torstai 18. joulukuuta 2008

Kotisivublogini

Aurora ja Pietarin serkut-1



Helsinki vuonna 1905 Pohjoisrannasta päin, taustalla aurora eli revontulet. Kuva: Matti Amnell, kansikuvaksi kirjaan Anna Amnell: Aurora ja Pietarin serkut. 1993 Kirjapaja

Tämä kuva on poikani Matti Amnellin tekemä kansikuva kirjaan Aurora ja Pietarin serkut (1993), joka kertoo Auroran ja hänen serkkunsa elämästä lukuvuonna 1905-1906 Helsingissä. Olga käy koulua Bulevardilla, Aurora opiskelee taidetta Ateneumissa. Tytöt asuvat Sofia-tätinsä luona Bulevardilla mantelinvärisessä puutalossa. Tytöt ovat luistelemassa Pohjoisrannassa kaupungin luistinradalla. Vieressä on Uspenski, taustalla häämöttävät Johanneksen kirkon tornit, joiden juurella sijaitsevassa talossa kirjoitin kaikki Aurora-kirjani ja muutkin tähän mennessä ilmestyneet kirjani, myös tällä vuosituhannella ilmestyneet, 1500-luvusta kertovat kirjat Kyynärän mittainen tyttö ja Pako Tallinnaan.

Olen tiivistänyt ja karsinut reippaasti blogejani. Tämä blogi yhdistää aikaisemmat kotisivuni (kolumbus.fi) ja kotisivublogini (12.6.2006-12/2008 Vuodatus) sekä Kirjoituslipasto-blogin. Kävijämittarissa on mukana Vuodatuksessa toiminut kotisivublogi ja tämä blogi. Kolumbuksen kotisivuissa ei ollut koskaan mittaria.


keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Vanhat kotisivut kertovat




Valokuvat menneiltä vuosilta ovat ottaneet: Aune Kämäräinen, Kirjapajan valokuvaaja ensimmäisen kirjani ilmestyttyä, Iisalmen Sanomat sekä jälleen Aune Kämäräinen.






"Lyhyetkin maininnat Anna Amnellin elämäntaipaleesta
kuvastavat vilkasta ja usealle taholle suuntautunutta elämää. Opiskelu niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa, vallankumouksen ja sodan kokeminen Kyproksella 70-luvun puolivälissä ja lähes kymmenvuotinen siirtolaisuus Kanadassa ovat antaneet sekä käytännön elämänkokemusta että tietoa. Osa tästä kokemisesta on siirtynyt taustaksi ja innoittajaksi – lähihistorialliseen kirjasarjaan, jossa kuvataan suomalaistytön elämää vuosisadan alun Kanadassa ja sortovuosien Suomessa.
Vuonna 1999 julkaisi kirjailija – silloin jo nimellä Anna Amnell – astetta pienemmille lukijoille tarkoitetun version Aurora-teosten ensimmäisestä osasta."
Blinnikka, Vuokko: Pirkko Pekkarinen [Anna Amnell]. – Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 2. Toim. Ismo Loivamaa. Hki 1999: BTJ Kirjastopalvelu, s. 197-199.
Blinnikka, Vuokko: Anna Amnell. – Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 3. Toim. Ismo Loivamaa. Hki 2001: BTJ Kirjastopalvelu, s. 10-13.


"Osäkerhet, men även framåtande och äventyrslust samsas inom de tre böckernas pärmar. Olika åldersgrupper serveras internationell underhållning. Här finns möjlig historisk förankring, miljökännedom och insikt i den föräldralösa 18-åringens livsöde och trots det 100-åriga perspektivet tangerar den beresta pedagogen Pirkko Pekkarinen (= Anna Amnell) många dagsaktuella problem. Övernaturliga fenomen utreds till allas lättnad och happy-end-känslan infinner sig stilentligt."


Majlis Qvickström kirja-arvostelussa:
Tuffa unga kvinnor. Sommar i Toronto.
Hufvudstadsbladet 9. 9. 1996 '



ja uudemmat

Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika. 
2013 BoD, 120 sivua. ISBN 9789524988421. 
Lucia Olavintytär Juhana-herttuan ja Katariina Jagellonican hovissa. 
Ilmestyy loka-marraskuussa 2013. 

Pako Tallinnaan. 2006. Lasten Keskus. Kyynärän mittainen Lucia pakenee Tallinnaan ystävänsä Margaretan kanssa, kun 13-vuotias Margareta aiotaan naittaa ulkomaalaiselle kauppiaalle.


Kyynärän mittainen tyttö. 2004. Lasten Keskus. Kyynärän mittaisen Lucian seikkailuja 1500-luvun Suomessa ja Englannissa. Lasten LukuWarkaus 2005 -palkintoehdokas. An Ell-Sized Girl [Lucia Olavintytär, Kyynärän mittainen tyttö]




Lucia Olavintytär -blogi




Lucia-kirjoista sanottua:


"Kuinka yhdistää homeinen keskiaika ja jännittävät juonenkäänteet niin elävästi ja hauskasti, että myös nopeatempoiseen fiktioon tottunut nuoriso innostuu?
Historiallinen nuortenkirja on haastava tekijälleen. Anna Amnellin viides historiallinen nuorisoromaani [Kyynärän mittainen tyttö] on oiva esimerkki siitä, kuinka tehtävä on suoritettu kunnolla.--" Meidän perhe 1/2005, sivu 19.


