Tämä teksti syntyi kommenttina Grafomaniassa aiheesta "Miten kirjoitat?". Kuva suurempana
Minunkin kirjani syntyvät vähitellen. Teen paljon tutkimustyötä kirjojani varten. Ensimmäisten kirjojen ideat syntyivät silloin, kun olin Kanadassa vapaa toimittaja. Työ vei kaiken aikani, mutta antoi samalla paljon uutta tietoa. Muistan yleensä hyvin yksityiskohtia, mutta teen myös muistiinpanoja ja otan runsaasti valokuvia. Ennen piirsin museoissa. Nykyän tallennan tutkimusmateriaalin yksityisiin blogeihini.
Suomeen palattuani aloin kirjoittaa työn ohella. Oli vaarallista uppoutua liikaa kirjoittamiseen: pidin kerran saman tunnin kahteen kertaan. Tunnin loppupuolella huomasin aikuisopiskelijoitteni hymyilevän erityisen ystävällisesti. He kertoivat arvanneensa, että kirjoitin uutta kirjaa.
Tuo ei käynyt päinsä. Täytyi pitää kirja sisällään. Mutta se muhi siellä, ja toinen kirjani valmistui kesälomalla harvinaisen nopeasti (Aurora ja Pietarin serkut). Yleensä teen tarkat suunnitelmat rakenteesta, juonesta ja henkilöitten historiasta paperilla/tietokoneella.
Kiinnostus renessanssiin alkoi Italiassa Uffizin taidegalleriassa sillä hetkellä, kun näin Firenzen gallerian ikkunasta. Millaisia olivat ihmiset, jotka loivat tuollaista täydellistä kauneutta? Millaista oli elää siihen aikaan pohjolassa? Mikrohistoria kiinnostaa minua.
Idea kirjaan Kyynärän mittainen tyttö syntyi vasta 10 vuotta myöhemmin, kun näin ohimennen TV:stä lyhytkasvuisen naisen ratsastamassa metsässä. Samassa välähti mielessäni kuin oma sisäinen TV-ohjelmani, jossa 1500-luvun tyttö ratsasti renessanssipanoramassa viitta ja punainen tukka hulmuten. Ehkä maisema oli samanlainen kuin se, jonka näin pizzaravintolan parvekkeelta Loretossa. Olin mennyt mieheni kanssa sinne sattumalta, kun myöhästyimme junasta, jonka piti mennä Faenzaan. Kuinka paljon sattuma vaikuttaa kirjallisuuteen?
Ensimmäinen kirjakin sai alkunsa eideettisestä kuvasta. Olin käymässä torontolaisessa kartanomuseossa valmistellessani lehtijuttua Viktorian ajasta. Eteen osui jalustalla oleva kuningatar Viktorian rintakuva. Näin silmänräpäyksessä kuin hologrammina vaalean tytön pyyhkimässä pölyhuiskalla pölyjä siitä. Kuka oli tuo tyttö? (Aurora, vaahteralakson tyttö, 1991, 2. p. 1992).
Ymmärrätte varmaankin, että näin ei kirjoiteta paljon kirjoja.:)
P.S. Seitsemäs kirjani ilmestyy tänä vuonna.
Eidetic images
hologrammit:
P. S. Olin nähnyt hologrammin vähän aikaisemmin jossain amerikkalaisessa luonnonhistoriallisessa museoossa, Nrrw Yorkissa tai Chicagossa, ja mielikuvitukseni oli ottanut käyttöön tämän uuden tavan kuvitella.
Lue myös seuraava kirjoitukseni Hologrammit, sisäinen TV (myös Blake, Beethoven, Norval Morrisseau)