Näytetään tekstit, joissa on tunniste haastatteluja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haastatteluja. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. joulukuuta 2011

Optimistinen kirjailija

Optimistinen kirjailija by Anna Amnell
Optimistinen kirjailija, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Oli vuosi 1991. Ensimmäinen kirjani oli juuri ilmestynyt. (Huom! Aurora. Vaahteralaakson tyttö, nimellä Pirkko Pekkarinen kuten seuraavat kaksi Aurora-kirjaani. Sitten aloin julkaista nimellä Anna Amnell)

Tyttäreni skannaa paljon vanhoja valokuvia. Minusta tuntuu, että en ole edes nähnyt tätä kuvaa, joka tuo mieleeni sen valtavan optimismin, jolla palasin vähän yli 20 vuotta sitten Suomeen Kanadasta, aloin opettaa englantia ja kirjoittaa historiallisia romaaneja.

Olin kirjoittanut lehtijuttuja Kanadassa asuessanikin useamman vuoden ajan sekä sikäläiseen siirtolaislehteen että Suomeen. Vein nyt loppuun kirjoittamisen, jonka olin aloittanut jo Kanadassa, sain valmiiksi ensimmäisen historiallisen nuortenromaanini.

Ystäväni hämmästyivät, kun kirja oli kohdistettu lapsille. Mutta eihän se ollut ihme, sillä olinhan ollut vuosikaudet kotiäiti.

Kuvassa minulla on joulun värit ja Kanadan lipun värit. Olin asunut yhdeksän vuotta Kanadassa ja olin tuon kuvan ottamisen aikaan kanadalainen.

Olimme ajatelleet, että emme tule takaisin Suomeen asumaan, mutta suuret maailmanhistorialliset muutokset - Neuvostoliiton romahtaminen ja Itä-Euroopan vapautuminen - muuttivat suhtautumisemme Suomeen.

Anoin Suomen kansalaisuuden takaisin heti Suomeen palattuani. Sain kansalaisuuspaperin Mauno Koiviston allekirjoituksella varustettuna. En tiennyt silloin, että Koivisto oli samaa Ryth-sukua kuin isoäitini.

Olimme lähteneet Suomesta suomettumisen vuoksi : Kun koti kävi ahtaaksi.

Uutta! Haastattelu kanadansuomalaisessa lehdessä. Anna-Leena Pyykönen: Kanadan vuodet näkyvät Anna Amnellin tuotannossa. Laaksot ja sokerivaahterat jättivät jälkensä. Canadan Sanomat 25.tammikuuta 2012. (muita haastatteluja )
http://aurorakirjat.blogspot.com/2012/02/haastattelu-canadan-sanomat-lehdessa.html
http://amnellanna.blogspot.com/2008/12/haastattelut.html




lauantai 6. joulukuuta 2008

Haastattelut

writer, Finland

Kuva: Anna Amnell vaihto-oppilaana, kuva eräästä haastattelusta. 
2/2018 päivitetty lista
1956-

Anna Amnell [oik. Pirkko Anna Amnell, vuoteen 1998 Pirkko Pekkarinen, os Kolehmainen] haastattelussa, omaelämäkerralliset kirjoitukset, vaihto-oppilasvuoden haastattelut


omaelämäkerrallista:


Amnell, Anna: Firenzestä Turkuun. - Tyyris Tyllerö 4/2013, sivut 7-12. 

Amnell, Pirkko Anna: Pappilajouluja. [Paluumuutto Kanadasta.] – Kotimaan joulu 1999, s. 18-22.

Pekkarinen, Pirkko [=Anna Amnell]: Aurora, vaahteralaakson tyttö. – Syksyn kotimaiset esikoiskirjailijat lähikuvassa. Kirjakauppalehti 1991: 7.

Pekkarinen, Pirkko [=Anna Amnell]: Kun koti kävi ahtaaksi. – Luovaa iloa: nuorisokirjailijoiden vuosikymmeniä. Toim. Ismo Loivamaa. – Helsinki: Suomen Nuorisokirjailijat ry, 1996, s. 60-61

Pekkarinen, Pirkko [=Anna Amnell]: Iltarippikoulu ei sykähdyttänyt. Riparimuisto. – Kotimaa 20.6.1996.


