keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Aurora ja villikyyhkysten aika. Kummitustarina




Kuva/Cover picture: Matti Amnell
Aurora ja villikyyhkysten aika. 1995

Voiko tyttökirjassa olla kauhua ja jännitystä?

On sanottu, että historiallinen romaani kuvaa sellaista, joka voi voi tapahtua nimenomaan tiettynä aikakautena. Minun tarkoituksenani on ollut Aurora-kirjoissa kertoa hyviä tarinoita ja tehdä lukijalle tutuksi 1900-luvun alun elämäntyyliä ja Kanadan luontoa.

1900-luvun alulle olivat tyypillisiä monet kummitusromaaniin sopivat asiat: kiinnostus yliluonnollisiin asioihin, yritys valokuvata haamuja, Freud ja psykoanalyysin alku (alitajunta, unet, lapsuuden traumat, unissakävely).

Herrasnuoret olivat joutilaita, köyhät lapset palvelijoina. Oli salaperäisiä hylättyjä lapsia. Oli ihmeelliset ja monimutkaiset hautajais- ja suremisrituaalit.

Sopivaa rekvisiittaa tarjoavat valkoiset maata laahaavat leningit ja tavarapaljoudet ullakoilla. Sähkövalot olivat harvinaisia ja sammuivat helposti. Upeat viktoriaaniset talot olivat suunnattoman suuria, palvelijat ylirasittuneita ja oppimattomia. Suomalaisten palvelustyttöjen lukutaitoa ihmeteltiin.

1900-luvun alku oli aivan kuin toinen maailma Toronto ja Kanada olivat osa brittiläistä imperiumia. Oli yhteyksiä eri puolille aailmaa. Matkusteltiin sukulaisten luo Intiaan, oli siirtolaisia, irlantilaisia orpoja tuotiin palvelijoiksi. Torontossa on edelleenkin syviä rotkomaisia laaksoja , on intiaanit ja lähellä myyttinen Niagara.



Spadinan museo. Etualalla puutarha. Kuva: Anna Amnell Copyright


Käynti Spadinan kartanomuseossa Torontossa vuonna 1987 oli alkuna koko Aurora-sarjalle. Palmuhuoneessa ajattelin: tästä voisi kirjoittaa kummitusromaanin. Sellainen tuli vasta kolmannesta Aurora-kirjasta. Aurora ja villikyyhkysten aika (1995).

1800-luvulla Spadinan silloinen omistaja lupasi 1800-luvulla kuolevalle nuorelle vaimolleen, että hänet haudataan vaimon viereen laaksoon ja arkut kiinnitetään toisiinsa ketjulla. Näin tehtiin. Kirjailija minussa kysyi: Entä jos lupausta ei olisi pidetty? Entä jos miestä ei olisikaan haudattu vaimon viereen? Syntyi kirja "Aurora ja villikyyhkysten aika" (1995), jossa Aurora palaa sulhasensa Thomasin kanssa Kanadaan.



Spadina. Etualalla palmuhuone. Kuva: Anna Amnell Copyright


Thomasin isä on vastustanut nuorten liittoa. Nyt hän on sairaana, hän on saanut sydänkohtauksen kartanon palmuhuoneessa. Huhutaan, että hän pelästyi kummitusta, jonka on nähty liikkuvan kartanossa ja sen lähistöllä. Kuka kummittelee? Etsiikö nuori rouva miestään, jota ei haudattukaan laaksoon? Aurora, Thomas ja Thomasin sisar Vanessa ratkaisevat kummituksen arvoituksen.

Keskeiseksi henkilöksi tulee kuitenkin 13-vuotiasi orpo palvelustyttö Molly. Hänenkin ongelmansa ratkeavat lopussa ainakin osittain. Kirjan jännitys tulee juonesta, kummituksen metsästämisestä ja kummittelun syiden etsimisestä. Kirjassa on yksi iso mysteeri ja paljon pieniä.

Juuri kaikki nuo pienet asiat, äänet, tuoksut, tuntemukset, luovat jännityksen. Lukija kääntää sivua ripeästi. Myöhemmin hän voi palata kirjaan, kun tajuaa, että olihan siinä muutakin kuin kummitusjuttu. Koska nuorimmat lukijani ovat kahdeksanvuotiaita, kirjoissani ei ole seksiä, selvää erotiikkaa, eikä väkivaltaa. Monet lukijoistani ovat aikuisia, siksi kirjoissani on monikerroksisuutta eli tässä tapauksessa viittauksia Freudiin ja kulttuurihistoriaan.

Yllätys on ollut se, että joissakin lukijoissa herätti eniten kauhua kummitusta pakoon juokseva 1900-alkuun tyypillinen kulkuri, viinalle lemuava hahmo, joka on pukeutunut rähjäiseen herrasmiehen asuun. Juuri tällaisiin vaatteisiin pukeutuneesta kulkurista teki Chaplin nostalgisen, hauskan ja jopa romanttisen henkilön elokuvissaan.

Huom!Matti Amnellin piirtämässä kansikuvassa haamu liikkuu samassa torontolaisen kartanomuseon Spadinan palmuhuoneessa, joka nähtiin myös Anna-kirjoista tehdyssä TV-sarjassa.

Tämän kirjoituksen pohjana on Nuorisokirjailijain kevätseminaarissa Hanasaaressa 19.4.1997 pidetty puheenvuoro.

Lue lisää tästä kirjasta Aurora-blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti