Vaihto-oppilas

"Every human being on this earth is born with a tragedy -- He's born with the tragedy that he has to grow up. That he has to leave the nest, the security, and go out to do battle. He has to lose everything that is lovely and fight for a new loveliness of his own making, and it's a tragedy. A lot of people don't have the courage to do it."
Helen Hayes

Olin ottanut (jo kauan sitten lopettamaani) nettimuistikirjaan joka päiväksi mietelauseen, jonka tarjoaa The Quotations Page. Tämän kirjoituksen alussa oleva mietelause tuli esille eilen (16.10.2005). Se sopii hyvin näin viikon alkuun.

Sen esittäjä Helen Hayes oli lapsitähti, josta kasvoi First Lady of American Theatre ja jonka ura kesti suuren osan viime vuosisataa sekä näyttämöllä, elokuvissa että televisiossa. Hän liittyy erääseen muistoon kouluvuosilta.

Olin ollut koko kouluajan pikku näyttelijä, joka oli mielellään mukana satunäytelmissä ja lausui runoja kevät- ja joulujuhlissa. Sitten menin AFS-stipendiaattina Yhdysvaltoihin. Eräänä iltana Helen Hayes esitti TV:ssä jonkun runon. En muista, mikä se oli, ei ainakaan hänen lempirunonsa.*  Vaikutus oli murskaava. Hayesin esitys oli niin loistava, että omat lausumiseni tuntuivat aivan surkeilta sen rinnalla. Ei auttanut, että AFS-äitini oli neuvonut jatkuvasti tyttölaumaansa, viittä tytärtään ja minua: Älkää koskaan verratko itseänne muihin.

Palasin Suomeen ja takaisin kouluun kahdeksi vuodeksi. Rehtori pyysi minua tapansa mukaan taas lausumaan jossain juhlassa. Minä kieltäydyin. Rehtori suuttui ja haukkui minut pataluhaksi. Olin tullut hänen mielestään Amerikassa ylpeäksi ja halveksin kouluani. En suostunut lausumaan koskaan sen jälkeenkään. Minusta tuntui, ettei rehtori antanut koskaan anteeksi "röyhkeyttäni". Teinikunnan näytelmässä esiinnyin kerran, mutta siihen olikin muut syyt - siellä oli eräs tärkeä henkilö, joka tuli näyttelemään ratkaisevaa roolia elämässäni.

Minä lopetin lausumisen, hävisin alkuunsa yhden taistelun. Mutta joku sotapäällikkö on sanonut: Olemme hävinneet taistelun mutta emme sotaa. Elämässä on monia todellisia vaihtoehtoja. Nuorena ei tajuakaan, kuinka monia, vaikka haaveileekin kaikenlaista. Meidän persoonallisuutemme ja kohtalomme eivät ole kiveen hakattuja. Meillä on mahdollisuus kasvaa moneen suuntaan. Meistä kustakin on moneen, ja elämä on kasvun paikka.

Olen monesti ajatellut, että televisiolla saattaa olla tuollainen murskaava vaikutus moniin nuoriin nykyäänkin. Ehkä siksi ei lauleta enää Maamme-laulua urheilukilpailuissa tai virsiä hautajaisissa eikä lauleta paljon muuallakaan - paitsi ehkä karaoken vapauttamana.

Elämä on liian täynnä kilpailua, nämä blogitkin, jotka voisivat olla virkistäviä ja luoda yhteyksiä ja jopa ystävyyssuhteita erilaisten ihmisten välille. Blogit ovat meitä varten emmekä me niitä varten.

Blogini ovat listalla, mutta eivät kilpailumielessä - vain luettavissa.

Tämä kirjoitus on ilmestynyt 17.10.2005 Blogisisko 1 -blogissani nimellä "Elämä on kasvun paikka varsinkin vaihto-oppilaalle.

*Shakespearen Shall I compare thee to a summer's day?
Thou art more lovely and more temperate:

Tytöt lukijoina

Kun olin lapsi, minulla oli tapana kiivetä pikkukaupungin korttelissamme olevan kaksikerroksisen ulkorakennuksen katolle. Sieltä saattoi nähdä kauas. Sieltä näki tien, joka johti maaseudulle, missä olin asunut kouluikään asti. Sieltä saattoi nähdä rautatien, joka vei suureen maailmaan. Yleensä kävi niin, että meidän pihassa asuvan suutarin vaimo tuli ulos ja luutaa heiluttaen huusi minulle: tyttö heti pois katolta!

Kotona äiti lauloi ja kertoi hauskoja juttuja. Hän osasi ulkoa alakouluaikansa runoja ja kertomuksia. Hänellä oli erinomaisen muistin lisäksi myös kaunis lauluääni ja laaja ohjelmisto lastenlauluja, kansanlauluja, viihdemusiikkia ja uskonnollisia lauluja. Hän lauloi yleensä aina töitä tehdessään - mikäli ei jutellut. Meillä elettiin niin kuin italialaisessa elokuvassa, laulettiin, juteltiin ja naurettiin paljon.

Samassa pihassa asuivat myös paikallisen sanomalehden toimittaja ja hänen eläkkeellä oleva opettajasisarensa. He asuivat niin kuin muutkin huoneen ja keittiön asunnossa, toimittaja kammarissa ja sisar keittiössä. Heillä oli paljon kirjoja ja lehtiä, joita he säilyttivät ullakolla, ja sain luvan lukea niitä. Opin lukemaan koulussa ensimmäisellä luokalla, ja lukunopeuteni kasvoi huimaa vauhtia, kun aloin ahmia ensin opettajan tallettamia vanhoja lastenlehtiä ja sitten toimittajan arvostelijankappaleiksi saamia kirjoja, jotka olivat kaikki aikuisten romaaneja.

Tuosta ullakosta muodostui minulle Marcel Proustin sanoin oma yksityinen pyhäkköni, jossa pääsin maailmoihin, joihin en olisi päässyt muutoin ja tutustuin ihmisiin, joita en olisi muutoin tuntenut. Kaukaisen maailman tuoksut, maut, ihmiset, eläimet, kulkuneuvot, kodit ja linnat tulivat rikastuttamaan sodanjälkeisen Suomen köyhyydessä elävää tyttöä. Ihminen on sitä, mitä hän lukee.

En ymmärtänyt silloin, että oli tapahtunut jotain aivan mullistavaa ja ihanaa, mutta myös aivan luonnotonta, jotain johon minulla ei ollut alkujaan geneettistä valmiutta. Näin outoja kiemuroita paperilla, ja aivoni oppivat tulkitsemaan ne sanoiksi, ääniksi, tuoksuiksi, kokonaiseksi maailmaksi. Kenenkään ei tarvinnut opettaa minua näkemään tai kuulemaan, mutta minut piti opettaa lukemaan.Minulle piti lukea, jotta haluaisin lukea itsekin. Minulle piti kertoa tarinoita, jotta haluaisin oppia niitä lisää. Opin rakastamaan lukemista.

Ihmisen aivot eivät ole luotu lukemaan. Ihminen oppi vanhoina aikoina tallentamaan tietoa opettelemalla sen ulkoa, niin kuin tekivät kalevalaiset esivanhempammekin. He kehittyivät siinä taitaviksi. Mutta koska aivot ovat joustavat ja pystyvät luomaan uusia yhteyksiä aivosolujen välillä, ihminen vapautui vähitellen ulkoa opettelusta ja oppi lukemaan kirjoitusta. Meni monta tuhatta vuotta, ennen kuin ihmiskunta oppi todella kunnolla lukemaan - ja minä olin oppinut sen elettyäni vasta 8 vuotta. Lukemaan opettelu muutti ihmisen aivoja ja kulttuuria aivan ratkaisevasti.

