiden ystävieni joukossa oli eräs intiaanityttö, jonka vanhemmat olivat sikäläisen peruskoulun opettajia. Taideluokassa vieressäni istui pitkä ja hoikka silmälasipäinen musta tyttö. Taidettakin oli joka päivä tunnin verran koko lukuvuoden ajan. Siinä ehti tutustua.

Montanassa (republikaaniosavaltiossa) paheksuttiin (demokraattisten) etelävaltojen ihmisiä siitä, miten huonsoti he kohtelivat mustaa väestöä. Vaihto-oppilasajan äitini vei minut tapaamaan erästä perhettä, jonka isä valitti, ettei ollut saanut kunnon virkaa. Hän oli työssä postissa, vaikka oli valtiotieteen maisteri, mikä saattoi olla huono koulutus siihen kaupounkiin – tai sitten piilevää rasismia. Meidän perheitämme yhdisti se, että sama taiteilija oli maalannut muotokuvan heidän tyttäristään ja vaihto-opilasperheeni tytöistä. Heidän kotinsa oli tavallinen keskiluokankoti, tuttu TV-sarjoista: alakerrassa keittiö, TV-huone ja olohuone ja vanhempien makuuhuone, portaat veivät yläkertaan, jossa olivat lastenhuoneet.

Vaihtovuoden jälkeen tehtiin me sen vuoden vaihto-oppilaat kahden viikon kiertomatka, joka ulottui etelävaltoihin. Silloin näin ja koinkin rotuerottelua. Menin bussiasemalla naisten vessaan, jossa oli kaksi ovea, joista toiseen oli maalattu sana ’colored’. Ajattelin, että se on varmaankin pirteästi sisustettu. Kun avasin ove, sisältä huusi tytölauma Tämä ei ole sinulle! He olivat kaikki mustia. Uima-altaissa ei ollut värillä väliä vaan kiljuttiin kuorossa ja ihailtiin toistemme uimapukuja.

Torontossa en huomannut minkäänlaista rasismia. Lasten koulutovereista suuri osa oli manner Kiinasta. Toronton aikana menimme eräällä paikkakunnalla Yhdysvalloissa Atlantin puolella uimarannalle ja huomasimme vähän ajan kulutttua, että kaikki muut olivat mustia. Mutta ei meitä ajattu pois, vaan meille oltiin ystävällisiä. Samoin oli eräässä maalaiskaupungissa, jonne eksyimme ja menimme kysymään tietä. Ihmiset olivat erityisen ystävällisiä. He olivat tosin tulossa jostain kirkosta iso virsikirja kainalossaan.

Eräs tuttavani kertoi olleensa Chicagossa kävelemässä kadulla mustan miehensä kanssa. Hänen kimppuunsa kävi täysin tuntematon musta nainen, sylki hänen päälleen ja huusi: Te valkoiset naiset viette meidän miehemmekin. Torontossa ei kiinnitetty mitään huomiota pariskuntaan, josta toinen oli musta ja toinen valkoinen. Niin oli 1980-luvulla. Miten lienee nyt?



lauantai 27. kesäkuuta 2020

Onko Suomea olemassa?


