Näytetään tekstit, joissa on tunniste eideettiset kuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eideettiset kuvat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. elokuuta 2013

2. kommentti kirjoittamisesta: hologrammit ja sisäinen TV

Two rainbows over Helsinki

Kaksinkertainen sateenkaari Helsingin yllä

Kommentti kirjoittamisen visuaalisuudesta ja 2. kommenttini samaan kirjoitukseen

Kuten kerroin jo "Miten kirjoitat" -kirjoituksen kommenteissa, ensimmäinen kirjani sai alkunsa selvästä eideettisestä kuvasta. Tein Kotilieteen lehtijuttua Viktorian ajasta, ja torontolaisessa museossa oli jalustalla kuningatar Viktorian rintakuva. Näin silmänräpäyksessä kuin läpikuultavana hologrammina edessäni ilmassa vaalean tytön pyyhkimässä pölyhuiskalla pölyjä Viktoriasta. Vasta monta vuotta myöhemmin syntyivät kirjat, mutta päähenkilö Aurora syntyi tuolla hetkellä.

Toisen kirjasarjan päähenkilö syntyi "sisäisessä TV:ssä". Näin sattumalta oikean TV:n ohi kulkiessani lyhytkasvuisen naisen ratsastamassa metsässä. Samassa välähti mielessäni kuin oma sisäinen TV-ohjelmani, jossa 1500-luvun tyttö ratsasti renessanssimaisemassa vihreä viitta ja punainen tukka hulmuten. Kokemus kesti vain silmänräpäyksen.

Näen suurelta osin kirjan kohtauksina, jos minulla on rauhallinen työympäristö. "Sisäinen TV" kuvaa parhaiten, mitä tapahtuu. Otan hyvin paljon valokuvia, aikaisemmin piirsin museoissa.

Eräs lukijani, aikuinen lääkäri, kertoi, että lukiessaan ensimmäistä kirjaani, hän koki alussa, että se oli käännöskirja. Jonkin aikaa luettuaan hän sanoi kokeneensa kirjoittajan sittenkin suomalaiseksi. Olen miettinyt, tuottaako kaksoisnäkökulmani joillekin ongelmia. Ehkä pitäiis sanoa "kolmoisnäkökulma", sillä lapsuuteni ja kouluvuosieni Savo oli myös kuin toinen maailma verrattuna vaikkapa 2000-luvun Helsinkiin. Ja kaikissa niissä on erilaiset värit, äänet ja tuoksut. Jalka tuntee erilaisena kivikadun ja hiekkakadun, iho keinokuituvaatteen, villan ja silkin.

Kun kirjoitin pitkää romaania (jota ei ole julkaistu), "kuulin" Stockmannilla ostoksilla ollessani päähenkilöiden keskustelevan englanniksi, koska se oli heidän yhteinen kielensä. Usein tunnenkin "suomentavani". Onneksi kirjoitan harvoin, muutoin eläisin niin kuin Waltari "muissa maailmoissa".

2. kommenttini

hologrammista:
Ei mitään mystistä. Ei mitään sairasta. Olin nähnyt hologrammin vähän aikaisemmin jossain amerikkalaisessa luonnonhistoriallisessa museossa, New Yorkissa tai Chicagossa, ja mielikuvitukseni oli ottanut käyttöön tämän uuden tavan kuvitella.

äänet:
Elokuvatrilogiassa Kolme väriä on kohtaus, jossa säveltäjä kuulee tulevan  sävellyksensä. Beethoven kuuli musiikkia "päänsä sisällä", vaikka hänen ei olisi pitänyt kuulla enää mitään. Siihen aikaan, kun musiikkia kuunneltiin äänilevyiltä, lempikappale saattoi alkaa soida päässä jo ennen kuin se oli alkanut.
kuvat:
Ihmisen aivot ovat ihmeitä täynnä. William Blake näki huoneessaan jopa suuria joukkokohtauksia. Hänellä oli eräs harvinainen "vika" aivoissaan. Valitettavasti sairauden nimi on haihtunut muististani.:)