Viime viikolla opin ymmärtämään aivan uudesta näkökulmasta, kuinka syvällisiä ja ratkaisevia muutoksia lukeminen aiheuttaa ihmisen aivoissa ja kuinka tärkeää lukeminen on ihmiskunnan kehitykselle. Uraauurtavassa kirjassaan Proust ja mustekala (Proust and the Squid) aivotutkija ja kasvatustieteilijä Maryanne Wolf kuvaa lukevan ihmisen aivoissa tapahtuvia muutoksia.

Japanilaisilla ja amerikkalaisilla on erilaiset aivot. Niin on myös kiinalaisella ja vaikkapa suomalaisella. Kiinalainen kirjoitus on erilaista kuin länsimainen kirjoitus, ja Wolfin mukaan kiinalainen käyttää aivan erityisiä hermosolujen yhdistelmiä lukiessaan. Samalla tavalla sumerilaisen nuolenpääkirjoituksen lukijan aivot olivat funktionaalisesti aivan erilaiset kuin nykyihmisen aivot. Tämä oli minulle aivan uutta.

Ratkaisevan tärkeää siinä kirjassa oli meidän seminaarimme kannalta ja lasten kannalta se, että meidän tulisi tajuta, että lukemisesta on tulossa uhanalainen asia. Aivan kuten ulkoa opettelu tuli tarpeettomaksi kirjoituksen keksimisen jälkeen, on vaarana, että lukeminen, todellinen syventyvä lukeminen, heikkenee tai jopa katoaa. Se tulee aiheuttamaan suuria muutoksia ihmisen aivoille ja ihmisen kehitykselle.

Tietokoneesta voi saada hetkessä pinnallista tietoa. Sen hankkiminen ei vaadi syventymistä, siinä ei laiteta persoonallisuutta mukaan. Lukemisesta voi tulla vain satunnaisesti käytettävä apukeino, jolla hankitaan tietoa, johon ei liity mitään tunteita, ei värejä, tuoksuja.

Professori Wolf on aivotutkimuksen ja kasvatustieteen tutkija, lukemisen asiantuntija. Hän korostaa sitä, että vanhempien tulisi puhua lastensa kanssa, lukea heille, jotta heidät pelastettaisiin lukijoiksi, kulttuurin säilyttäjiksi. Vanhemmilla on nykyään tapana hankkia lapsilleen kaikki mahdolliset laitteet tietokonetta varten. Hyvä niin, mutta sitä ennen lasten pitäisi tulla ”lukijoiksi”, oppia lukemaan bitekstuaalisesti, multitekstuaalisesti, jotta he voisivat olla sekä lukijoita että digitaalisen tiedon käyttäjiä.

PROUST AND THE SQUID
The Story and Science of the Reading Brain
By Maryanne Wolf

Alustus Tytöt lukijoina -seminaarissa Turussa. Turun kirjamessut 2007

Kultaiset kädet Golden hands

Suksimestari ja viulupelimanni Jaakko Rytkönen (1.8.1875- 4.5.1969).
My grandfather was a fiddler, carpenter and master skimaker. I took this picture of him with my first simple camera over 50 years ago. My grandfather is about 80 years old in this picture. He was 94 years old when he died.

Kiinalaiset sanovat, että käsistään taitavilla ihmisillä on kultaiset kädet. Minun isoisälläni oli kultaiset kädet. Edustakoon hän meille nykyajan ihmisille vanhan ajan ihmistä, joka teki itse kaiken, mitä tarvitsi. Olen ottanut tämän valokuvan koululaisena ensimmäisellä kamerallani. Sain koulusta stipendin ja ostin sillä laatikkokameran.

Isoisäni oli viulupelimanni, puuseppä ja suksimestari. Kun hän näki pikkupoikana Pielavedellä isänsä kanssa hiihtokilpailua seuratessaan ensi kerran sukset, hän sanoi: Minäkin osaan tehdä tuollaiset. Yllättävää kyllä, silloin 1800-luvun lopussa hiihtäminen oli vasta tulossa muotiin Suomessa. Hän teki itselleen sukset. Hän teki teini-ikäisenä itselleen viulunkin, osti myöhemmin paremman ja opetteli soittamaan. Hänestä tuli viulupelimanni, joka soitti häissä ja hautajaisissa. Hän kiersi nuorena Pietarissa asti, ei kylläkään pelimannina vaan työssä laivalla, joka kulki Savosta Pietariin.

