Kuvat: Anna Amnell
Kirjoitin ensimmäiset kaksi lehtijuttuani 1970-luvulla käsin, vein valmiin tekstin konekirjoittajalle ja sitten Suomen Kuvalehteen. Mieleen tulee romanttinen aika, jolloin kirjailija kirjoitti käsin ja vei silkkinauhalla sidotun paperinipun konekirjoittajalle.
Ostimme lapsillemme kotitietokoneen 1980-luvun alussa eli heti kun niitä tuli Kanadassa kauppoihin. Sikäläisen koulun konekirjoituksen opettaja kertoi minulle, että tietokoneiden tulo teki hänestä suositun, varsinkin pojat ryntäsivät hänen kursseilleen. Kirjoitin Torontossa lehtijuttuni pienellä punaisella kirjoituskoneella, jonka ostin eläinsuojeluyhdistyksen kirpputorilta. Harmittaa, että heitin sen roskalaatikkoon Myllypurossa, jossa asuimme ensimmäisen vuoden Suomeen palattuamme.
Vielä nykyäänkin jotkut kirjoittavat käsin Ei ihme, sillä tietokoneet tulevat yhä monimutkaisemmiksi ja aiheuttavat kaikenlaisia ongelmia. Ehkä olisi viisasta hankkia itselleen manuaalinen kirjoituskone, sillä ei tiedä mitä maailmasssa tapahtuu. Tietenkin aina on saatavissa kynä ja paperia.
Olen ajatellut itse siirtyä vähitellen kokonaan saneluun iPhonella. Joillakin oli varaa palkata jo keskiaikana nykyajan sihteeriä vastaava kirjuri, jolle kirjailijat sanelivat muistelmansa tai romaaninsa. Vielä 1900-luvun alkupuolella oli tavallista, että kirjailija kirjoitti käsin ja vei konekirjoittajalle. Kirjoituskoneita oli kuitenkin ollut jo 1800-luvulla ja niitä käyttävät edelleen jotkut kirjailijat. Kuuluisin heistä lienee Danielle Steele, josta kerrotaan seuraavassa artikkelissa
