Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukaupungissa kirja-arvostelut
- Vakoilijoita pikkukaupungissa lyhyt info Weebly
- Se on totta, kun se on ollut sanomalehdessä. Kirja-arvostelu Iisalmen Sanomat
- Firenzestä Turkuun. Lucia Olavintytär -kirjani
- Kyynärän mittainen tyttö 2004
- Anna Amnell: Pako Tallinnaan. 2006
- Anna Amnell: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tytö ja poika. 2013
- Miten Aurora-kirjat ovat syntyneet?
- Vaahteralaakson Aurora (yhteisnide)
- Lyhyesti. Anna Amnellin kirjoista sanottua
- Anna Amnell's historical novels
- Omaelämäkerrallista ja Anna Amnellin haastattelut 1956-
- AFS -vaihto-oppilasvuosi
- Blogieni päivitys ja info
- Lastenkulttuurisivuni
- Kirjasampo/Anna Amnell
- About Anna Amnell
- Nuorisokirjailijat/Anna Amnell
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Anna Amnell
- 1500-luvun asun ompeleminen
- Anna Amnell: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyt...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sortovuodet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sortovuodet. Näytä kaikki tekstit
perjantai 1. helmikuuta 2019
Aurora-kirjat kertovat sortovuosista
Nettikaupoista myös E-kirjana
Kesällä 1903 Aurora lähtee Suomesta karkotetun isänsä luo Kanadaan. Kun isää ei löydy, hän menee palvelustytöksi torontolaiseen kartanoon. Läheisessä laaksossa Aurora tapaa Thomasin, ja hänen elämänsä suunta muuttuu.
1905: Aurora tulee Helsinkiin taidekouluun ja asuu serkkunsa Olgan kanssa tätinsä luona Bulevardin puutalossa. Olga kaipaa Terijoelle ja Pietariin, Aurora Pariisiin, jossa Thomas opiskelee. Yllätysvieraita ja jännittäviä vuoden 1905 tapahtumia.
Kolmannessa osassa Aurora ja Thomas palaavat Vaahteralaaksoon ja selvittävät kartanon salaisuudet.
Yhteispainos: Aurora - Vaahteralaakson tyttö (1991, 2. p. 1992): Aurora ja Pietarin serkut (1993): Aurora ja villikyyhkysten aika (1995).
keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Kuinka Aurora-kirjat saivat alkunsa?

Spadina. Kuva: Anna Amnell
Aurora-kirjojen taustalla ovat Toronto, eräs kartano, eräs laakso, historiaa ja mielikuvitusta.
Kirjan Vaahteralaakso on keksitty laakso, ja kirjassa kuvattu kartano on yhdistelmä historiaa ja mielikuvitusta. Torontossa on kuitenkin paljon syviä rotkomaisia laaksoja. Siellä on edelleen suuria viktoriaanisia taloja, vaikka suurin osa niistä on purettu.
Kanadalainen kirjailija Ernest Thompson-Seton on kuvannut Don-joen laaksoa, jonka luonto oli vielä 1900-luvun alussa lähes paratiisillisessa tilassa. Kirjailijan sukulaiset omistivat laakson reunalla olevan kartanon, jolle oli annettu intiaanikieltä oleva nimi Spadina.
Olin Kanadassa siirtolaisena 1979-1988. Miltei joka päivä mieheni ja minä olimme kävelyllä eräässä Donin sivujoen laaksossa. Vuonna 1984 kirjoitin Kotilieteen laajan artikkelin viktoriaanisesta tyylistä. Sen pohjana oli tutkimus ja käynnit museoissa eri puolilla Pohjois-Amerikkaa. Samana vuonna tuli Spadinasta museo. Siellä vierailu oli alkuna Aurora-kirjoille.
Näin mielessäni kuin monivärisenä hologrammina vaaleatukkaisen tytön, joka pyyhki pölyhuiskalla tomuja Spadinan salissa olevan kipsisen kuningatar Viktorian rintakuvan päältä. Uinuva kirjailija minussa kysyi, kuka tämä tyttö oli.
Vähän myöhemmin haastattelin Nelson Mandelan vanhinta tytärtä Makia [Maki eli Makaziwe Mandela (synt.1953)] ja Desmond Tutun tytärtä Mphota. Sortovuodet putkahtivat mieleeni. Kerroin, että Suomestakin lähti poliittisia pakolaisia 1900-luvun alussa.
