lauantai 19. lokakuuta 2019

Ilmastonsuojelua vai eläinteoikeuksien ajamista?


Aristotle argued that animals lacked reason (logos), and placed humans at the top of the natural world. Wikipedia

Kiihkeimmät eläintenoikeusaktivistit pitävät oppi-isänään Peter Singeriä. Nämä ääriryhmät julistivat jo 1980-luvulla Pohjois-Amerikassa, että tulevaisuudessa eläinten syömistä tullaan kammoksumaan yhtä paljon kuin orjuutta. Esikuvia ovat olleet Mahatma Gandhi, Martin Luther King ja apartheidia vastustaneet eteläafrikkalaiset. Näiden menetelmiä on seurattu.

Radikaalit herättävät huomiota. He ovat valmiita tekemään rikoksia ja joutumaan vankilaan. 

Artikkelini eläintenoikeuksista  tuli mieleeni, kun luin Helsingin yliopiston ruokalan päätöksestä kieltää liha ja maito opiskelijoiden aterioilta. Myös laspsilta ja vanhuksilta aiotaan kieltää liha ja maito Helsingin kaupunf´gin järjestämiltä aterioilta. 
Asuessani 1980-luvulla Kanadassa sallistuin Torontossa eläinteoikeuskonferenssiin ja haastattelin osanottajia. Kotimaa-lehden päätoimittajana oli siihen aikaan Tapani Ruokanen, joka otti kultttuuriaiheisiä juttuja. (Eläinten oikeudet -liike. – Kotimaa 13.5.1988)

Lontoon seurapiirien eläinlääkärinä toiminut kanadalainen Bruce Fogler on kirjoittanut, että eläintenoikeusfanatismin taustalla on arvo- ja tunnetyhjiö. Lemmikkieläimistä on tullut uskonnon ja perheen korvike varakkaille juurettomille ihmisille, joilla ei ole läheistä suhdetta sukulaisiin ja joille perinteinen uskonto on menettänyt merkityksensä.

”On totta, että lemmikkieläimistä voi tulla joillekin ihmisille tärkeämpiä kuin oma perhe. Se voi olla jonkinlaista eläintenpalvontaa.” Näin sanoi minulle amerikkalainen filosofi ja ympäristönsuojeluntutkija Walter Simpson, joka toimii itse eläintenoikeusliikkeessä. Hän ei käytä edes nahkakenkiä. Mutta hän kuuluu maltillisiin eläintenystäviin. Nämä maltilliset unohtuvat, sillä ääriryhmät saavat enemmän julkisuutta.

On luonnollista, että vallalla on monenlaisia käsityksiä ja mielipiteitä. Kaikki liikkeet vetävät puoleensa myös fanaatikkoja. Tällainen fanatismi ei ole kuitenkaan uutta. Amerikkalainen kasvatustieteilijä ja filosofi Bronson Alcott vei perheensä asumaan utopistiseen Hedelmämaa-nimiseen yhteisöön. Hän oli tappaa heidät siellä nälkään ja viluun. Liha, villa ja puuvilla olivat kiellettyjä ”lampaiden ja orjien kyynelten vuoksi”.

Sekään ei vielä riittänyt Bronsonille. Hän oli vähällä vielä perheensä Hedelmämaasta vielä fanaattisempaan yhteisöön, Shakereitten pariin, jossa miehet ja naiset elivät yhdessä, mutta selibaatissa, ja lapset erotettiin perheistään. Nämä kokemukset järkyttivät perheen tytärtä Louisaa, joka päätti tulla perheen ”isäksi”, kuten hän sanoi, perheen huolehtijaksi. (Lue "Louisa saa oman huoneen", kertomus Louisa May Alcottin lapsuudesta.)

Löydämme fanaattisen eläintenystävän vielä kauempaa. Chaucerin Canterburyn tarinoissa on nunna, joka on tunteeton ihmisten kärsimyksille, mutta ruokkii hellästi herkkupaloilla lemmikkikoiriaan ja kärsii kovasti, kun näkee hiiren loukussa.

Kiihkeimmät eläintenoikeusaktivistit pitävät oppi-isänään Peter Singeriä. Nämä ääriryhmät julistivat jo 1980-luvulla Pohjois-Amerikassa, että tulevaisuudessa eläinten syömistä tullaan kammoksumaan yhtä paljon kuin orjuutta. Esikuvia ovat olleet Mahatma Gandhi, Martin Luther King ja apartheidia vastustaneet eteläafrikkalaiset. Näiden menetelmiä on seurattu.

Radikaalit herättävät huomiota. He ovat valmiita tekemään rikoksia ja joutumaan vankilaan. Unohtuu, että suurin osa eläintenoikeuksia ajavista on maltillisia. Jotkut sanovat suoraan, että eläinten palvonta on uusi vaarallinen uskonto.

