keskiviikko 10. tammikuuta 2007

Ihan oikea runotyttö



Pawel Wajda, 2005: Green Gable, home of LM Montgomery


Siihen aikaan kun isoäidin isoäiti oli pieni tyttö, asui Kanadassa Prinssi Edwardin saarella tyttö nimeltä Lucy Maud Montgomery. Pieni Maud uskoi, että mielikuvitus on passi satumaahan. Aikuisena hänestä tuli kirjailija. Hän on vienyt meidät mukanaan mielikuvituksen maahan tapaamaan punatukkaisen puheliaan Annan ja haaveilevan Runotytön.

Maud asui isoäitinsä ja isoisänsä kanssa suuressa maalaistalossa, jonka ympärillä kasvoi paljon omenapuita. Maud istui usein läheisessä metsässä saniaisten keskellä, kuunteli puron solinaa ja kirjoitti päiväkirjaansa. Hän käveli meren rannalla, poimi sieltä simpukoita ja kiviä ja lausui ääneen runoja.

Mielikuvitusolentoja

Maudin äiti oli kuollut, ja isä oli antanut hänet isovanhempien kasvatettavaksi. Siihen aikaan monet ajattelivat kuten Maudin isoisä ja isoäiti, että lapset saivat näkyä, mutta eivät kuulua. Se oli vaikeaa puheliaasta ja vilkkaasta Maud-tytöstä. Hän keksi itselleen keskustelutoverit.

Salissa oli iso kirjakaappi, jossa mummo säilytti astioita. Kaapin ovissa oli soikeat lasi-ikkunat, joista heijastui Maudin peilikuva hämärässä huoneessa. Maud kuvitteli, että vasemman oven takana asui pieni tyttö nimeltä Katie ja oikean oven takana vanha leskirouva nimeltä Lucy. Katie oli oikein hauska, ja Maud vilkutti hänelle aina ohi kulkiessaan ja jutteli hänelle tuntikausia. Vanhalla rouvalla oikeanpuoleisen oven takana oli paljon huolia aivan kuten kylän naisilla, jotka kävivät isoisän pitämässä postitoimistossa.

Maudilla oli paljon sukulaisia, tätejä, setiä ja enoja, jotka kertoivat jännittäviä tarinoita vanhoista ajoista. Mutta Maud näki heitä harvoin. Kun hän pääsi käymään serkkujensa luona, hän sai leikkiä ja jutella mielin määrin heidän kanssaan.

Toinen isoisä asui 20 kilometrin päässä. Se oli silloin pitkä matka, kun kuljettiin hevosella ja rattailla. Isoisän talossa olivat parasta salin takanreunustalla istuvat täplikkäät luppakorvaiset posliinikoirat. Maud katsoi niitä tarkkaan, sillä hänelle oli kerrottu, että kun kello lyö kaksitoista yöllä, posliinikoirat hyppäävät pystyyn ja haukkuvat.

Maud rakasti kuitenkin kaikkein eniten oikeita eläviä kissoja. Rakkain hänen kissoistaan oli harmaaraitainen Pajunkissa.


Maud rakasti kirjoja

Kun Maud oli 6-vuotias, hän meni kouluun. Se oli hänestä hyvin jännittävää, ja hän halusi olla aivan samanlainen kuin muutkin tytöt. Hän oli onneton, kun isoäiti ei antanut hänen mennä avojaloin kouluun. Maud ei tiennyt, että toiset tytöt kadehtivat hänen hienoja varrellisia nappikenkiään. Eniten häntä hävetti, että hänellä oli hihallinen esiliina, jota toiset sanoivat vauvanessuksi.

Maud sai kaksi hyvää ystävää, kun isoäiti otti hoidettavakseen Well - ja Dave -nimiset pojat. He leikkivät yhdessä kotia ja kalastajia ja kertoivat toisilleen kummitustarinoita.

Maudin lapsuuden jännittävin tapahtuma oli se, kun Marco Polo -niminen laiva haaksirikkoutui kylän lähelle. Kapteeni tuli asumaan Maudin mummolaan. Maud ja pojat näkivät, että hänellä oli iso kasa kultarahoja edessään pöydällä, kun hän maksoi merimiehille palkan. Kaksi miehistä oli kotoisin Polynesiasta, ja heillä oli paksu kihara tukka ja isot kultaiset renkaat korvissa. Maud oli nähnyt sellaisia ihmisiä vain villi-ihmisistä ja lähetyssaarnaajista kertovissa kirjoissa, joita hän sai lukea sunnuntaisin.

Muina päivinä hän luki satuja, runoja ja paksuja jännittäviä romaaneja. Hän rakasti kirjoja. Sanat olivat hänelle kuin musiikkia. 9-vuotiaana hän alkoi kirjoittaa runoja paperinpalasiin ja käytettyihin kirjekuoriin, joita hän sai isoisän postitoimistosta. Hän kirjoitti myöhemmin nuken elämäkerran ja alkoi lähettää runojaan lehtiin.

Anna ystävämme


Aikuisena Maud oli vähän aikaa opettajana ja toimittajana, mutta tuli takaisin kotikylään isoäidin seuraksi, kun isoisä kuoli. Hänestä oli hauskaa hoitaa puutarhaa, ja hän osasi laittaa hyvää ruokaa. Hauskinta oli kuitenkin istua yläkerrassa omassa huoneessa ja kirjoittaa päiväkirjaan yhä uusia kertomuksia.

Eräänä päivänä Maud aloitti kirjan punatukkaisesta tytöstä, jonka nimi oli Anna. Hänet lähetetään orpokodista vahingossa kasvatiksi vanhalle naiselle ja tämän veljelle, jotka olivat pyytäneet orpokodista poikaa. Tämä kirja teki Maudista maailmankuulun. Hän kirjoitti lisää kirjoja, meni naimisiin ja muutti kauas kotisaarelta – mutta ei unohtanut sitä koskaan.

Maud osti itselleen samanlaiset posliinikoirat kuin hänen isoisänsä talossa oli ollut. Kun hän istui pöytänsä ääressä kirjoittamassa, hän muisteli niitä ja silitti kissaansa. Ajatuksissaan hän meni takaisin Prinssi Edwardin saarelle. Hän tunsi nenässään meren tuoksun ja kuuli sen kohinan. Hän näki kypsän vehnäpellon heiluvan tuulessa ja heinän ja punaisen mullan loistavan auringonpaisteessa.

Hän ajatteli kukkia, saniaisia ja sammalta viileässä metsikössä. Hän muisti kuinka raikkaalta puron vesi maistui. Hän ajatteli lapsuutensa vuosia ja kirjoitti niistä vielä monta kirjaa.

Pirkko Anna Amnell ©
(julkaistu aikaisemmin Koululainen-lehdessä)


Kun Maud meni naimisiin, hän muutti Ontarioon ja asui maaseudulla Toronton lähellä ja viimeiset vuotensa Torontossa. Hän kirjoitti suurimman osan kirjoistaan Ontariossa, kaukana kotisaarestaan. Hän piti lapsesta asti päiväkirjaa.

  L. M. Montgomery Institute (Prinssi Edwardin saari) (Canada)
Lucy Maud Montgomery Society of Ontario (viralliset sivut)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti