tiistai 8. maaliskuuta 2022

Anna Amnellin Blogisisko-blogi: Naistenpäivän vietto alkoi Amerikassa jo vuonna 1909



May Wood Simonsa ja kansainvälinen naistenpäivä.

Naistenpäivän vietto alkoi Yhdysvalloissa jo vuonna 1909 Amerikan varhaisten sosialistien toimesta. Sitä vietettiin kaikkialla Yhdysvalloissa helmikuun 28. päivänä. Myöhemmin taloustieteen tohtoriksi Evanstonin yliopistossa väitellyt May Wood Simons toi idean vuonna 1910 Kööpenhaminan kansainväliseen kokoukseen, josta naistenpäivän idea levisi Saksaan ja muualle Eurooppaan ja vuonna 1911 vietettiin ensimmäistä kansainvälistä naistenpäivää.

May Wood Simonsin osuus Kansainvälisen naistenpäivän syntyyn on pyyhitty pois, sillä May Wood Simons oli alkujaan sosialisti, mutta luopui sosialismista, sillä hän koki, että se ei ajanut naistenoikeuksia. Hänen miehensä Algie Martin Simons erosi myös sosialismista Leninin vuonna 1917 muodostaman hirmuvallan jälkeen. 
Aina ajankohtaista. Tästä kirjoitin alkujaan jo vuonna 2004 ja sitten uudestaan
 Feminismin kuumat aallot

Anna Amnellin Blogisisko-blogi: Naistenpäivän vietto alkoi Amerikassa jo vuonna 1909: Naistenpäivän vietto alkoi Amerikassa jo vuonna  1909 May Wood Simonsa ja kansainvälinen naistenpäivä. Naistenpäivän vietto alkoi...