Haastattelut, lehdistö ja kirjat:

Anon: Pöytälaatikosta kirjailijaksi – yhdellä klikkauksella. Anna Amnell [haastattelu] - Rovinssi 4/2013, sivut 29-30. Rovinssi on Suomen maakuntakirjailijat Ry:n lehti  Vastaukseni haastatteluun U

Anon: Aurora ja Pietarin serkut on rakkaudentunnustus vanhalle Helsingille. [Haastattelu.] – Kamppi-Eira 10.11.1993.

Blinnikka, Vuokko: Pirkko Pekkarinen [= Anna Amnell]. – Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 2. Toim. Ismo Loivamaa. Hki 1999: BTJ Kirjastopalvelu, s. 197-199.

Blinnikka, Vuokko: Anna Amnell. – Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 3. Toim. Ismo Loivamaa. Hki 2001: BTJ Kirjastopalvelu, s. 10-13.

Båsk, Irja: Aurora-tyttökirjatkin osallistuvat piikakeskusteluun. [Haastattelu.] – Helsingin Sanomat 18.9.1996. ks myös HS:n arkistosta: HS- Kaupunki - 18.9.1996.

Grönholm, Jouko: Lucia Olavintytär elää Juhana-herttuan ajan Turussa. Turun Sanomat/alio 24.3.2016. Pääkirjoitussivun alakerta-artikkeli. Kirjoittaja on turkulainen toimittaja ja kriitikko.

Ks. kansio, jossa kuva kirjan kannesta ja  kirjassa olevasta tekstistäni, jonka tutkija kirjoitti käyttäen blogieni tietoja ja tekstejä. Ensimmäinen asuntoni Helsingissä.
https://www.flickr.com/photos/amnellanna/albums/72157650587608046
 

Hyvärinen, Hannu: Pekkariset loivat kanadansuomalaista kulttuuria. [Anna Amnell, haastattelu.] – Kanadan Uutiset (Vuodesta 2012), jota sanottiin siihen aikaan Vapaaksi Sanaksi, Toronto 21.7.1988. Se oli Kanadan vanhin suomalaislehti, puolueeton ja poliittisesti riippumaton. 

Hyvärinen, Helena: Ihannevuosi ulkomailla. [Haastattelu.] – Kodin Kuvalehti 2004: 1, s. [Siirtolaisuus ja paluumuutto]

Junkkari, Lari: Aurora-kirjojen kirjoittaja Pirkko Pekkarinen [= Anna Amnell]: Nuoret tarvitsevat ihanteita. [Haastattelu.] – Sana 15.12.1993.

Kettunen, Raili: Satuhahmoja ja herrasneitejä. [Aurora-kirjojen maailma. Piikatyttöjä ja herrasneitejä vuosisadan alun Helsingissä ja Torontossa -näyttely Richardinkadun kirjastossa.] – Kotimaa 20. 9. 1996.

Kinnunen-Riipinen Lilja: Coppercliffin [sic; oik. Copper Cliff ] iisalmelainen pappila. [Haastattelu.] – Salmetar 18.6. 1980. 1980-luku

Koivulahti, Elvi: Kahden kerroksen väkeä Aurora-kirjoissa. [Haastattelu.] – Iisalmen Sanomat 14.10. 1996.

Korpela, Salla: Pirkko Pekkarinen [= Anna Amnell] kirjoittaa tytöille elämyksellistä historiaa. Roihutkoon romantiikka! [Haastattelu.] – Kirkko ja kaupunki 13.10.1993.

Kämäräinen, Aune: Kaivoskaupungin roskispennusta pappilan lemmikiksi. Tiinan ihmeellinen kohtalo. [Tiina-kissa esiintyy omana itsenään 1. Aurora-kirjassa.] – Kissafani 1994: 6, s. 22-24.

