Kaiken takana on Volker Kutcherin romaani
perjantai 16. marraskuuta 2018
Kirjat ja elokuvat voivat yhdistää maailmaa
torstai 8. marraskuuta 2018
Blogisisko ® Anna Amnell: Iloinen 1950-luku 2
Iloinen 1950-luku, hullu 1960-luku. Blogikirjoituksiani koulu-ja opiskeluvuosistani. Linkit useisiin kirjoituksiin.
Blogisisko ® Anna Amnell: Iloinen 1950-luku 2: 1950-luvun juhla-asu.
Blogisisko ® Anna Amnell: Iloinen 1950-luku 2: 1950-luvun juhla-asu.
Kuva: Dover. Pyysin ompelijaa muokkaamaan eräästä vaihto-oppilasvuonna saamastani iltapuvusta sopivan RUK: kurssjuhliin Haminaan 1960. Menin sinne poikaystäväni, mieheni (1962 -) vieraana. Olin käyttänyt alkuperäistä pukua ollessani kynttilänsytyttäjä AFS-sisareni hienoissa häissä. Puku näytti suurin piirtein tällaselta kurssijuhlissa.
P.S. Ehkä on parasta lisätä, että menin kokostipendillä vaihto-oppilaaksi. En ole siis syntynyt kulta- tai edes hopealusikka suussa.
P.S. Ehkä on parasta lisätä, että menin kokostipendillä vaihto-oppilaaksi. En ole siis syntynyt kulta- tai edes hopealusikka suussa.
torstai 1. marraskuuta 2018
Koulujen kieltenopetus heijastelee maailmanpolitiikkaa
Historiallisen romaanin kirjoittaja ei pääse pakoon nykyaikaa, sillä historian ilmiöt toistuvat pienin vaihteluin. Esimerkiksi koulujen kieltenopetus heijastelee maailmanpolitiikkaa.
"Rouva Winter sanoi [tyttärelleen] ensisanoikseen: – Unelma-serkku soitti. Sinun pitää lähteä heti kieltenopettajaksi Unelman kouluun.
– Olisit sanonut, etten voi tulla. Minun pitää ilmoittautua yliopistoon maanantaina.
– Siellä on hätätilanne. Et voi jättää sukulaistasi pulaan. Sijaisia ei tahdo löytyä mistään, ei varsinkaan englannin opettajia."
Maailmansodan läntisten voittajavaltioiden kieli oli tulossa tärkeäksi. Hävinneiden kieli saksa jäisi vähitellen syrjään, vaikka se oli tärkeä monilla aloilla."
(Vakoilijoita pikkukaupugssa 2018)
Englannin sijaiseksi tai tuntiopettajaksi pääsi melkein kuka hyvänsä. Se on eräs tärkeä asia kirjani juonen kannalta.
perjantai 26. lokakuuta 2018
Mitä on syventynyt lukeminen?
"Varsinkin syventynyt lukeminen kaipaisi enemmän arvostusta", kirjoittaa Helsingin Sanomat tänään."Yhdysvaltalainen neuro- ja kielitieteilijä Maryanne Wolf sanoo, että nykyään yleinen silmäilevä lukutapa tekee meistä pinnallisia, kritiikittömiä, päätelmiin kykenemättömiä ja epäempaattisia. " Helsingin Sanomat tänään 26.10.2018. (HS.fi 5.9.)
Tästä samasta tutkijasta puhuin jo vuonna 2007 Turun kirjamessuilla Suomen Tietokirjailijoitten järjestämässä seminaarissa "Tytöt ja lukeminen") ja olen kirjoittanut usein myöhemmnkin blogissani. On aika toistaa tämä kirjoitukseni/alustukseni.
Miten minusta tuli lukija
Kun olin lapsi, minulla oli tapana kiivetä pikkukaupungin korttelissamme olevan kaksikerroksisen ulkorakennuksen katolle, sillä sieltä saattoi nähdä kauas, jopa rautatieasemalle, joka vei suureen maailmaan.
Samassa pihassa kuin me asuivat myös paikallisen sanomalehden toimittaja ja hänen eläkkeellä oleva opettajasisarensa. Heillä oli huoneen ja keittiön asunto, toimittaja asui kammarissa ja sisar keittiössä. Heillä oli paljon kirjoja ja lehtiä, joita he säilyttivät ullakolla. Kun olin oppinut lukemaan koulussa, sain luvan lukea heidän ullakollaan.
Lukunopeuteni kasvoi huimaa vauhtia, kun aloin ahmia ensin lastenlehtiä ja sitten toimittajan arvostelijankappaleiksi saamia romaaneja. Kukaan ei ehtinyt vahtimaan mitä luin, joten saatoin lukea mitä hyvänsä. Lukemisesta ullakolla muodostui minulle Marcel Proustin sanoin "oma yksityinen pyhäkköni", pääsin maailmoihin, joihin en olisi päässyt muulla tavalla. Ne rikastuttivat sodanjälkeisen Suomen köyhyydessä ja ahtaudessa elävää tyttöä.