Ukki teki myös kaikenlaisia puutöitä, puuleikkauksia rakennuksiin, verantoja taloihin, ruumisarkkuja lapsille ja aikuisille, kaikkea mitä pyydettiin. Kun hän oli 28-vuotiaana tekemässä kirkkovenettä Runnin lähellä, hän rakastui itseään kymmenen vuotta nuorempaan tyttöön. Tällä oli pitkät mustat hiukset, hoikka vyötärö ja suuret silmät, jotka olivat etäällä toisistaan. Kosiessaan hän sanoi tytölle, isoäidilleni : Nämä kädet jos saisin ja sinut kokonaan. Isoäidillä oli harvinaisen kaunismuotoiset kädet kuten on tyttärellänikin, joka muistuttaa kovasti isoäitiäni. Äiti kertoi, että isoisä oli nuorena hyvin komea mies, ja hänellä oli kaunis lauluääni.

Isoisä oli hyvin pieni kooltaan. Hänen kätensäkin olivat yllättävän pienet. Kuitenkin noilla käsillä hän rakensi itselleenkin kaksi taloa ja kaikki tarve-esineet niihin. Hän teki kaiken puusta. Niin kuin lintu hän rakensi pesänsä ympäristöstä saatavista aineksista.

Hän muutti asumaan kauas korpeen, sillä siellä kasvoi hyviä suksipuita. Hän teki vuosikymmenet suksia. Niillä hiihtivät sen ajan tunnetut hiihtäjät. Ukki pysyi kuitenkin köyhänä, sillä hänellä oli suuri perhe ja iso talovelka. Ajat olivat huonot. Vapaussota joka muuttui sisällisodaksi ja sodat naapurivaltion kanssa köyhdyttivät maan isoisän mielestä. Isoisäni ei ymmärtänyt ollenkaan sitä, että ihmiset voivat tappaa toisiaan.

Ukki oli rikkaan suvun köyhtynyt jälkeläinen. Kahdesti hän torjui tarjouksen perustaa suksitehtaan, mikä olisi tehnyt hänestä upporikkaan. Jotkut hänen lapsistaan olivat siitä katkeria, mutta ei ukki itse. On olemassa vanha juutalainen tarina, jonka nimi on Kultaiset kädet ja kova sydän. Niin varmaankin menestyy ulkonaisesti, mutta isoisällä oli kultaiset kädet ja lämmin sydän. On olemassa muutakin rikkautta kuin aineellinen rikkaus.





Alkuperäinen blogikirjoitus ja kommentit.

Mummo ja ukki

Mummot pissasivat seisaaltaan

Eräs varhaisimpia muistojani on, kun näin mummon ja naapurin emännän pissaavan seisaaltaan pitkiä helmojaan pidellen ja nauraa räkättäen: "Kyllä me naisetkin osaamme." Mummo oli pieni etelämaalaisen kaunis nainen, jolla oli pikimusta tukka. Hän pukeutui aina nuoruutensa muotiin, pitkiin pienikuviollisiin tummiin mekkoihin ja piti tukkaansa nutturalla. Näin hänen pitkät hiuksensa vain silloin, kun hän kuivatteli niitä saunan jälkeen hellan avoimen luukun lähellä hämärässä pirtissä.

Mummo oli mennyt 17-vuotiaana naimisiin itseään yli kymmenen vuotta vanhemman Pietarissa asti seikkailleen pelimannin kanssa. He muuttivat asumaan korpeen tiettömien taivalten taakse, kun ukki ryhtyi tekemään suksia. Mummo synnytti siellä 11 elävää lasta. Monta lasta kuoli synnytyksessä, keskenmenoja oli varmaankin useita. Hänen kaksi lastaan kuoli espanjantautiin, iloinen 10-vuotias Ransu-poika ja kaunis teini-ikäinen Hilma. Mummo synnytti viimeiset lapsensa paljon yli 40-vuotiaana. Ukki ja mummo olivat erottamattomat. Mummon kuoltua ukki piti aina mukanaan mummon käsilaukkua, samanlaista isoa mustaa käsilaukkua, jollaisen tunnemme Muumi-kirjoista.