"Anna Amnell on historiallisen lasten- ja nuortenromaanin taitaja, joka tarjoaa lukijoilleen sekä autenttisuutta, romantiikkaa että jännitystä." Teresa Volotinen


" Lukijalle syntyvä kuva aikakaudesta on sosiokulttuurisesti rikas: ollaan vuoroon hämäläiskartanossa, merimiesten joukossa laivalla, lontoolaisessa ruokatuvassa ja Englannin hovissa. --Kokonaisuus on vaihteleva, rikas ja kerrontatekniikka lastenkirjaan moderni." Kaarina Kolu


Kyynärän mittainen tyttö on -- "ennen muuta seikkailuromaani, jossa taitava kerrontatekniikka uppoaa paikkojen, episodien ja henkilöiden vaihdoksiin." Kolu, Kaarina. Virikkeitä 4/2004, 66-67.


AURORA-sarja


Aurora Koivu muuttaa Amerikkaan 1900-luvun alussa Suomesta karkotetun isänsä luo ja palaa Suomeen opiskelemaan taidetta. Kirjapaja 1991 (2. painos 1992), 1993, 1995, 1999.


Anna Amnellin Aurora-sarjan kirjat ovat loppuunmyytyjä. Niitä voit lainata kirjastosta. Tutustu Aurora-kirjojen maailmaan lukemalla Aurora-blogia.
http://aurorakirjat.blgspot.com


Jäsenyys kirjailijajärjestöissä: Suomen Kirjailijaliitto, Suomen Nuorisokirjailijat ja Helsingin kirjailijat




Kirjoituslipasto ennen:


"Toinen varsin mielenkiintoinen ja monipolvinen luettava on Anna Amnellin kirjoituslipasto. Sen kanssa vierähtää tovi jos toinenkin. Elämänmakuista itsensä toteuttamista. Lisäksi Annalla on rinnakkaisia sivustoja, joita hän yhdistelee luontevasti ja kiinnostavasti. "
Villikanin lokikirja 29.10.2005

Törmäsin ihanaan, Anna Amnellin kirjoituslipastoon ja jäin ihan lipaston aarteiden lumoihin! Hallatar (Una Reiman) 19.1.2006



Kuvat: Anna Amnell

Näin se alkoi: 


Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. Painos)

Lucia, an ell-sized girl



Illustration: Matti Amnell

An Ell-Sized Girl/Haute d'une aune/Das eine Elle große Mädchen/Una chica de un codo de altura

Lucia-blog: 16th century, Lucia's world

In Anna Amnell's "novel An Ell-Sized Girl (Kyynärän mittainen tyttö, 2004) the idea of difference is explored from the perspective of a short girl captured and taken to the court of Elizabeth I to live as a court dwarf." Kaisu Rättyä. virtualfinland.fi

"Anna Amnell-- traite pour sa part de la différence dans Kyynärän mittainen tyttö (Haute d’une aune, 2004) en évoquant le destin d’une enfant de petite taille enlevée pour servir de lutin à la cour de la reine Élisabeth Ire."
(Virtual Finland)

In Anna Amnells Roman "Kyynärän mittainen tyttö (Das eine Elle große Mädchen, 2004) wird das Anderssein mit Hilfe des Schicksals eines Mädchens behandelt, das geraubt wird, um als Hofzwerg von Elisabeth I. zu dienen." (Virtual Finland)

"En su novela Una chica de un codo de altura (Kyynärän mittainen tyttö, 2004), Anna Amnell -- trata el tema de las diferencias a través de una narración sobre destino de una adolescente enana que es raptada y llevada a la corte de la reina Isabel I."(Virtual Finland)

Kirja-arvosteluja

Aurora-kirjat
Lucia-kirjat: Kyynärän mittainen tyttö ja Pako Tallinnaan

Kuvittaja: Matti Amnell



Matti Amnell Jr

Kaikki Anna Amnellin kirjat ovat Matti Amnellin kuvittamia. Hän on myös tehnyt kuvat kaikkien Anna Amnellin kirjojen kansiin.

Matti Amnell on käynyt keskikoulun Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa ja lukion Torontossa.

Hän opiskeli Toronton yliopiston University Collegessa ja suoritti Honours B.A. -tutkinnon. Hän opiskeli taidetta, englantia, luovaa kirjoittamista sekä kiinaa ja jatkoi taideopintojaan Pariisissa.

Matti Amnell asuu Helsingissä ja on työssä Nokialla. Hänellä on ollut taidenäyttely Helsingissä Ranskan kulttuurikeskuksessa aiheena Pariisin vuodenajat, "Les saisons de Paris".