Lukemisen ihme
En ymmärtänyt silloin, että oli tapahtunut jotain aivan mullistavaa, jotain joka oli tosiasiassa luonnotonta, jotain johon minulla, ihmisellä ei ollut geneettistä valmiutta. Kenenkään ei ollut tarvinnut opettaa minua näkemään tai kuulemaan, mutta minut piti opettaa lukemaan, tulkitsemaan outoja kiemuroita paperilla. Aivoni oppivat tulkitsemaan ne sanoiksi, joita tuntemattomat ihmiset olivat kirjoittaneet. Opin rakastamaan lukemista. Kirjoista tuli ystäviä.
Ihmisen aivot eivät ole luotu lukemaan. Ihminen oppi ensin tallentamaan tietoa opettelemalla sen ulkoa niin kuin kalevalaiset esivanhempammekin tekivät. Mutta koska ihmisaivot ovat joustavat ja pystyvät luomaan yhä uusia yhteyksiä hermosolujen välillä, oppi ihminen vähitellen kirjoittamaan ja lukemaan.
Olin oppinut kahdeksassa vuodessa oikeaksi lukijaksi, saman mikä oli kestänyt ihmiskunnan historiassa vuosituhansia ja muuttanut vähitellen ihmisten kulttuurin. Lukeminen muuttaa lukijan, hän on sitä mitä hän lukee, ainakin hänen aivonsa ovat.
Lukeminen muuttaa aivoja
Uraauurtavassa kirjassaan "Proust ja mustekala" [ vrt Proust and the Squid, Guardian 2008) aivotutkija ja kasvatustieteilijä Maryanne Wolf kuvaa lukevan ihmisen aivoissa tapahtuvia muutoksia. Tämä kirja on aivan uusi ja olen lukenut vain Wolfin kirjoittamaan artikkelin eräästä englantilaisesta sanomalehdestä ja kymmeniä innostuneita kirja-arvosteluja.
Olen kuullut jo aikaisemmin sanottavan, että japanilaisilla ja amerikkalaisilla on erilaiset aivot, mutta en ole tiennyt miksi. Wolfin mukaan esimerkiksi muinoin eläneen nuolenpääkirjoituksen lukijan aivot olivat aivan erilaiset kuin nykyihmisen aivot.
Ja samoin nykyajan kiinalainen käyttää aivan erityisiä aivojen hermosolujen yhdistelmiä lukiessaan kiinalaista kirjoitusta. Pienten lasten aivot ovat samanlaiset kaikkialla maailmassa, mutta kun lapsi oppii lukemaan ja kehittyy hyväksi lukijaksi, hänen aivonsa muuttuvat. Ne eivät muutu anatomisesti, vaan funktionaalisesti, selitti kansainvälisesti arvostettu ja palkittu kanadalainen aivotutkija, jolle soitin ennen seminaaria. Niistä tulee tehokkaat tulkitsemaan lapsen oman kulttuurin kirjoitusmerkkejä. [ Nythän tästäkin kiistellään: Voidaanko aivoja muuttaa myös anatomisesti?
Lukeminen ja digitaalinen kulttuuri
Wolf sanoo, että aivan kuten ulkoaopettelu tuli tarpeettomaksi kirjoituksen keksimisen jälkeen, on vaarana, että lukeminen, todellinen syventyvä lukeminen heikkenee tai jopa katoaa. Tietokoneesta voi saada hetkessä pinnallista tietoa, voi tulla illuusio tiedosta. Tiedon hankkiminen ei vaadi enää syventymistä, siinä ei laiteta persoonallisuutta mukaan.
Lukemisesta saattaa tulla vain satunnaisesti käytettävä apukeino, jolla hankitaan tietoa, johon ei liity mitään tunteita. Se saattaa aiheuttaa ihmisten kulttuurissa arvaamattomia muutoksia, sillä aivot mukautuvat uuteen tilanteeseen. Se tulee vaikuttamaan jokaisen uuden lukijan intellektuaaliseen kehitykseen.
Professori Wolf on aivotutkimuksen ja kasvatustieteen tutkija, lukemisen asiantuntija (ja myös lukihäiriön asiantuntija). Hän korostaa sitä, että vanhempien tulisi puhua pienten lastensa kanssa ja lukea heille, jotta heidät pelastettaisiin lukijoiksi, kulttuurin säilyttäjiksi.
Lasten pitäisi kasvaa lukijoiksi, oppia lukemaan bitekstuaalisesti, multitekstuaalisesti, Wolf sanoo, jotta he voisivat olla sekä lukijoita (expert readers) että digitaalisen tiedon käyttäjiä.
Puhu lapsellesi, lue lapsellesi
Anna Amnellin puheenvuoro Turun kirjamessuilla 2007 Suomen Tietokirjailijoitten järjestämässä seminaarissa "Tytöt ja lukeminen")
Lue myös
Miten minusta tuli lukija
Kun olin lapsi, minulla oli tapana kiivetä pikkukaupungin korttelissamme olevan kaksikerroksisen ulkorakennuksen katolle, sillä sieltä saattoi nähdä kauas, jopa rautatieasemalle, joka vei suureen maailmaan.