Ukin kessumaa

Eräs hauskimpia puuhiani kesällä mummolassa oli ukin kessumaan kastelu. Sekä mummo että ukki polttivat piippua. Mummo sanoi, että hammaslääkäri oli neuvonut tupakoimaan, sillä mummon ikenet olivat koko ajan kipeitä. Mummolla oli puremavika, sellainen joka hoidetaan nykyään hammasraudoilla tai leikkauksilla. Mummo kuoli sokeritautikohtaukseen puun alle mentyään lapsenlapsiaan vastaan, kun nämä olivat tulossa koulun kevätjuhlasta kotiin. Ukki kuoli kymmen vuotta myöhemmin 94-vuotiaana keuhkokuumeseen. Hänellä todettiin olleen myös keuhkosyöpä.

Perhe eli suuressa köyhyydessä talonvelkojen ja huonojen aikojen vuoksi. Sisällisodan aikana Savossa loppui ruoka, ja ukkikin kävi lastensa kanssa kerjäämässä naapurista ruokaa, kuten äitini kertoi lapsuudestaan. Tunnelma mummolassa oli kuitenkin aina iloinen, juteltiin, soitettiin, laulettiin ja naurettiin.

Varsinkin enot muistelivat mummoa kauniina ja iloisena naisena, joka oli hyvä tanssimaan polkkaa. Hän oli myös hyvin hurskas ihminen. Juhani Ahon isä, rovasti Brofelt oli hänen rippi-isänsä ja vihkipappinsa. Brofeltin kuva oli mummon ja ukin makuuhuoneessa sängyn yläpuolella. Hän tavallaan kuului perheeseen. Sieltä korvesta käytiin kuitenkin kirkossa vain muutaman kerran vuodessa. Sehän on tyypillistä suomalaista uskonnollisuutta.

Joissakin asioissa maailma ei ole muuttunut

Minä ajattelen usein mummoa aikansa feministinä. Hän korosti usein sitä, että naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet. Ajattelen myös, mitä mummosta olisi tullut, jos hän olisi päässyt käymään kouluja. Ehkä samanlainen kuin tyttärestäni, joka muistuttaa kovasti isoäitiäni. Entä ukista!

Haastattelut

Kuva: Anna Amnell vaihto-oppilaana, kuva eräästä haastattelusta. 
2/2018 päivitetty lista
1956-

Anna Amnell [oik. Pirkko Anna Amnell, vuoteen 1998 Pirkko Pekkarinen, os Kolehmainen] haastattelussa, omaelämäkerralliset kirjoitukset, vaihto-oppilasvuoden haastattelut

omaelämäkerrallista:

Amnell, Anna: Firenzestä Turkuun. - Tyyris Tyllerö 4/2013, sivut 7-12. 

Amnell, Pirkko Anna: Pappilajouluja. [Paluumuutto Kanadasta.] – Kotimaan joulu 1999, s. 18-22.

Pekkarinen, Pirkko [=Anna Amnell]: Aurora, vaahteralaakson tyttö. – Syksyn kotimaiset esikoiskirjailijat lähikuvassa. Kirjakauppalehti 1991: 7.

Pekkarinen, Pirkko [=Anna Amnell]: Kun koti kävi ahtaaksi. – Luovaa iloa: nuorisokirjailijoiden vuosikymmeniä. Toim. Ismo Loivamaa. – Helsinki: Suomen Nuorisokirjailijat ry, 1996, s. 60-61

Pekkarinen, Pirkko [=Anna Amnell]: Iltarippikoulu ei sykähdyttänyt. Riparimuisto. – Kotimaa 20.6.1996.