Auroran kuva: Matti Amnell. Aurora on sortovuosien tyttö
Päätin kirjoittaa sortovuosista. Sijoitin lempilaaksoni reunalle tyypillisen viktoriaanisen kartanon. Lainasin siihen Spadinasta puutarhan ja muutaman huoneen. Muutimme Suomeen ja sain valmiiksi kirjan "Aurora, vaahteralaakson tyttö" (1991, 2.p 1992), jonka sankaritar on Bobrikovin karkottaman lehtimiehen tytär. Aurora palaa Suomeen suurlakon vuonna 1905 ("Aurora ja Pietarin serkut", 1993).Toronton yliopistossa ja Pariisissa taidetta opiskellut poikani kuvitti Aurora-kirjat.
Toronto oli 1900-luvun alussa samankokoinen kuin sen ajan Helsinki. Se oli osa brittiläistä imperiumia. Yhteydet Englantiin olivat kiinteät, ja sukulaisten luo matkustettiin Intiaan asti. Torontossa oli Yhdysvalloista paenneita orjia ja kiinalaisia rautateiden rakentajia sekä heidän jälkeläisiään, irlantilaisia orpolapsia, siirtolaisia ja poliittisia pakolaisia. Upeat viktoriaaniset talot olivat kuin nykyajan loistohotelleja.
1900-luvun alun ihmiset ja heidän maailmansa olivat erilaisia kuin nykyaika. Spadinan kartanon omisti 1800-luvun lopulla mies, joka oli luvannut kuolevalle nuorelle vaimolleen, että hänet tullaan hautaamaan vaimon viereen laaksoon, ja arkut kiinnitetään toisiinsa ketjuilla. Näin tapahtui. Kirjailija minussa kysyi: Entä jos lupausta ei olisi pidetty? Mitä huhuja ja uskomuksia olisi syntynyt?
Silloin oli valtava kiinnostus yliluonnollisiin asioihin. Yritettiin vakavissaan valokuvata haamuja. Oli uskomattomat hautajais- ja suremisseremoniat. Ei ole ihme, että kirjasta "Aurora ja villikyyhkysten aika" (1995) tuli "kummitusromaani".
1900-luvun alun
maailma
Sopivaa rekvisiittaa tarjosivat myös harsomaiset leningit, pimeässä kahisevat helmat ja tavarapaljoudet ullakoilla. Sähkövalot olivat harvinaisia ja sammuivat helposti.
Auroran ihastuksen kohde Thomas on tyypillinen 1900-luvun alun sivistynyt nuorukainen mytologian kiinnostuksessaan. Se lisää myös hänen kiinnostustaan Auroraan.
Mikä nimi, mikä yhteys antiikin tarinoihin: auringonnousun jumalatar, kaiken uuden alku. Freudin ajatuksiin ja psykoanalyysiin (alitajunta, unet, lapsuuden traumat, unissakävely) oltiin innostuneita. Aurora ja Thomas vievät varmasti seuraavissa kirjoissa, jos ne joskus kirjoitan, Mollyn psykiatrin vastaanotolle Pariisissa.
Sen ajan yhteiskuntaa leimasi yhä viktoriaaninen jyrkkä luokkajako ja kaksinaismoraali. Herrasnuoret olivat joutilaita, köyhät lapset palvelijoina. Oli salaperäisiä hyljättyjä lapsia, jotka oli jätetty lastenkodin portaille toiset riepuihin, toiset ylelliseen pitsihuiviin käärittyinä.

Molly. Kuva: Matti Amnell
Oli paljon orpoja, joita hyväsydämiset ihmiset ottivat kasvatikseen. Aurora ja Vanessa ottavat orvon Mollyn suojatikseen, ja naimaton opettaja testamenttaa hänelle omaisuutensa. ("Aurora ja Molly",1999). Kaikki nämä asiat kertovat 1900-luvun alun maailmasta, Auroran ja hänen ystäviensä maailmasta.
Alkuperäinen kirjoitus: Pirkko Anna Amnell. Onnimanni 4/2003, s. 40-41.©
Kuvat: Matti Amnell
Aurora ja Molly
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au1ab176b6-99b3-4b61-b5ed-c792ff95f33a
Aurora ja villikyyhkysten aika
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aub82b43b2-acc0-4f9c-a611-f2637269f685
Aurora ja Pietarin serkut Kirjasampossa
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au9b5b7c82-881f-4232-ac66-7b809e94a317
Aurora, vaahteralaakson tyttö Kirjasampossa
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au914ce5e1-e320-4543-a6e4-eb29b204c376
Aurora ja Pietarin serkut
Kannen kuva: Matti Amnell
Aurora ja Pietarin serkut. 1993. Kirjapaja
Kannen kuva: Matti Amnell
"Auroran täti miehineen on helsinkiläistä sivistyneistöä. Aurora (17v.) palaa Amerikasta heidän luokseen. Myös Auroran Olga-serkku (14v.) on tätinsä luona tilapäisesti. Olga kaipaa Sveitsiin matkustanutta perhettään ja oikkuilee. Pieni kissa kuitenkin pehmittää jään ja serkuksista tulee erottamattomat. Pikkutarkkaa historian, miljöön ja tapojen kuvausta. Eino Leino ja muut kuuluisuudet vilahtelevat katukuvassa. Elävää historiaa, jossa höysteenä taidetta ja romantiikkaa." YA Tieto ja kaunokirjallisuutta peruskouluille. Marketta Härkönen, Leena Karjarinta, Jaana Pakarinen (toim.) 1994.
Helsinkiläisiä kuuluisuuksia kuten Eino Leino nähdään kaupungilla..
Kirjoitettu nimellä Pirkko Pekkarinen.
Aurora ja Pietarin serkut on rakkaudentunnustus vanhalle Helsingille.
Vastaukset Kamppi-Eira -lehden kysymyksiin. 10.11.1993 Kamppi-Eira n:o 18, sivu 8..
"On suurlakkosyksy 1905 ja serkukset Aurora ja Olga asuvat Helsingin Bulevardilla somassa puutalossa tätinsä hoivissa. Olga kaipaa Terijoelle ja Pietariin ja Aurora haaveilee Pariisista. Kirjan tapahtumapaikkana on vuosisadan alun [1900-luvun alun] Helsinki, kaunis, kansainvälinen ja myrskyisä.
"Aurora ja Pietarin serkut" (1993) on jatkoa kirjaan "Aurora, Vaahteralaakson tyttö", jossa Bobrikovin karkoittaman lehtimiehen 15-vuotias tytär Aurora joutuu palvelustytöksi kanadalaiseen kartanoon. Elävä luonnonkuvaus, historian anti ja romanttinen juoni viehättävät näissä tyttökirjoissa aikuistakin lukijaa."
K-E: Onko Aurora-kirjoissa omaelämäkerrallista ainesta?
On tietysti paikat, Toronto ja Helsinki. Olen asunut Torontossa seitsemän vuotta ja Helsingissä 25 vuotta, enimmäkseen keskustassa. Myös se, että Auroran lailla olen ollut jo koulutyttönä Amerikassa, AFS-vaihto-oppilaana. Olgassa on taas omaelämäkerrallista ainesta se, että kuten Olga luin lapsena valtavasti kirjoja, kesäisin vintissä ja jopa puussa, ja aivan ahmin varsinkin runoja.
Kissamme Topi ja Tiina esiintyvät ensimmäisessä osassa aivan omina ihanina itsenään. Tiina on nyt jo kohta 14-vuotias, kanadalainen Suomessa.
K-E: Kirjojasi on verrattu Anna-kirjoihin.
Minun täytyy tunnustaa, että olen lukenut Anna-kirjoja viimeksi lapsena. Pidin niistä silloin kovasti. Kirjani kertovat vuosisadan alun Kanadasta kuten Anna- ja Runotyttö-kirjatkin. Mutta niitten kirjoittaja kertoi omasta kylästään Prinssi Edwardin saarella ja omasta ajastaan, minä taas olen hypännyt aikaharppauksen 90 vuoden taakse Torontoon matkaeväinäni kasoittain muistelmia ja muuta historiallista aineistoa.
Minusta tämä muoto, perinteinen historiallinen romaani, sopi parhaiten sille mitä halusin sanoa. Kiiinnostavaa on, että viime aikoina on esimerkiksi Englannissa ilmestynyt joitain romaaneja, joissa on samalla tavalla palattu viime vuosisadalla vallinneeseen tapaan kirjoittaa historiallinen romaani. Vuonna 1987 ensimmäistä Aurora-kirjaa aloittaessani en ollut tietenkään tuollaisesta trendistä tietoinen. Tietyt asiat vain syntyvät ajallaan, kirjalliset muoditkin. --
K-E: Miten Aurora sai alkunsa?
Vähitellen. Kuten jo kerroin, asuin Kanadassa yhdeksän vuotta ja olin loppuaikana vapaana toimittajana. Tein Kotilieteen vuonna 1985 jutun Viktorian tyylistä ja ihastuin suuriin viktoriaanisiin taloihin, jotka olivat täynnä kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa.
Tapasin monia etelä-afrikkalaisia pakolaisia esimerkiksi Nelson Mandelan vanhimman tyttären Makin [Maki eli Makaziwe Mandela (synt.1953)]. Hän kertoi toivoneensa lapsena, että hänen isänsä olisi ollut tavallinen isä ja perhe olisi saanut elää rauhassa. Silloin oikeastaan ensi kertaa tajusin, että meilläkin Suomessa oli vuosisadan alussa tuollaisia perheitä. Bobrikov karkoitti maasta suomalaisia, ja tietysti lapsetkin joutuivat kärsimään. Aurora-kirjat ovat kuvitelma sortovuosien ajan tytöstä, joka haaveilee taiteilijan urasta.