Simpsonin mielestä lemmikkieläimet ovat tärkeitä lapsille. Ne muistuttavat heitä koko ajan luonnosta ja eläinkunnasta ja tuovat siten uuden ulottuvuuden perheeseen. Eräs toinen eläinaktivisti sanoi: ”Minulla on kolme kissaa, mutta kohtelen niitä pakolaisina."

Simpson ei kannata myöskään sitä, että eläimistä tehdään ihmisiä ja ihaillaan vain söpöjä eläimiä. Mutta toisaalta englantilaiset ovat suuria eläintenystäviä ja useat heistä sanovat, että juuri kuvakirjojen ja satujen eläimet ovat tehneet heistä eläintenoikeuksien puolustajia.

(Eläinten oikeudet -liike. – Kotimaa 13.5.1988. nimellä Pirkko Pekkarinen)

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Kurtturuusut

Kirjoittaminen on merkillinen asia. Olen ajatellut, että ehkä olisi viisasta, että en kirjoittaisi enää mitään, kun kaunokirjallisuus on Suomessa nurkkaan työnnetty ja selkäkipu määrää hyvin paljon nykyään elämääni.

Mutta kun aloitan kirjoittamisen, uusia näkökulmia avautuu aiheisiin, joista olen kirjoittanut ja jättänyt ne kesken. Kirjoittamisen lopettaminen tuntuu nyt siltä kuin repisin itseni juuriltani väkivaltaisesti niin kuin kurtturuusun, joka on nykyajan Suomessa kelvottomaksi määrätty, vaikka se on tuottanut silmäniloa, terveellistä hilloa ja teetä sekä ruokaa linnuille, jos ei muille.

Me kurtturuusut, ikääntyneet ja vanhanaikaisina pidetyt kirjailijat emme saa luovuttaa. Kuva: Philipp Franz von Siebold and Joseph Gerhard Zuccarini - Flora Japonica, Sectio Prima (Tafelband). 1784 Wikipedia

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Fiktio ja todellisuus

Anna Amnell at Turku Book Fair
Viime aikoina keskiaika ja 1500-luku ovat tulleet entistä läheisemmiksi, kun olen saanut tietää silloin eläneistä esivanhemmistani ja etäsukulaisistani. Uskomaton yhteensattuma. Jotkut sanovat tosin, että mitään sattumia ei ole.
Kirjani ovat olleet fiktiivisiä kertomuksia 1500-luvusta ja sortovuosista. Vain sivuhenkilöinä on ollut todellisia historian henkilöitä kuten Vaasat 1500-luvun kirjoissani. En ole heille sukua.
Kuvassa kyynärän mittainen nukke ja minä 1500-luvun tyyliä olevissa vaatteissa, jotka tein itse valmistautuessani vuoden 2004 Turun kirjamessuihin, joissa tämä kuva on otettu.



Lapsuuskuva on otettu mummolassani, jossa olin sotaa ja puutetta paossa useita vuosia. Vasta DNA-tutkimusten jälkeen sain tietää, että pienessä suksimestarin ja pelimannin eläkemökissä asuneella äidinisällä ja äidinäidillä oli kiinnostavat juuret, joista emme olleet tienneet mitään. Ehkä isoisä oli tiennyt jotain, mutta hän oli hiljainen mies.
Esivanhempia ja muita etäsukulaisia olivat kymmenet papit 1500-luvulta ja jopa katoliselta ajalta ja sukujuuret keskiajan rälssissä ja aatelistossa, josta osa oli kotoisin ulkomailta. Sodat, kapinat, isoviha ja muut vainon ajat ja nälkävuodet olivat muuttaneet tämänkin suvun elämän. Mutta jotain entisestä oli jäljellä. Vaistosin sen jo lapsena, ja vuosina 2018 ja 2019 tehdyt DNA-tutkimukset ja tutustuminen GENIin olivat selitys pohdinnoille. 

torstai 30. toukokuuta 2019

Blogisisko ® Anna Amnell: Juuret haussa

Blogisisko ® Anna Amnell: Juuret haussa: Meille oli täydellinen yllätys, että minulla on rälssi- ja pappissuvut taustalla lähinnä äitini isän puolelta. Mieheni äidinpuolein...

lauantai 27. huhtikuuta 2019

salaisuuksia, tragedioita, iloisia asioita


Jos olisin ryhtynyt tutkimaan sukuani, esivanhempiani perinteisellä tavalla, olisi varmaankin kulunut 30 vuotta, jotta olisin saanut selville niin paljon, kuin nyt on selvinnyt. Näinhän on tapahtunut monilla sukututkimuksen veteraaneilla. DNA-testit GENI ja Internet ovat paljastaneet salaisuuksia ja tragedioita, samoin iloisia asioita. Uskaltaudu astumaan menneisyyteen.

Kollaasissa äitini vanha nuoruudenkuva edustamassa esiäitejäni.