Laurila, Natalia: Lastenkirja on tärkein kirjallisuuden laji. Juttusarja esittelee luovaa kirjoittamista opettajan, harrastelijan ja kirjailijan näkökulmasta. Tässä viimeisessä osassa haastatellaan kirjailija Anna Amnellia. - Vihdin Uutiset, sunnuntaina 17.syyskuuta 2006, s. 5.

Laurila, Natalia: Sananvapauden jäljillä. - Vihdin uutiset 17.9.2006. s. 5.

Lukka, Anneli: Aurora - kanadansuomalainen tyttöromaanin sankaritar. - Vapaa Sana, Thursday, December 9, 2004. No 50, s. 3. [haastattelu]

Mantere, Liisa: Romantiikan kauneus pehmentää arkea. [Haastattelu.] – Kauneus ja terveys. 1994: 7, s. 26-29 (Arto)

Mervi, Aino: Miksi en lähtenyt bikineissä. [Haastattelu Kyproksen sodan ajalta.] – Lasten kanssa sirpalesuojassa, sotilaskoneessa, leirillä. Uusi Anna 6.8.1974. 1970-luku

Nenola, Pirjo: Anna Amnell kertoi sankarittarensa Lucian ajasta. -
Iisalmen Sanomat/Kulttuuri, 27.10.2004. [haastattelu]

Paananen, Rauni: Vaahteramäen [sic] tytöstä tuli vahingossa ajankohtainen. [Haastattelu.] – Iisalmen Sanomat 16.11.1991.

Paananen, Rauni: Pirkko Pekkarisen [= Anna Amnell] Aurora ja Pietarin serkutkin sen kertovat: Kansallisuus ei ole rodussa ja kielessä vaan sydämessä. [Haastattelu.] – Iisalmen Sanomat 16.9.1993.

Pekkarinen, Hanna: Sukupolvien ketju kiehtoo kirjailijaa. Ihminen löytää itsensä suvustaan. [Haastattelu.] – Pekkarinen-sukuseuran lehti. 8. (1997), s. 7.

Piha, Tiina: Pääsiäiskoristeisiin kätkeytyy piilotettuja merkityksiä. Kirkko ja me 3/2010 (PDF)

Pyykönen, Anna-Leena: Kanadan vuodet näkyvät Anna Amnellin tuotannossa. Laaksot ja sokerivaahterat jättivät jälkensä. – Canadan Sanomat,  nykyään Kanadan Sanomat, January 25, 2012.

Seppälä, Olli: Nimeä vaihtamassa. – Käytäväpuheita. – Kotimaa 7.5.1999

Qvickström, Majlis: Sommar i Toronto.: Tuffa unga kvinnor. – Hufvudstadsbladet 9. 9. 1996

Julkaisemattomat lähteet:

Kämäräinen, Aune: "Kirkon torppareina" pappilasta toiseen. [Haastattelu 31.5. 2003.] – Suomen kulttuurihistorian haastattelututkimus. Hiiden opisto/Avoin yliopisto/Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus.

Saarimäki, Eija: C.S. Lewis, vuosisadan klassikko. Haastattelussa Pirkko Pekkarinen [= Anna Amnell]. – CAF jäsenkirje 1998:1.

Vaihto-oppilasvuosi. Kuvat leikealbumissa:


The New York Times kirjoitti meistä vuoden 1956-1957 AFS- vaihto-oppilaista etusivullaan kahdesti:

Foreign Teen-Agers Here to Study. - The New York Times, August 19, 1956. [The New York Times, archives) Kuva stipediaateista saapumassa New Yorkiin.

760 Exchange Students Chant 'We Like Ike' as President Greets them. [kuv - The New York Times, Friday, July 19, 1957. [The New York Times, Archives] Kuva meistä vaihto-oppilaista istumassa Valkoisen talon nurmikolla kuuntelemassa presidentti Eisenhowerin puhetta.