Haastattelut, lehdistö ja kirjat:

Anon: Pöytälaatikosta kirjailijaksi – yhdellä klikkauksella. Anna Amnell [haastattelu] - Rovinssi 4/2013, sivut 29-30. Rovinssi on Suomen maakuntakirjailijat Ry:n lehti  Vastaukseni haastatteluun U

Anon: Aurora ja Pietarin serkut on rakkaudentunnustus vanhalle Helsingille. [Haastattelu.] – Kamppi-Eira 10.11.1993.

Blinnikka, Vuokko: Pirkko Pekkarinen [= Anna Amnell]. – Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 2. Toim. Ismo Loivamaa. Hki 1999: BTJ Kirjastopalvelu, s. 197-199.

Blinnikka, Vuokko: Anna Amnell. – Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 3. Toim. Ismo Loivamaa. Hki 2001: BTJ Kirjastopalvelu, s. 10-13.

Båsk, Irja: Aurora-tyttökirjatkin osallistuvat piikakeskusteluun. [Haastattelu.] – Helsingin Sanomat 18.9.1996. ks myös HS:n arkistosta: HS- Kaupunki - 18.9.1996.

Grönholm, Jouko: Lucia Olavintytär elää Juhana-herttuan ajan Turussa. Turun Sanomat/alio 24.3.2016. Pääkirjoitussivun alakerta-artikkeli. Kirjoittaja on turkulainen toimittaja ja kriitikko.

Anna Amnellin muisteluja - Tero Halonen: Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talonhistoriikki. 2012

Ks. kansio, jossa kuva kirjan kannesta ja  kirjassa olevasta tekstistäni, jonka tutkija kirjoitti käyttäen blogieni tietoja ja tekstejä. Ensimmäinen asuntoni Helsingissä.

https://www.flickr.com/photos/amnellanna/albums/72157650587608046

 

Hyvärinen, Hannu: Pekkariset loivat kanadansuomalaista kulttuuria. [Anna Amnell, haastattelu.] – Kanadan Uutiset (Vuodesta 2012), jota sanottiin siihen aikaan Vapaaksi Sanaksi, Toronto 21.7.1988. Se oli Kanadan vanhin suomalaislehti, puolueeton ja poliittisesti riippumaton. 

Hyvärinen, Helena: Ihannevuosi ulkomailla. [Haastattelu.] – Kodin Kuvalehti 2004: 1, s. [Siirtolaisuus ja paluumuutto]

Junkkari, Lari: Aurora-kirjojen kirjoittaja Pirkko Pekkarinen [= Anna Amnell]: Nuoret tarvitsevat ihanteita. [Haastattelu.] – Sana 15.12.1993.

Kettunen, Raili: Satuhahmoja ja herrasneitejä. [Aurora-kirjojen maailma. Piikatyttöjä ja herrasneitejä vuosisadan alun Helsingissä ja Torontossa -näyttely Richardinkadun kirjastossa.] – Kotimaa 20. 9. 1996.

Kinnunen-Riipinen Lilja: Coppercliffin [sic; oik. Copper Cliff ] iisalmelainen pappila. [Haastattelu.] – Salmetar 18.6. 1980. 1980-luku

Koivulahti, Elvi: Kahden kerroksen väkeä Aurora-kirjoissa. [Haastattelu.] – Iisalmen Sanomat 14.10. 1996.

Korpela, Salla: Pirkko Pekkarinen [= Anna Amnell] kirjoittaa tytöille elämyksellistä historiaa. Roihutkoon romantiikka! [Haastattelu.] – Kirkko ja kaupunki 13.10.1993.

Kämäräinen, Aune: Kaivoskaupungin roskispennusta pappilan lemmikiksi. Tiinan ihmeellinen kohtalo. [Tiina-kissa esiintyy omana itsenään 1. Aurora-kirjassa.] – Kissafani 1994: 6, s. 22-24.

Laurila, Natalia: Lastenkirja on tärkein kirjallisuuden laji. Juttusarja esittelee luovaa kirjoittamista opettajan, harrastelijan ja kirjailijan näkökulmasta. Tässä viimeisessä osassa haastatellaan kirjailija Anna Amnellia. - Vihdin Uutiset, sunnuntaina 17.syyskuuta 2006, s. 5.

