keskiviikko 6. marraskuuta 2019

tiistai 5. marraskuuta 2019

Kiitos lehmät!


Meistä puhutaan, tuumivat lehmät ja tulivat käymään Helsingissä. Suomen kansa rakastaa lehmiä. Niin minäkin, vaikka asun Helsingissä enkä ole keskustapuoluetta enkä omista yhtään neliötä maata missään maassa. Tätini rakasti lehmiä teini-ikäisenä, kampasi niiltä otsatukatkin. Mieheni otti tämän kuvan. Minulla on laktoosi-intoleranssi ja olen allerginen juustolle, joten käytän maitotuotteita vain joissakin erikoismuodoissa kuten rahkana, raejuustona ja erikoismaitona. En pidä maidonkorvikkeista, joihin on lisätty kaikenlaista epäterveelllistä kuten palmuöjyä tai soijaa, jolle olen myös allerginen. Lapsena sain mummolassa vastalypsettyä maitoa. Pidin sitä. Erityisen hyvää on ternimaidosta tehty uunijuusto ja pohjalainen leipäjuusto - liiankin hyvää. 

P.S. Siellä oli kuulemma kyltti äidinmaidostakin. Imetin kaikkia kolmea lastani, vanhinta yli vuoden vanhaksi, nuorempia puoli vuotta - heidän toivomuksestaan.  Kiitos lehmät!

perjantai 1. marraskuuta 2019

torstai 31. lokakuuta 2019

Kirjoitin Halloweenista jo 1987

IMG_4311

Pirkko Pekkarinen (vuodesta 1998 Anna Amnell): Halloween Kurpitsakekkerit. Koululainen 2/1987. Kuvat. Pirkko Anna Amnell (Pekkarinen)

 Helsingin Sanomat väittää, että Pilailupuoti toi Halloweenin Suomeen 1990-luvulla. Ehkä omalta osaltaan. Mutta olin kirjoittanut siitä Suomeen jo 1987, ja artikkeli ilmestyi Koululainen -lehdessä. Olin mieheni kannssa USAssa hankkimassa aineistoa Kotilieden juttuuni Viktorian ajasta. New Yorkin osavaltiossa oli tien varrella maaseudulla veitikkamainen Halloween-asetelma, josta otin kuvan. Toiset kuvat olin ottanut Torontossa erään museon järjestämissä lasten Halloween-juhlissa.

  Halloween

Klikkaa TÄSTÄ kuva suureksi, jotta voit lukea testin-
 Happy Halloween Pilailupuoti ja muut Halloweenin ystävät!

lauantai 19. lokakuuta 2019

Ilmastonsuojelua vai eläinteoikeuksien ajamista?


Aristotle argued that animals lacked reason (logos), and placed humans at the top of the natural world. Wikipedia

Kiihkeimmät eläintenoikeusaktivistit pitävät oppi-isänään Peter Singeriä. Nämä ääriryhmät julistivat jo 1980-luvulla Pohjois-Amerikassa, että tulevaisuudessa eläinten syömistä tullaan kammoksumaan yhtä paljon kuin orjuutta. Esikuvia ovat olleet Mahatma Gandhi, Martin Luther King ja apartheidia vastustaneet eteläafrikkalaiset. Näiden menetelmiä on seurattu.

Radikaalit herättävät huomiota. He ovat valmiita tekemään rikoksia ja joutumaan vankilaan. 

Artikkelini eläintenoikeuksista  tuli mieleeni, kun luin Helsingin yliopiston ruokalan päätöksestä kieltää liha ja maito opiskelijoiden aterioilta. Myös laspsilta ja vanhuksilta aiotaan kieltää liha ja maito Helsingin kaupunf´gin järjestämiltä aterioilta. 
Asuessani 1980-luvulla Kanadassa sallistuin Torontossa eläinteoikeuskonferenssiin ja haastattelin osanottajia. Kotimaa-lehden päätoimittajana oli siihen aikaan Tapani Ruokanen, joka otti kultttuuriaiheisiä juttuja. (Eläinten oikeudet -liike. – Kotimaa 13.5.1988)

Lontoon seurapiirien eläinlääkärinä toiminut kanadalainen Bruce Fogler on kirjoittanut, että eläintenoikeusfanatismin taustalla on arvo- ja tunnetyhjiö. Lemmikkieläimistä on tullut uskonnon ja perheen korvike varakkaille juurettomille ihmisille, joilla ei ole läheistä suhdetta sukulaisiin ja joille perinteinen uskonto on menettänyt merkityksensä.