 Muut lehdet (mm):

Koulun oma lehti tietenkin ja mm nämä:

Exchange Student Arrives. Finnish Student Arrives For Year of School Here. - The Billings Gazette August, 1956 (elokuu,  old articles in Anna Amnell Album)

Group Surprises Hall Diteman With Housewarming Pitch-in Supper.  [Ryhmäkuva. Otin maalaustunteja Hall Ditemanilta. Kuvassa mm luokkatoverini ja AFS-vuoden ystäväni Fred Jackson, jolla oli sivuosa (The Duke Brunswick) elokuvassa Waterloo (1970)  ] -  The Billings Gazette, Sunday Morning, September 9, 1956.

Kathryn Wright: Finland's Christmas Customs Are Recalled. [ haastattelu] - The Billings Gazette, Sunday Morning, December 9, 1956.

Foreign Students Organization Outlines Activitis. Student Group is Organized. - The Billings Gazette, Sunday Morning, May 12, 1957. [photo of Kappa Phi]

Lukuisia kuvia ja lehtiuutisia samassa lehdessä, mm: "Hiland's Club is Scene of Annual Formal Party for Senior Students [seurapiirikutsut golf-klubilla, kuva iltapuvussa]. - The Billings Gazette, Sunday morning, June 2, 1957.
Uutisia puheista, joita pidin: "Finnish Student to be in Red Lodge (suomalaisseutu) Friday" tai Tales of the Town: " Pirkko Kolehmainen [= Pirkko Anna Amnell], exchange student from Finland --will speak on 'This is my country'--jne)

Stipendivuoden lopulla kiersimme busseilla  useilla paikkakunnilla, ja meitä kuvattiin. Minua ja erästä englantilaista poikaa haastateltiin radiossa. Lehtiartikkeli Clinton Herald lehdessä"City Hosts Colorful Gathering of 65 Foreign Students". jne

keskiviikko 10. tammikuuta 2007

Pääsiäiskoristeiden symboliikkaa

009 easter eggs

 Kuvat: Anna Amnell.

Taas otetaan esille pääsiäiskoristeet - kukko, kana ja tiput, kerätään pajunoksia, värjätään pääsiäismunia sekä ostetaan tulppaaneja ja suklaapupuja. Turhaa rihkamaa vai ikivanhaa symboliikkaa?

Sekä Euroopassa että Amerikassa on lapsille sanottu, että pääsiäisjänis tuo heille munia ja makeisia. Ennen vanhaan neuvottiin, että pääsiäisjänikselle täytyy tehdä pesä rauhalliseen paikkaan, sillä se on arka. Nykyajan pääsiäispupu ei ujostele, vaan tuntuu joskus loikkaavan pääsiäisen keskushahmoksi, ja monet haluaisivat karkottaa töpöhännän pääsiäisestä.


image

Pääsiäispupu sopii hyvin yhdeksi pääsiäisen symboleista, sanoo amerikkalainen uskonnollisen taiteen tutkija Ade Bethune. Jänis ei ole vain "pelkkä kimppu lihaa ja nahkaa, vaan olento, joka toteuttaa paikkaansa Luojan luomassa maailmassa." Lisäksi "jäniksen kolo on kuten Jeesuksen hautakin pimeä maakuoppa. Sieltä pupu viilettää ulos ja pomppii kevyesti mäkien ja laaksojen poikki." Siksi se on Bethunen mielestä erinomainen ylösnousemuksen vertauskuva lapsille.

Koska jänis on runsaasti lisääntyvä eläin, se on ollut monien kansojen keskuudessa kevään ja hedelmällisyyden vertauskuvana. Kristinuskossa jänis on ollut perinteisesti myös intohimon vertauskuva, joka on kuvattu katolisessa taiteessa Marian jalkojen juureen alistettuna. Toisaalta jänis on symbolisoinut uudistumista ja intuitiota sekä valoa pimeydessä. Avuttomuudessaan se on lisäksi vertauskuva ihmisestä, joka panee luottamuksensa Jumalaan.

Miksi kananmunia kieritetään maassa Valkoisen talon edessä?


