torstai 12. maaliskuuta 2015

Anna Amnell: Aurora ja Lucia Olavintytär


Aurora ja Lucia -kirjat

Nimellä Anna Amnell:
Suuri koko kuvaa


Anna Amnell: Lucia Olavintytär -kirjat:
Anna Amnell: Kyynärän mittainen tyttö. Kuvitus Matti Amnell, Jr. Helsinki: Lasten Keskus, 2004.

Anna Amnell: Pako Tallinnaan. Kuvitus Matti Amnell, Jr. Helsinki: Lasten Keskus, 2006.
Lasten LukuVarkaus 2005 -finalisti.

Anna Amnell; Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika. Kuvitus Matti Amnell, Jr. Helsinki:
Books on Demand 2013.

Aurora-kirjat:


Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. Yhteisnide, johon sisältyvät kirjani Aurora - Vaahteralaakson tyttö; Aurora ja Pietarin serkut; Aurora ja villikyyhkysten aika. Kuvitus Matti Amnell, Jr.: Books on Demand, 2014.

Nimellä Pirkko Pekkarinen:
Aurora, Vaahteralaakson tyttö Helsinki: Kirjapaja, 1991 (1992. painos)
Aurora ja Pietarin serkut. Helsinki: Kirjapaja, 1993.
Aurora ja villikyyhkysten aika. Helsinki: Kirjapaja, 1995.

Anna Amnell: Aurora ja Molly. Kuvitus Matti Amnell, Jr. Helsinki: Kirjapaja, 1999.

(klikkaa kuvat suuremmiksi)

Lue Irja Båsk: Aurora-kirjatkin osallistuvat piikakeskusteluun. Helsingin Sanomat 18.9. 1996 (haastattelu)

Anna-Amnell-Aurora-kirjat_1024px

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Lehmukset ja sokerivaahterat

lehmus sateessa

Tätä lehmusta seurasin kaksikymmentä vuotta. Se oli kuin ystävä.

Lehmukseni

Tämä lehmus kasvaa Helsingissä Johanneksenpuiston laidalla, jossa asuin siihen aikaan, kun kirjoitin historiallliset nuortenkirjani Aurora Koivusta, fiktiivisestä sortovuosien ajan suomalaistytöstä. Auroran isä, kasvitieteilijä ja lehtimies Aug. Koivu  karkotetaan Suomesta ja muuttaa Kanadaan. Sinne lähtee Aurorakin isäänsä etsimään. Kirjoittaesani palasin mielessäni Torontoon, jossa asuin yhdeksän vuotta, vuodet 1979-1988.


003-1-1

Toronton seutu muodostui viimeisen jääkauden aikana eli noin 12000 vuotta sitten. Tämä Don-joen laaksossa sijaitseva puisto on mukana Aurora-kirjoissa sellaisena, kuin se oli 1900-luvun alussa.

Syvät laaksot muodostavat Torontoon urbaanin metsän. Laaksojen jyrkät reunat, vuolaasti tulvivat joet ja laaksoissa usein raivonneet rajut myrskyt ovat olleet syynä siihen, että laaksoihin ei ole  rakennettu taloja. Suurin osa laaksoista on säilytetty luonnonpuistoina, jotka ovat miltei koskemattomassa tilassa. Laaksojen luonto on ainutlaatuista, sillä jääkauden aikana niihin muodostui aivan oma kasvillisuus, joka poikkeaa niitä ympäröivästä luonnosta. Don Valley -laaksossa kasvoi yli 40 metriä korkeita sokerivaahteroita, jotka olivat yli metrin läpimitaltaan. (Charles Sauriol "Remembering Don")

Suurin laaksoista, Don Valley, on Suomessakin tunnettu Ernest Thompson Setonin luontokirjoista, joissa se esiintyy vielä luonnontilassa. Ernest Thompson Seton asui kouluvuotensa 1800-luvun loppupuolen Torontossa, jonne hänen perheensä oli muuttanut Englannista.

Aurora-kirjojen Vaahteralaakso on yhdistelmä useita laaksoja, joissa kävelin mieheni kanssa, kun asuimme Torontossa.  Pidin luontopäiväkirjaa laaksossa kävellessäni, sillä aloin jo 1980-luvun lopppuolella suunnitella kirjaa Torontosta. Laaksolla oli siinä hyvin tärkeä osuus. Niinpä esikoiskirjani alkaakin kuvauksella laaksosta, joka on tavallaan yksi päähenkilöistä sekä ensimmäisessä että kolmannessa kirjassani. Ne alkavat tästä myyttisestä laaksosta. Toronton synty ensimmäisessä ja kolmannessa myrsky, joita oli laaksoissa usein.