Kun seuraa vaikkapa Facebookin kirjoituksia, tuntuu usein, että Suomea ei ole olemassakaan. Kirjoitetaan esimerkiksi uskonnosta, kuin se olisi täällä sama kuin nykyisen Amerikan Trumpia kannattavat fundamentalistit tai nykyisen Venäjän ortodoksinen kirkko, jota Putin käyttää hyväkseen. Sama koskee ilmastokysymyksiä, naisten asemaa tai mustien asemaa tai törkeän rikkaita, joita meillä ei ole.
Enemmistömme on nykyään halveksitttua valkoista väestöä, joka on aina ihaillut mustien kulttuuria ja niitä harvoja afroamerikkalaisia tai muita tummaihoisia, jotka ovat uskaltautuneet tulemaan kylmään pohjoiseen maahamme, jossa hengityskin jäätyy talvellla.
Enemmistön uskonto on vahvasti körttiläinen ja väritön luterilaisuus, joka on kuivaa ja terveellistä kuin hapankorppu, vaikka sitä tarjotaankin nykyään useasti demarimausteilla. Meillä noiden mainitsemieni alojen ongelmat ovat pieniä, kuin kärpäsen kakkahiukkasia maailmankartalla.
Mutta me haluamme olla maailmanmenossa mukana, vaikka suurin osa suomalaisista ei tarjoa aineistoa noihin muotiongelmiin, joiden kautta Suomessa useimmiten käydääb poliittista tai moraalista keskustelua. Helsinkiläisellä uimarannalla mellakoineet ja poliisien kimmppuun käyneet pojat osuivat asian ytimeen, kun sanoivat Me haluttiin olla amerikkalaisia.
Korona ei tunne rajoja. Siihen meidän täytyy suhtautua vakavammin kuin nyt ja eristäytyä varsinkin entisistä herroistamme ruotsalaisista ja venäläisistä, joissa roikumme edelleen kiinni.

Kuva on opiskeluajoiltani 1960-luvun alusta ja oli esillä Turun kirjamessuilla Suomen nuorisokirjailijoitten valokuvanäyttelyssä, johon lisäsin silloin tuon tekstin. Alkuperäisen kuvan otti Aune Kämäräinen, joka opiskeli siihen aikaan Ateneumissa.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Länsimainen kulttuuri vaarassa


Konstantinuksen sammaloitunut ja murentunut riemukaari vuoden1742 maalauksessa. Canaletto

Olen lukenut Antti Herlinin haastattelun, jossa hän antaa hyviä talousneuvoja hallitukselle (HS 7.6.2020).Vaikka hän on Suomen rikkain mies, hän puhuu avoimesti siitä, että korona osuu häneen niin kuin muihinkin. Hän on riskiryhmää, hänen tuttaviaan on kuollut koronaan. Hän sanoo, että sana pelko on koronan yhteydessä liian dramaattinen. Hän siis tajuaa kuoleman. 

Hän on kuitenkin suojatumpi kuin me muut. On kotina suuri kartano laajoine tiluksineen, mahdollisuus harjoittaa ammattiaan turvallisesti. Ei tarvitse huolehtia turvavälistä ja maskista muulloin kuin rautakauppaan mennessä. Hän ei esitä kritiikkiä hallituksesta. Siinä tulee esiin hänen sokeutensa, sama Kääriäisellä, jonka mielipiteitä luin myös.

Heillä on ollut niin kauan turvallista, että he eivät huomaa, että nykymaailmassa elää samanlainen raivo ja utopia kuin ennen suuria vallankumouksia, sellainen joka haluaa muuttaa koko maailman, tuhota kaiken entisen, mikä on meille läheistä, uskonnot ja niiden moraalin. 

Jopa meidän identiteettimme ja yksilöllisyytemme vietäisiin, sillä uusmarksilaisuuden mukaan ihmisellä ei ole omaa identiteettiä. Vasta politiikka antaa sen ja jakaa meidät ystäviin ja vihollisiin. Se poistaisi sen, että olemme ihmisiä emme eläimiä, joita rakastamme ja arvostamme kuten koko luontoa, mutta emme tee niistä uutta uskontoa. Emme saisi olla enää naisia ja miehiä. Meillä ei saisi olla kulttuuriperinteitä.

Kun seuraan eri puolilta maailmaa tulevia uutiskuvia ja luen katsauksia, tunnen olevani meidän kulttuurimme tuhon kynnyksellä. Fanaattinen utopistinen ajattelu muistuttaa niistä ajoista, jolloin samanlaista on ollut tekeillä ennenkin. Haluan uuden hallituksen, sillä tälle pienen Suomen hallituksellekin, ainakin osalle heistä, korona on erinomainen mahdollisuus siirtää meidät tuohon uuteen yhteiskuntaan. Se olisi kauhuromaanien utopia.