Easter meal in Croatia

Väritettyjä pääsiäismunia Krotiassa (museo)

Kirkollisesti vakiintunut asema on toisella ikivanhalla kevään vertauskuvalla - munalla. Jo muinaisina aikoina kerättiin keväisin villilintujen munia pesistä, ja ne olivat tarpeellinen ravinnonlisä ankaran talven jälkeen. Ne olivat myös eloonjäämisen ja uudistumisen vertauskuva.

Persialaiset antoivat toisilleen kullanvärisiä ja kirkkaanpunaisia munia. Ne kertoivat siitä, kuinka auringon valo ja lämpö voittavat pimeyden ja kylmyyden. Kiinassa annettiin punaiseksi värjättyjä munia lapsen syntymän kunniaksi. Jo varhain tuli munasta myös kristillinen symboli, toivon ja ylösnousemuksen ja nimenomaan kalliohaudan vertauskuva.

Pääsiäismuna voi symbolisoida sitä kiveä, jonka enkeli vieritti Jeesuksen haudan suulta pääsiäisaamuna. Tätä kuvaa angloamerikkalaisessa kulttuurissa suosittu lastenleikki, jossa kovaksi keitettyjä munia vieritetään mäkeä alas tai nurmikolla. Sitä on myös pääsiäismunan vierittäminen Amerikan presidentin virka-asunnon Valkoisen talon pihalla joka pääsiäisenä.

Koristeena käytetyistä munista kuuluisimmiksi ovat tulleet Fabergen suvun kultaseppien valmistamat helmin ja jalokivin koristetut pääsiäismunat, joita oli tsaarien kokoelmissa.  Fabergella työskenteli myös joukko suomalaisia taiteilijoita. Pääsiäismunien koristelusta on kehittynyt eräs kansantaiteen muoto esimerkiksi Ukrainassa. Myös Suomen ortodoksien pääsiäismunat ovat enemmän taidetta kuin pelkkiä koriste-esineitä.

Kreikassa kananmunat värjätään kiirastorstaina kirkkaanpunaisiksi Kristuksen veren vertauskuvaksi. Tällainen kananmuna voidaan asettaa pääsiäisleivän keskelle koristeeksi. Koska luonto herää eloon pääsiäisenä lämpimissä maissa, sitä kuvaamaan voidaan munat värjätä vihreiksi. Vanhassa kristillisessä symboliikassa vihreä väri kuvaa myös sitä, kuinka katuvat otetaan kiirastorstaina jälleen seurakunnan yhteyteen "tuoreina vihreinä oksina".

P1130529

Palmunoksat ja virpomisvitsat

Etelän lämpimässä ja rehevässä pääsiäisessä palmunlehdet julistavat voittoa kuolemasta. Samaa ylösnousemuksen iloa edustavat kotoiset virpomisvitsat ja pajunoksat.



Pääsiäispuu

Kuvassani olen käyttänyt käytetty japanilaiseen tyyliin yksinkertaista hedelmäpuun oksaa ja aidon ruskehtavia munankuoria, joihin on piirretty tussilla pääsiäissymbloleja.

Vuonna 1950 amerikkalainen Katherine Millhouse julkaisi lastenkirjan "Egg Tree". Hän kertoo siinä, kuinka Pennsylvanian saksalaiset alkoivat 1800-luvulla koristella paljaita oksia tai kokonaisia pieniä lehti- ja havupuita pääsiäismunilla. Millhousen kirjan innoittamana tämä tapa levisi Alaskaan asti.

Yksinkertainen pääsiäispuu syntyy kuivasta, mutta tukevasta oksasta, joka löytyy metsäpolulta. Voi myös taittaa oksan pihalla kasvavasta puusta. Siihen voi ripustaa puisia pääsiäismunia tai jopa muutaman marmorimunan ohuen rautalangan avulla. Kevyimpiä ovat kananmunan kuoret, joista sisus puhalletaan pois laittamalla molempiin päihin pieni reikä. Ripusta munankuoret langan ja tulitikun pätkän varaan. Jos käyttää raskaampia pääsiäismunia, täytyy laittaa maljakkoon kiviä vastapainoksi.  Lastenhuoneeseen voi laittaa koivun tai pajun oksista pääsiäispuun, joka on iloa ja värejä tulvillaan.