Laurila, Natalia: Sananvapauden jäljillä. - Vihdin uutiset 17.9.2006. s. 5.

Lukka, Anneli: Aurora - kanadansuomalainen tyttöromaanin sankaritar. - Vapaa Sana, Thursday, December 9, 2004. No 50, s. 3. [haastattelu]

Mantere, Liisa: Romantiikan kauneus pehmentää arkea. [Haastattelu.] – Kauneus ja terveys. 1994: 7, s. 26-29 (Arto)

Mervi, Aino: Miksi en lähtenyt bikineissä. [Haastattelu Kyproksen sodan ajalta.] – Lasten kanssa sirpalesuojassa, sotilaskoneessa, leirillä. Uusi Anna 6.8.1974. 1970-luku

Nenola, Pirjo: Anna Amnell kertoi sankarittarensa Lucian ajasta. -
Iisalmen Sanomat/Kulttuuri, 27.10.2004. [haastattelu]

Paananen, Rauni: Vaahteramäen [sic] tytöstä tuli vahingossa ajankohtainen. [Haastattelu.] – Iisalmen Sanomat 16.11.1991.

Paananen, Rauni: Pirkko Pekkarisen [= Anna Amnell] Aurora ja Pietarin serkutkin sen kertovat: Kansallisuus ei ole rodussa ja kielessä vaan sydämessä. [Haastattelu.] – Iisalmen Sanomat 16.9.1993.

Pekkarinen, Hanna: Sukupolvien ketju kiehtoo kirjailijaa. Ihminen löytää itsensä suvustaan. [Haastattelu.] – Pekkarinen-sukuseuran lehti. 8. (1997), s. 7.

Piha, Tiina: Pääsiäiskoristeisiin kätkeytyy piilotettuja merkityksiä. Kirkko ja me 3/2010 (PDF)

Pyykönen, Anna-Leena: Kanadan vuodet näkyvät Anna Amnellin tuotannossa. Laaksot ja sokerivaahterat jättivät jälkensä. – Canadan Sanomat,  nykyään Kanadan Sanomat, January 25, 2012.

Seppälä, Olli: Nimeä vaihtamassa. – Käytäväpuheita. – Kotimaa 7.5.1999

Qvickström, Majlis: Sommar i Toronto.: Tuffa unga kvinnor. – Hufvudstadsbladet 9. 9. 1996

Julkaisemattomat lähteet:

Kämäräinen, Aune: "Kirkon torppareina" pappilasta toiseen. [Haastattelu 31.5. 2003.] – Suomen kulttuurihistorian haastattelututkimus. Hiiden opisto/Avoin yliopisto/Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus.

Saarimäki, Eija: C.S. Lewis, vuosisadan klassikko. Haastattelussa Pirkko Pekkarinen [= Anna Amnell]. – CAF jäsenkirje 1998:1.

Vaihto-oppilasvuosi. Kuvat leikealbumissa:


The New York Times kirjoitti meistä vuoden 1956-1957 AFS- vaihto-oppilaista etusivullaan kahdesti:

Foreign Teen-Agers Here to Study. - The New York Times, August 19, 1956. [The New York Times, archives) Kuva stipediaateista saapumassa New Yorkiin.

760 Exchange Students Chant 'We Like Ike' as President Greets them. [kuv - The New York Times, Friday, July 19, 1957. [The New York Times, Archives] Kuva meistä vaihto-oppilaista istumassa Valkoisen talon nurmikolla kuuntelemassa presidentti Eisenhowerin puhetta.

 Muut lehdet (mm):

Koulun oma lehti tietenkin ja mm nämä:

Exchange Student Arrives. Finnish Student Arrives For Year of School Here. - The Billings Gazette August, 1956 (elokuu,  old articles in Anna Amnell Album)

Group Surprises Hall Diteman With Housewarming Pitch-in Supper.  [Ryhmäkuva. Otin maalaustunteja Hall Ditemanilta. Kuvassa mm luokkatoverini ja AFS-vuoden ystäväni Fred Jackson, jolla oli sivuosa (The Duke Brunswick) elokuvassa Waterloo (1970)  ] -  The Billings Gazette, Sunday Morning, September 9, 1956.

