Kaksinkertainen sateenkaari Helsingin yllä
Kommentti kirjoittamisen visuaalisuudesta ja 2. kommenttini samaan kirjoitukseen
Kuten kerroin jo "Miten kirjoitat" -kirjoituksen kommenteissa, ensimmäinen kirjani sai alkunsa selvästä eideettisestä kuvasta. Tein Kotilieteen lehtijuttua Viktorian ajasta, ja torontolaisessa museossa oli jalustalla kuningatar Viktorian rintakuva. Näin silmänräpäyksessä kuin läpikuultavana hologrammina edessäni ilmassa vaalean tytön pyyhkimässä pölyhuiskalla pölyjä Viktoriasta. Vasta monta vuotta myöhemmin syntyivät kirjat, mutta päähenkilö Aurora syntyi tuolla hetkellä.
Toisen kirjasarjan päähenkilö syntyi "sisäisessä TV:ssä". Näin sattumalta oikean TV:n ohi kulkiessani lyhytkasvuisen naisen ratsastamassa metsässä. Samassa välähti mielessäni kuin oma sisäinen TV-ohjelmani, jossa 1500-luvun tyttö ratsasti renessanssimaisemassa vihreä viitta ja punainen tukka hulmuten. Kokemus kesti vain silmänräpäyksen.
Näen suurelta osin kirjan kohtauksina, jos minulla on rauhallinen työympäristö. "Sisäinen TV" kuvaa parhaiten, mitä tapahtuu. Otan hyvin paljon valokuvia, aikaisemmin piirsin museoissa.
Eräs lukijani, aikuinen lääkäri, kertoi, että lukiessaan ensimmäistä kirjaani, hän koki alussa, että se oli käännöskirja. Jonkin aikaa luettuaan hän sanoi kokeneensa kirjoittajan sittenkin suomalaiseksi. Olen miettinyt, tuottaako kaksoisnäkökulmani joillekin ongelmia. Ehkä pitäiis sanoa "kolmoisnäkökulma", sillä lapsuuteni ja kouluvuosieni Savo oli myös kuin toinen maailma verrattuna vaikkapa 2000-luvun Helsinkiin. Ja kaikissa niissä on erilaiset värit, äänet ja tuoksut. Jalka tuntee erilaisena kivikadun ja hiekkakadun, iho keinokuituvaatteen, villan ja silkin.
Kun kirjoitin pitkää romaania (jota ei ole julkaistu), "kuulin" Stockmannilla ostoksilla ollessani päähenkilöiden keskustelevan englanniksi, koska se oli heidän yhteinen kielensä. Usein tunnenkin "suomentavani". Onneksi kirjoitan harvoin, muutoin eläisin niin kuin Waltari "muissa maailmoissa".
2. kommenttini
hologrammista:
Ei mitään mystistä. Ei mitään sairasta. Olin nähnyt hologrammin vähän aikaisemmin jossain amerikkalaisessa luonnonhistoriallisessa museossa, New Yorkissa tai Chicagossa, ja mielikuvitukseni oli ottanut käyttöön tämän uuden tavan kuvitella.
äänet:
Elokuvatrilogiassa Kolme väriä on kohtaus, jossa säveltäjä kuulee tulevan sävellyksensä. Beethoven kuuli musiikkia "päänsä sisällä", vaikka hänen ei olisi pitänyt kuulla enää mitään. Siihen aikaan, kun musiikkia kuunneltiin äänilevyiltä, lempikappale saattoi alkaa soida päässä jo ennen kuin se oli alkanut.
kuvat:
Ihmisen aivot ovat ihmeitä täynnä. William Blake näki huoneessaan jopa suuria joukkokohtauksia. Hänellä oli eräs harvinainen "vika" aivoissaan. Valitettavasti sairauden nimi on haihtunut muististani.:)
Kanadalainen taiteilija Norval Morrisseau, joka oli vuoroin shamaani vuoroin hurskas katolinen, kertoi minulle näyttelyssäään, että hänen maalauksensa olivat kopioita hänen taivaassa näkemistään maalauksista.