Kirjojen kuvituksessa hän on pyrkinyt tuomaan esille kunkin aikakauden hengen.
Ks myös Mille Croquis

Kyynärän mittainen tyttö



Kyynärän mittainen tyttö oli Lasten LukuVarkaus 2005 –finalisti.

Vuonna 1559 13-vuotias Lucia Olavintytär asuu kodissaan Hämeen linnan lähellä. Eräänä päivänä, kun Lucia on ratsastamassa, hänet ryöstetään ja viedään huimaan seikkailuun. Se ulottuu Itämerelle, Gotlantiin, Pohjois-Englannin Suomaalle ja Lontooseen. Nuori kuningatar Elisabet ja Suomen herttua Juhana ovat ratkaisevissa sivuosissa.

Lucialla on meripihkan väriset pitkät hiukset, hän osaa laulaa ja soittaa luuttua. Luostarista lähtenyt oppinut isä on opettanut häntä samalla tavalla kuin poikiaankin. Hänen kaltaisensa lyhytkasvuinen ihminen oli 1500-luvulla painonsa arvoinen kultaa. Heitä etsittiin, ostettiin ja myytiin kuninkaallisiin hoveihin.

Tämän Lucia Olavintytär-blogin kirjoitukset Kyynärän mittaisesta tytöstä.

Pako Tallinnaan



Lucia Olavintyttären toinen seikkailu vie hänet 1500-luvun Helsinkiin
ja Tallinnaan.

Kyynärän mittainen Lucia Olavintytär kutsutaan Helsinkiin opettamaan luutunsoittoa 13-vuotiaalle Margaretalle. Lucialla on myös toinen, salaisempi syy matkaan.

Tyttöjen elämä muuttuu painajaiseksi, kun Margaretan isä Martti Lyypekkiläinen kuolee Helsingissä raivoavaan kulkutautiin ja kaunis Margareta aiotaan naittaa rikkaalle ulkomaalaiselle kauppiaalle. Margareta täytyy pelastaa.

Lucia pakenee Margaretan ja tämän serkun teini Vilppu Talven kanssa talvisen meren yli Tallinnaan sukulaisten luo. Tarinassa ovat mukana myös hollantilainen Hans van Sanden sekä Suomen herttua Juhana ja hänen vaimonsa Katariina Jagellonica, jotka ovat juuri saapumassa Suomeen. On vuosi 1562.

Anna Amnell: Pako Tallinnaan. Lasten keskus 2006. Kannen kuva ja kuvitus Matti Amnell.
Pako Tallinnaan on itsenäinen jatko-osa kirjaan Kyynärän mittainen tyttö (2004), joka oli Lasten LukuVarkaus 2005 –finalisti.

545x300TallinnaMerelt

Lue lisää Lucia Olavintytär -blogista
http://amnellinlucia.blogspot.com

Minä olen Blogisisko

Minä olen Blogisisko. (Blogisisko ®) Aloitin ensimmäisen Blogisisko-nimisen blogini kesäkuun toisena päivänä vuonna 2005. En edes muista, kuinka monta blogia olen aloittanut, kuinka monta lopettanut tai kuinka monta minulla niitä vielä on. Ei kuitenkaan sataa, niin kuin sanotaan jollain amerikkalaisella miehellä olevan,

Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni:

Olen antautunut. Blogalisaatio on vallannut minutkin. Blogeissa ravaaminen on vetäissyt mukaan blogosfääriin. Joku voisi sanoa, että blogomania on vallannut minut. Mutta en ole yksin.Bloggaajia on näinä aikoina yli 10 miljoonaa, kertoo eräs amerikkalainen naisten nettijulkaisu. Tarkoittaneeko tämä pelkästään Amerikkaa vai koko maailmaa?

Minusta on tullut Blogisisko. Sama nettijulkaisu kertookin, että 56 prosenttia bloginpitäjistä on naisia. Vaikka suurin osa bloggaajista on nuoria, uskollisimpia lienevät aikuiset naiset. Blogit ovat yksi keino luoda naisverkostoja.


Bloginpitäjät kirjoittavat blogeihinsa keskimäärin kerran kahdessa viikossa. Aika yllättävää? Se blogiverkosto, jossa olen käynyt, on paljon aktiivisempaa. Ehkäpä nämä uudet kommunikaatiokeinot, kännykkä ja internet, sopivat meille muuten niin vähäpuheisille suomalaisille.

Blogin aloittaminen on vaikeaa. Tähän asti olen selvinnyt yksin. No, täytyy tunnustaa: on ollut yksi käynti Kirjailijan häiriöklinikalla. Muuten en olisi edes tässä vaiheessa. Onko olemassa helppoja sääntöjä bloggaamiseen? Tällä menolla tämä blogi on pitkään ns. riisuttu malli ilman linkkejä. Kiitos teille kaikille, jotka olette olleet innostamassa.

Rihmastossa osallistuin keskusteluihin nimimerkillä Tiger.

2.6.2005 Blogisisko (1), joka on yhdistetty Blogisisko -blogiin