Auroran kuva: Matti Amnell. Aurora on sortovuosien tyttö
Historiaa ja mielikuvitusta.
Kirjan Vaahteralaakso on keksitty laakso, ja kirjassa kuvattu kartano on yhdistelmä historiaa ja mielikuvitusta. Torontossa on kuitenkin paljon syviä rotkomaisia laaksoja. Siellä on edelleen suuria viktoriaanisia taloja, vaikka suurin osa niistä on purettu.
Kanadalainen kirjailija Ernest Thompson-Seton on kuvannut Don-joen laaksoa, jonka luonto oli vielä 1900-luvun alussa lähes paratiisillisessa tilassa. Kirjailijan sukulaiset omistivat laakson reunalla olevan kartanon, jolle oli annettu intiaanikieltä oleva nimi Spadina.
Olin Kanadassa siirtolaisena 1979-1988. Miltei joka päivä mieheni ja minä olimme kävelyllä eräässä Donin sivujoen laaksossa. Vuonna 1984 kirjoitin Kotilieteen laajan artikkelin viktoriaanisesta tyylistä. Sen pohjana oli tutkimus ja käynnit museoissa eri puolilla Pohjois-Amerikkaa. Samana vuonna tuli Spadinasta museo. Siellä vierailu oli alkuna Aurora-kirjoille.
Spadina ulkoapäin on aivan erilainen kuin kirjani kartano, joka on tyypillinen viktoriaaninen talo. Kuva: Anna Amnell
Näin mielessäni kuin monivärisenä hologrammina vaaleatukkaisen tytön, joka pyyhki pölyhuiskalla tomuja Spadinan salissa olevan kipsisen kuningatar Viktorian rintakuvan päältä. Uinuva kirjailija minussa kysyi, kuka tämä tyttö oli.
Vähän myöhemmin haastattelin Nelson Mandelan vanhinta tytärtä Makia ja Desmond Tutun tytärtä Mphota. Sortovuodet putkahtivat mieleeni. Kerroin Makille ja hänen miehelleen, että Suomestakin lähti poliittisia pakolaisia 1900-luvun alussa.
Päätin kirjoittaa sortovuosista. Sijoitin lempilaaksoni reunalle tyypillisen viktoriaanisen kartanon. Lainasin siihen Spadinasta puutarhan ja muutaman huoneen. Muutimme Suomeen ja sain valmiiksi kirjan "Aurora, vaahteralaakson tyttö" (1991, 2.p 1992), jonka sankaritar on Bobrikovin karkottaman lehtimiehen tytär. Aurora palaa Suomeen suurlakon vuonna 1905 ("Aurora ja Pietarin serkut", 1993) ja Torontoon kirjassa "Aurora ja villikyyhkysten aika" (1995). Toronton yliopistossa ja Pariisissa taidetta opiskellut poikani piirsi kansien kuvat ja kuvitti kirjan Aurora ja Molly (Anna Amnell: Aurora ja Molly, 1999).
Toronto oli 1900-luvun alussa samankokoinen kuin sen ajan Helsinki. Se oli osa brittiläistä imperiumia. Yhteydet Englantiin olivat kiinteät, ja sukulaisten luo matkustettiin Intiaan asti. Torontossa oli Yhdysvalloista paenneita orjia ja kiinalaisia rautateiden rakentajia sekä heidän jälkeläisiään, irlantilaisia orpolapsia, siirtolaisia ja poliittisia pakolaisia. Upeat viktoriaaniset talot olivat kuin nykyajan loistohotelleja.
1900-luvun alun ihmiset ja heidän maailmansa olivat erilaisia kuin nykyaika. Spadinan kartanon omisti 1800-luvun lopulla mies, joka oli luvannut kuolevalle nuorelle vaimolleen, että hänet tullaan hautaamaan vaimon viereen laaksoon, ja arkut kiinnitetään toisiinsa ketjuilla. Näin tapahtui. Kirjailija minussa kysyi: Entä jos lupausta ei olisi pidetty? Mitä huhuja ja uskomuksia olisi syntynyt?
Silloin oli valtava kiinnostus yliluonnollisiin asioihin. Yritettiin vakavissaan valokuvata haamuja. Oli uskomattomat hautajais- ja suremisseremoniat. Ei ole ihme, että kirjasta "Aurora ja villikyyhkysten aika" (1995) tuli "kummitusromaani".
1900-luvun alun
maailma
Sopivaa rekvisiittaa tarjosivat myös harsomaiset leningit, pimeässä kahisevat helmat ja tavarapaljoudet ullakoilla. Sähkövalot olivat harvinaisia ja sammuivat helposti.
Auroran ihastuksen kohde Thomas on tyypillinen 1900-luvun alun sivistynyt nuorukainen mytologian kiinnostuksessaan. Se lisää myös hänen kiinnostustaan Auroraan.
Mikä nimi, mikä yhteys antiikin tarinoihin: auringonnousun jumalatar, kaiken uuden alku. Freudin ajatuksiin ja psykoanalyysiin (alitajunta, unet, lapsuuden traumat, unissakävely) oltiin innostuneita. Aurora ja Thomas vievät varmasti seuraavissa kirjoissa, jos ne joskus kirjoitan, Mollyn psykiatrin vastaanotolle Pariisissa.
Sen ajan yhteiskuntaa leimasi yhä viktoriaaninen jyrkkä luokkajako ja kaksinaismoraali. Herrasnuoret olivat joutilaita, köyhät lapset palvelijoina. Oli salaperäisiä hylättyjä lapsia, jotka oli jätetty lastenkodin portaille toiset riepuihin, toiset ylelliseen pitsihuiviin käärittyinä.
Molly. Kuva: Matti Amnell
Oli paljon orpoja, joita hyväsydämiset ihmiset ottivat kasvatikseen. Aurora ja Vanessa ottavat orvon Mollyn suojatikseen, ja naimaton opettaja testamenttaa hänelle omaisuutensa. ("Aurora ja Molly",1999). Kaikki nämä asiat kertovat 1900-luvun alun maailmasta, Auroran ja hänen ystäviensä maailmasta.
Alkuperäinen kirjoitus: Pirkko Anna Amnell. Onnimanni 4/2003, s. 40-41.©