Kanadalainen taiteilija Norval Morrisseau, joka oli vuoroin shamaani vuoroin hurskas katolinen, kertoi minulle näyttelyssäään, että hänen maalauksensa olivat kopioita hänen taivaassa näkemistään maalauksista.


keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Miten kirjoitan? Sattumat, eideettiset kuvat, tutkimustyö


Tämä teksti syntyi kommenttina Grafomaniassa aiheesta "Miten kirjoitat?". Kuva suurempana

Minunkin kirjani syntyvät vähitellen. Teen paljon tutkimustyötä kirjojani varten. Ensimmäisten kirjojen ideat syntyivät silloin, kun olin Kanadassa vapaa toimittaja. Työ vei kaiken aikani, mutta antoi samalla paljon uutta tietoa. Muistan yleensä hyvin yksityiskohtia, mutta teen myös muistiinpanoja ja otan runsaasti valokuvia. Ennen piirsin museoissa. Nykyän tallennan tutkimusmateriaalin yksityisiin blogeihini.

Suomeen palattuani aloin kirjoittaa työn ohella. Oli vaarallista uppoutua liikaa kirjoittamiseen: pidin kerran saman tunnin kahteen kertaan. Tunnin loppupuolella huomasin aikuisopiskelijoitteni hymyilevän erityisen ystävällisesti. He kertoivat arvanneensa, että kirjoitin uutta kirjaa.

Tuo ei käynyt päinsä. Täytyi pitää kirja sisällään. Mutta se muhi siellä, ja toinen kirjani valmistui kesälomalla harvinaisen nopeasti (Aurora ja Pietarin serkut). Yleensä teen tarkat suunnitelmat rakenteesta, juonesta ja henkilöitten historiasta paperilla/tietokoneella.

Kiinnostus renessanssiin alkoi Italiassa Uffizin taidegalleriassa sillä hetkellä, kun näin Firenzen gallerian ikkunasta. Millaisia olivat ihmiset, jotka loivat tuollaista täydellistä kauneutta? Millaista oli elää siihen aikaan pohjolassa? Mikrohistoria kiinnostaa minua.

Idea kirjaan Kyynärän mittainen tyttö syntyi vasta 10 vuotta myöhemmin, kun näin ohimennen TV:stä lyhytkasvuisen naisen ratsastamassa metsässä. Samassa välähti mielessäni kuin oma sisäinen TV-ohjelmani, jossa 1500-luvun tyttö ratsasti renessanssipanoramassa viitta ja punainen tukka hulmuten. Ehkä maisema oli samanlainen kuin se, jonka näin pizzaravintolan parvekkeelta Loretossa. Olin mennyt mieheni kanssa sinne sattumalta, kun myöhästyimme junasta, jonka piti mennä Faenzaan. Kuinka paljon sattuma vaikuttaa kirjallisuuteen?

Ensimmäinen kirjakin sai alkunsa eideettisestä kuvasta. Olin käymässä torontolaisessa kartanomuseossa valmistellessani lehtijuttua Viktorian ajasta. Eteen osui jalustalla oleva kuningatar Viktorian rintakuva. Näin silmänräpäyksessä kuin hologrammina vaalean tytön pyyhkimässä pölyhuiskalla pölyjä siitä. Kuka oli  tuo tyttö? (Aurora, vaahteralakson tyttö, 1991, 2. p. 1992).

Ymmärrätte varmaankin, että näin ei kirjoiteta paljon kirjoja.:)
P.S. Seitsemäs kirjani ilmestyy tänä vuonna.

Eidetic images

hologrammit:
P. S. Olin nähnyt hologrammin vähän aikaisemmin jossain amerikkalaisessa luonnonhistoriallisessa museoossa, Nrrw Yorkissa tai Chicagossa, ja mielikuvitukseni oli ottanut käyttöön tämän uuden tavan kuvitella.

Lue myös seuraava kirjoitukseni Hologrammit, sisäinen TV (myös  Blake, Beethoven, Norval Morrisseau)