Kathryn Wright: Finland's Christmas Customs Are Recalled. [ haastattelu] - The Billings Gazette, Sunday Morning, December 9, 1956.

Foreign Students Organization Outlines Activitis. Student Group is Organized. - The Billings Gazette, Sunday Morning, May 12, 1957. [photo of Kappa Phi]

Lukuisia kuvia ja lehtiuutisia samassa lehdessä, mm: "Hiland's Club is Scene of Annual Formal Party for Senior Students [seurapiirikutsut golf-klubilla, kuva iltapuvussa]. - The Billings Gazette, Sunday morning, June 2, 1957.
Uutisia puheista, joita pidin: "Finnish Student to be in Red Lodge (suomalaisseutu) Friday" tai Tales of the Town: " Pirkko Kolehmainen [= Pirkko Anna Amnell], exchange student from Finland --will speak on 'This is my country'--jne)

Stipendivuoden lopulla kiersimme busseilla  useilla paikkakunnilla, ja meitä kuvattiin. Minua ja erästä englantilaista poikaa haastateltiin radiossa. Lehtiartikkeli Clinton Herald lehdessä"City Hosts Colorful Gathering of 65 Foreign Students". jne

Tervetuloa lukemaan kirjailijoista

Suosittelen seuraavia kirjoituksiani:

Sofi Oksanen: Puhdistus



Tässä blogissa:
Lucy Maud Montgomeryn lapsuus. Ilmestynyt Koululainen -lehdessä.
Lucy Maud Montgomery aikuisena.
Louisa saa oman huoneen. Louisa May Alcott lapsena
Jalna-kirjojen kirjoittaja Mazo de la Roche.
Matka Mark Twainin poikavuosien maailmaan.
PD James: Salapoliisi romaani tuo järjestystä kaaokseen.

John Irving: Kunnes löydän sinut

John Irving ja vaikea lapsuus. (Keskustelua blogissani)

Kun koti kävi ahtaaksi.
Miten Aurora-kirjat syntyivät?

Syksy kaupungissa

Kuva: Anna Amnell (Klikkaa kuvaa ja katso se suurempana, jotta näet syksyisen päivän kauneuden)Syksyblogi on kausiblogini, käytössä syksyisin.

Joulu

Joulu on kansainvälinen ja monikulttuurinen juhla.




Joulukuusityttö: Dover

Himmeli, a Christmas chandellier made of straw. (koottua tietoa himmelistä)

Joululauluja - Christmas songs



Joulukuusi ja joulumarkkinat 1500-luvulla



Joulu monikulttuurisessa Kanadassa, joulukoristeet, joulupostimerkit ym.
Perinteinen suomalainen joulu on kuin renessanssin juhla.

Köyhin joulu voi olla satumaisin joulu.

Kuuntele Huron-intiaanien joululaulua (Listen to the Huron Carol)

Hirsimaja ja tähti (tilkkutäkit)

Misteli ja kissing ball (joulukoristeet)

Joulu maailmalla



Joululukemista Aurora-blogissa:

Joulukissa ja kartanon joulu. Aurora jouluna 1903 Kanadassa etsimässä isäänsä, joka oli karkotettu Suomesta. Aurora oli palvelustyttönä ja koki joulun isossa kartanossa Torontossa. Joulukissa ja jouluaatto ajurin perheessä Toronton Kaalikujalla.

Kun meillekin hankittiin jouluvalot. (Kanadassa 1980-luvulla)


Luminen Helsinki 1900-luvun alussa: Thomas kosimassa Auroraa 1900-luvun alun Helsingissä.



Kissing ball, jossa on koristeena iso kimppu mistelinoksia. Useimmiten on vain pieni oksa oven yläpuolella.