P1020996

Ks Helsingin Sanomat/Kaupunkikirjat/Toronto, ja löydät Aurora-sarjan sieltä. Kirjoitin ensimmäiset kolme Aurora-kirjaa nimellä Pirkko Pekkarinen.

Kirjoitin Kanadasta käsin lehtiartikkeleita suomalaisiin lehtiin, muiden muassa artikkelini sokerivaahteroista Suomen luonto -lehteen. Mutta kirjoitin Aurora-kirjat vasta palattuani Suomeen, 1990-luvulla.

Lue lisää: Kuinka Aurora-kirjat saivat alkunsa?
Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora on , jossa on kolme ensimmäistä Aurora-kirjaa vuosilta 1991-1995. Kirjana ja e-kirjana


Lisäys: Kaivopuisto? Kun Aurora palaa Suomeen opiskelemaan Atenumissa taiteilijaksi, hän kävelee usein Kaivopuistossa. Siellä kävelin minäkin, ja mieheni juoksi siellä kahdenkymmenen vuoden ajan joka toinen päivä. Banner-kuvan Kaivopuisto-kuvani alkuperäisenä Flickrissä.

Lisäys 2: Kirjoitin myös kaksi ensimmäistä Lucia Olavintytär -kirjaa Johanneksenpuiston laidalla asuessani. Viimeisen niistä kirjoitin Runeberginkadun varrella, paikalla jossa oli ensimmäinen "Helsinki", pieni kylä. Siellä muinaisen suon päällä kasvavat nyt nuoret puistolehmukset. Mukana kuvassa on Amerikka, jossa olin vaihto-oppilaana koululaisena. Pohjois-Amerikan luonto on myös osa minua.

Lehmusten katu

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kirja-arvostelu: Kyynärän mittainen tyttö & Pako Tallinnaan

"he elävät ja hengittävät 1500-luvulla, eivätkä muuta osaa kuvitella. Vaikutelmaa vahvistavat mustavalkoiset kuvat, joissa paikoitellen on jotakin samaa kuin aitojen tuonaikaisten kirjojen kuvituksissa." Pian yläasteelle menevä, kirjailijanurasta haaveileva koulutyttö arvioi Lucia Olavintytär -kirjojani blogissaan Paperilyhtyjä. : Kirja-arvostelu: Kyynärän mittainen tyttö & Pako Tallinnaan. Tämä on erittäin mielenkiintoinen ja oivaltava kirja-arvostelu. Paperilyhtyjä-blogi: Kirja-arvostelu: Kyynärän mittainen tyttö & Pako Tallinnaan

Juuri tuo on ollut poikani Matti Amnellin tavoitteena, kun hän on kuvittanut kirjani: aikakauden hengen luominen. Kuvassa on Vilppu Talvi.

Arviointia kirjasta Kyynärän mittainen tyttö: "Kirja on kirjoitettu kolmannesta persoonasta eli ns. hän-kertojalla. Se on kirjan nykyisen muodon kannalta välttämätöntä, sillä muutamassa luvussa hypätään Lucian perheen luokse, mutta valitettavasti se myös etäännyttää tarinasta harmillisesti. Voi suoraan sanoa, että jos Lucian 'ääntä' olisi käytetty kertojana, voisi Kyynärän mittainen tyttö olla paljon kiinnostavampikin romaani."

Hän jatkaa kirjasta Pako Tallinnaan ; Kun Lucia ja opiskelijapoika Vilppu lähtevät pelastamaan Margaretaa tämän äitipuolen aikoessa naittaa tämän rumalle, vanhalle miehelle, jännitys tiivistyy. Pako Tallinnaan on siis omilta osiltaan huomattavasti parempi kirja kuin Kyynärän mittainen tyttö."
Oikein viisas arvostelu.

 Ensimmäisessä osassa kirjailija [siis minä tämän blogin pitäjä] puristan kirjaan riittävästi vauhtia ja jännitystä, jotta saan sille kustantajan! Toisessa osassa rentoudun. Molempiin kirjoihin olisi ollut paljon materiaalia, mutta nämä on kirjoitettu ikäryhmälle, joka alkaa 8-vuotiaasta. Mutta nykyajan koululaisert ovat Tolkienin paksujen kirjojen kasvattamia. Heille pitäisi saada kirjoittaa laajoja kirjoja.

Toivon, että Paperilyhtyjä-blogin kirjoittaja saa lukeakseen Vaahteralaakson Auroran, jossa on samoissa kansissa kolme Aurora-kirjaa, jotka kirjoitin 1990-luvulla nautiskellen, vaikka silloinkin toisen kirjan kohdalla sanottiin, että täytyy säästää paperia laman vuoksi!