Kun seuraa vaikkapa Facebookin kirjoituksia, tuntuu usein, että Suomea ei ole olemassakaan. Kirjoitetaan esimerkiksi uskonnosta, kuin se olisi täällä sama kuin nykyisen Amerikan Trumpia kannattavat fundamentalistit tai nykyisen Venäjän ortodoksinen kirkko, jota Putin käyttää hyväkseen. Sama koskee ilmastokysymyksiä, naisten asemaa tai mustien asemaa tai törkeän rikkaita, joita meillä ei ole.
Enemmistömme on nykyään halveksitttua valkoista väestöä, joka on aina ihaillut mustien kulttuuria ja niitä harvoja afroamerikkalaisia tai muita tummaihoisia, jotka ovat uskaltautuneet tulemaan kylmään pohjoiseen maahamme, jossa hengityskin jäätyy talvellla.
Enemmistön uskonto on vahvasti körttiläinen ja väritön luterilaisuus, joka on kuivaa ja terveellistä kuin hapankorppu, vaikka sitä tarjotaankin nykyään useasti demarimausteilla. Meillä noiden mainitsemieni alojen ongelmat ovat pieniä, kuin kärpäsen kakkahiukkasia maailmankartalla.
Mutta me haluamme olla maailmanmenossa mukana, vaikka suurin osa suomalaisista ei tarjoa aineistoa noihin muotiongelmiin, joiden kautta Suomessa useimmiten käydääb poliittista tai moraalista keskustelua. Helsinkiläisellä uimarannalla mellakoineet ja poliisien kimmppuun käyneet pojat osuivat asian ytimeen, kun sanoivat Me haluttiin olla amerikkalaisia.
Korona ei tunne rajoja. Siihen meidän täytyy suhtautua vakavammin kuin nyt ja eristäytyä varsinkin entisistä herroistamme ruotsalaisista ja venäläisistä, joissa roikumme edelleen kiinni.
Kuva on opiskeluajoiltani 1960-luvun alusta ja oli esillä Turun kirjamessuilla Suomen nuorisokirjailijoitten valokuvanäyttelyssä, johon lisäsin silloin tuon tekstin. Alkuperäisen kuvan otti Aune Kämäräinen, joka opiskeli siihen aikaan Ateneumissa.