”On totta, että lemmikkieläimistä voi tulla joillekin ihmisille tärkeämpiä kuin oma perhe. Se voi olla jonkinlaista eläintenpalvontaa.” Näin sanoi minulle amerikkalainen filosofi ja ympäristönsuojeluntutkija Walter Simpson, joka toimii itse eläintenoikeusliikkeessä. Hän ei käytä edes nahkakenkiä. Mutta hän kuuluu maltillisiin eläintenystäviin. Nämä maltilliset unohtuvat, sillä ääriryhmät saavat enemmän julkisuutta.

On luonnollista, että vallalla on monenlaisia käsityksiä ja mielipiteitä. Kaikki liikkeet vetävät puoleensa myös fanaatikkoja. Tällainen fanatismi ei ole kuitenkaan uutta. Amerikkalainen kasvatustieteilijä ja filosofi Bronson Alcott vei perheensä asumaan utopistiseen Hedelmämaa-nimiseen yhteisöön. Hän oli tappaa heidät siellä nälkään ja viluun. Liha, villa ja puuvilla olivat kiellettyjä ”lampaiden ja orjien kyynelten vuoksi”.

Sekään ei vielä riittänyt Bronsonille. Hän oli vähällä vielä perheensä Hedelmämaasta vielä fanaattisempaan yhteisöön, Shakereitten pariin, jossa miehet ja naiset elivät yhdessä, mutta selibaatissa, ja lapset erotettiin perheistään. Nämä kokemukset järkyttivät perheen tytärtä Louisaa, joka päätti tulla perheen ”isäksi”, kuten hän sanoi, perheen huolehtijaksi. (Lue "Louisa saa oman huoneen", kertomus Louisa May Alcottin lapsuudesta.)

Löydämme fanaattisen eläintenystävän vielä kauempaa. Chaucerin Canterburyn tarinoissa on nunna, joka on tunteeton ihmisten kärsimyksille, mutta ruokkii hellästi herkkupaloilla lemmikkikoiriaan ja kärsii kovasti, kun näkee hiiren loukussa.

Kiihkeimmät eläintenoikeusaktivistit pitävät oppi-isänään Peter Singeriä. Nämä ääriryhmät julistivat jo 1980-luvulla Pohjois-Amerikassa, että tulevaisuudessa eläinten syömistä tullaan kammoksumaan yhtä paljon kuin orjuutta. Esikuvia ovat olleet Mahatma Gandhi, Martin Luther King ja apartheidia vastustaneet eteläafrikkalaiset. Näiden menetelmiä on seurattu.

Radikaalit herättävät huomiota. He ovat valmiita tekemään rikoksia ja joutumaan vankilaan. Unohtuu, että suurin osa eläintenoikeuksia ajavista on maltillisia. Jotkut sanovat suoraan, että eläinten palvonta on uusi vaarallinen uskonto.

Simpsonin mielestä lemmikkieläimet ovat tärkeitä lapsille. Ne muistuttavat heitä koko ajan luonnosta ja eläinkunnasta ja tuovat siten uuden ulottuvuuden perheeseen. Eräs toinen eläinaktivisti sanoi: ”Minulla on kolme kissaa, mutta kohtelen niitä pakolaisina."

Simpson ei kannata myöskään sitä, että eläimistä tehdään ihmisiä ja ihaillaan vain söpöjä eläimiä. Mutta toisaalta englantilaiset ovat suuria eläintenystäviä ja useat heistä sanovat, että juuri kuvakirjojen ja satujen eläimet ovat tehneet heistä eläintenoikeuksien puolustajia.

(Eläinten oikeudet -liike. – Kotimaa 13.5.1988. nimellä Pirkko Pekkarinen)

tiistai 17. syyskuuta 2019

maanantai 26. elokuuta 2019

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Kurtturuusut

Kirjoittaminen on merkillinen asia. Olen ajatellut, että ehkä olisi viisasta, että en kirjoittaisi enää mitään, kun kaunokirjallisuus on Suomessa nurkkaan työnnetty ja selkäkipu määrää hyvin paljon nykyään elämääni.

Mutta kun aloitan kirjoittamisen, uusia näkökulmia avautuu aiheisiin, joista olen kirjoittanut ja jättänyt ne kesken. Kirjoittamisen lopettaminen tuntuu nyt siltä kuin repisin itseni juuriltani väkivaltaisesti niin kuin kurtturuusun, joka on nykyajan Suomessa kelvottomaksi määrätty, vaikka se on tuottanut silmäniloa, terveellistä hilloa ja teetä sekä ruokaa linnuille, jos ei muille.

Me kurtturuusut, ikääntyneet ja vanhanaikaisina pidetyt kirjailijat emme saa luovuttaa. Kuva: Philipp Franz von Siebold and Joseph Gerhard Zuccarini - Flora Japonica, Sectio Prima (Tafelband). 1784 Wikipedia