Näin eräänä päivänä mielessäni vaalean tytön pyyhkimässä pölyjä isossa viktoriaanisesti sisustetussa kanadalaisessa talossa. Miten oli tyttö sinne joutunut? Oliko hän suomalaisen poliittisen pakolaisen tytär? Kun tyttö sai anoppini nimen Aurora, mukaan tuli myös koko Aurora-nimen symboliikka; prinsessa Ruusunen, aamunkoitto, upporikas kaunotar ja hyväntekijä Aurora Karamsin jne.
Vaikeinta oli kuvata sitä, miten vuosisadan alun ihminen ajattelee. Toisaalta olen itsekin eräänlainen vuosisadan alun lapsi. sillä asuin lapsena sota-aikana isovanhempien luona, haistelin lehmisavuja, maistoin kaskinaurista, kuulin ensimmäiset sadut pärevalossa - ukki säästi lamppuöljyä! Isoisäni, 1875 syntynyt viulupelimanni ja suksimestari, eli 94-vuotiaaksi. Hän oli minulle hyvin läheinen.
K-E: Mistä tuli kiinnostus Pietariin ja Terijokeen?
Ihmettelin itsekin, miksi venäläinen kirjallisuus ja Pietari ovat aina tuntuneet minusta niin läheisiltä, vaikka en ole koskaan edes käynyt Venäjällä. Kun puhuin tästä enolleni, hän sanoi, että ukkihan kertoi aina Pietarista, jossa oli ollut nuorena miehenä vuosisadan vaihteessa. En muista ollenkaan, mitä ukki kertoi, muistan vain vanhan Pietarin tunnelman.
Terijoki taas tuli mukaan sattumalta, eräät oppilaani [kansalaisopistossa] kertoivat siitä. Toisaalta asuimme nuorena parina Etelä-Haagassa vanhan venäläisen villan [Huopalahden pappila, Haagan Pappilantie 2] yläkerrassa, juuri sellaisessa puutalossa kuin Terijoen huvilat [tuotu sinne Kaivopuistosta tai Terijoelta]. Se on esikuvana Olgan perheen huvilalle.
Mitä muuta opit itse vanhasta Helsingistä?
Oli yllätys, kuinka kansainvälinen se oli. Helsingissä asui ainakin venäläisiä, saksalaisia, balttialaisia, juutalaisia, italialaisia, tataareja. On kiinnostavaa ajatella, että kaikki nuo kansallisuudet ovat nykyään suomalaisia. Taidamme olla aika kirjava kudos. Osittain eurooppalaisia ollaan, se on vain välillä unohtunut.
Mitä haluat sanoa lukijalle?
Kirjailijalla on mielestäni moraalinen vastuu. Kun kirjoittaa nuorelle, tuo vastuu tuntuu erityisen suurelta. Mutta ennen kaikkea kirjan täytyy kiinnostaa nuorta lukijaa, pitää olla jännitystä, vauhtia ja romantiikkaakin.
Haluan antaa nuorelle lukijalle optimismia, uskoa omiin kykyihinsä ja tulevaisuuteen ja tietenkin lukuelämyksen, joka kiehtoo ja ilahduttaa, luo virkistystä arkeen, joka voi olla lapselle joskus hyvin harmaa ja ankea.
Aurora. Vaahteralaakson tyttö

Aurora, vaahteralaakson tyttö. 1991 (2. painos 1992) Kirjapaja
Kansi: Matti Amnell
Toinenkin painos on loppunut, ja minulla on kaikki oikeudet Aurora-kirjoihin
"Auroran ajassa eletään vuotta 1903. Sankaritar, 15-vuotias koulutyttö, matkustaa isänsä perässä Kanadaan Suomen sekasortoisista oloista. Yhteensattumien vuoksi heidän tiensä eivät heti kohtaakaan, vaan suomalainen herrasväen tyttö joutuu pestautumaan palvelijaksi torontolaiseen ylhäiskotiin. Puoli vuotta palvelustyttönä on Auroralle kovaa työtä, mutta myös naiseksi kasvamista ja orastavaa rakkauden aikaa." Jaana Viuhko, Iisalmen Sanomat 23.12.1991
Kirjoitettu nimellä Pirkko Pekkarinen.
Asiasanat 1900-luku , Aurora , esikoisteos , historiallinen romaani , Kanada , muoti , siirtolaisuus , sortovuodet
Aurora-kirjoista sanottua
Lue lisää Aurorasta ja hänen ajastaan Aurora-blogista.
http://aurorakirjat.blogspot.com
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