Kukot ja kanat

Muutkin perinteiset pääsiäiskoristeet ovat kuin havainnollinen oppitunti kristinuskon perusasioista. Kanaemo poikasineen kertoo Jumalan äidillisen hoivaavasta rakkaudesta. Savikukot muistuttavat että vahvimmatkin ovat Pietarin lailla usein heikkoja ja pelokkaita. Kukko kertoo myös anteliaisuudesta, jakaahan se ruokansa kananojen ja kananpoikasten kanssa. Kukko on myös vertauksena Kristuksesta, joka karkottaa pahan ja pimeyden kuten kuten kukko karkottaa yön ja herättää meidät aamuun.


Aamulla

Pääsiäisen ajan kukat

Kukat tuovat mieleen Jeesuksen kotimaan kukkaloiston keväällä: erämaa puhkeaa eloon. Kukkamme tuovat myös viestejä kristillisestä perinteestä. Dante sanoi liljaa uskon kukaksi, ja se onkin ollut puhtauden, rauhan, viattomuuden ja kuninkuuden vertauskuva. Toisinaan narsissi on liljan tilalla Marian symbolina ja perii myös muut merkitykset siltä.

Punainen ruusu muistuttaa marttyyriudesta ja armeliaisuudesta ja sen valkoinen sisar viattomuudesta ja puhtaudesta. Ehkä jossakin perheessä pasha tehdään perhosen muotoiseksi, ja se kertoo elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta kuten perhosen eri vaiheet.

Keskeisin pääsiäisen symboli on karitsa. Voitonlippua kantava eläinlapsi tuo lapsenkin mieleen aavistuksen kristinuskon Jumalan mystiikasta, Jumalasta, joka on samalla kertaa heikko lapsi ja mahtava, pelottava kuningas, samalla kertaa kärsivä ja voittoisa. Näin pääsiäiskoristeet yhdistävät koko perhettä ja sukua ja ovat korostamassa pääsiäisen ihmettä ja iloa.

Pirkko Anna Amnell copyright

(Julkaistu aikaisemmin lehtiartikkelina: Mitä pupu tekee pääsiäisessä? - Kotimaa, no 35, 23.3.1989.)


Keltainen lilja

Sain tämän kauniin liljan lajaksi sisareni pojalta. Keltainen väri symbolisoi iloa ja valon voittamiista pääsiäisenä.


Valkoinen lilja
Pääsiäislilja

Kanadassa asuessani totuin pitämään valkoista liljaa pääsiäiskukkana. Se oli korkea kukka, jota myytiin ruukuissa. Olettaisin, että se oli Bermudan lilja.
1880-luvulla oli filadelfialainen rouva Sargent käymässä Bermudan saarella ja ihastui Bermudan liljoiksi sanottujen kukkien tuoksuun ja kauneuteen. Koska hän harrasti puutarhanhoitoa, hän vei muutamia sipuleita mukanaan. Niistä kehitti filadelfialainen puutarhuri William K. Harris pääsiäisliljana tunnetun kukan.
Pääsiäislilja, jota Dante sanoi uskon kukaksi, on puhtauden, viattomuuden ja kuninkuuden symboli. Se sai tieteelliseksi nimekseen Lilium Harrisii, Harrisin lilja.


Perhonen on ylösnousemuksen symboli. Sen elämänvaiheet ovat kuin ihmisen elämä.

Pääsiäismunia (lisää kuviani)
Faberge eggs

Lue Tiina Pihan tekemä haastattelu [PDF]
https://www.turunseurakunnat.fi/files/attachments/kirkkojame/2010/03_10/kjame_0310_0809.pdf

Ilkka-lehdessä politiikan toimittaja Marja Tyynismaa viittaa kolumnissaan tähän artikkeliin. Lähetti Kaisa Ikola. (Klikkaa kuva suureksi)