Samassa pihassa kuin me asuivat myös paikallisen sanomalehden toimittaja ja hänen eläkkeellä oleva opettajasisarensa. Heillä oli huoneen ja keittiön asunto, toimittaja asui kammarissa ja sisar keittiössä. Heillä oli paljon kirjoja ja lehtiä, joita he säilyttivät ullakolla. Kun olin oppinut lukemaan koulussa, sain luvan lukea heidän ullakollaan.
Lukunopeuteni kasvoi huimaa vauhtia, kun aloin ahmia ensin lastenlehtiä ja sitten toimittajan arvostelijankappaleiksi saamia romaaneja. Kukaan ei ehtinyt vahtimaan mitä luin, joten saatoin lukea mitä hyvänsä. Lukemisesta ullakolla muodostui minulle Marcel Proustin sanoin "oma yksityinen pyhäkköni", pääsin maailmoihin, joihin en olisi päässyt muulla tavalla. Ne rikastuttivat sodanjälkeisen Suomen köyhyydessä ja ahtaudessa elävää tyttöä.
Lukemisen ihme
En ymmärtänyt silloin, että oli tapahtunut jotain aivan mullistavaa, jotain joka oli tosiasiassa luonnotonta, jotain johon minulla, ihmisellä ei ollut geneettistä valmiutta. Kenenkään ei ollut tarvinnut opettaa minua näkemään tai kuulemaan, mutta minut piti opettaa lukemaan, tulkitsemaan outoja kiemuroita paperilla. Aivoni oppivat tulkitsemaan ne sanoiksi, joita tuntemattomat ihmiset olivat kirjoittaneet. Opin rakastamaan lukemista. Kirjoista tuli ystäviä.
Ihmisen aivot eivät ole luotu lukemaan. Ihminen oppi ensin tallentamaan tietoa opettelemalla sen ulkoa niin kuin kalevalaiset esivanhempammekin tekivät. Mutta koska ihmisaivot ovat joustavat ja pystyvät luomaan yhä uusia yhteyksiä hermosolujen välillä, oppi ihminen vähitellen kirjoittamaan ja lukemaan.
Olin oppinut kahdeksassa vuodessa oikeaksi lukijaksi, saman mikä oli kestänyt ihmiskunnan historiassa vuosituhansia ja muuttanut vähitellen ihmisten kulttuurin. Lukeminen muuttaa lukijan, hän on sitä mitä hän lukee, ainakin hänen aivonsa ovat.
Lukeminen muuttaa aivoja
Uraauurtavassa kirjassaan "Proust ja mustekala" [ vrt Proust and the Squid, Guardian 2008) aivotutkija ja kasvatustieteilijä Maryanne Wolf kuvaa lukevan ihmisen aivoissa tapahtuvia muutoksia. Tämä kirja on aivan uusi ja olen lukenut vain Wolfin kirjoittamaan artikkelin eräästä englantilaisesta sanomalehdestä ja kymmeniä innostuneita kirja-arvosteluja.
Olen kuullut jo aikaisemmin sanottavan, että japanilaisilla ja amerikkalaisilla on erilaiset aivot, mutta en ole tiennyt miksi. Wolfin mukaan esimerkiksi muinoin eläneen nuolenpääkirjoituksen lukijan aivot olivat aivan erilaiset kuin nykyihmisen aivot.
Ja samoin nykyajan kiinalainen käyttää aivan erityisiä aivojen hermosolujen yhdistelmiä lukiessaan kiinalaista kirjoitusta. Pienten lasten aivot ovat samanlaiset kaikkialla maailmassa, mutta kun lapsi oppii lukemaan ja kehittyy hyväksi lukijaksi, hänen aivonsa muuttuvat. Ne eivät muutu anatomisesti, vaan funktionaalisesti, selitti kansainvälisesti arvostettu ja palkittu kanadalainen aivotutkija, jolle soitin ennen seminaaria. Niistä tulee tehokkaat tulkitsemaan lapsen oman kulttuurin kirjoitusmerkkejä. [ Nythän tästäkin kiistellään: Voidaanko aivoja muuttaa myös anatomisesti?
Lukeminen ja digitaalinen kulttuuri
Wolf sanoo, että aivan kuten ulkoaopettelu tuli tarpeettomaksi kirjoituksen keksimisen jälkeen, on vaarana, että lukeminen, todellinen syventyvä lukeminen heikkenee tai jopa katoaa. Tietokoneesta voi saada hetkessä pinnallista tietoa, voi tulla illuusio tiedosta. Tiedon hankkiminen ei vaadi enää syventymistä, siinä ei laiteta persoonallisuutta mukaan.
Lukemisesta saattaa tulla vain satunnaisesti käytettävä apukeino, jolla hankitaan tietoa, johon ei liity mitään tunteita. Se saattaa aiheuttaa ihmisten kulttuurissa arvaamattomia muutoksia, sillä aivot mukautuvat uuteen tilanteeseen. Se tulee vaikuttamaan jokaisen uuden lukijan intellektuaaliseen kehitykseen.
Professori Wolf on aivotutkimuksen ja kasvatustieteen tutkija, lukemisen asiantuntija (ja myös lukihäiriön asiantuntija). Hän korostaa sitä, että vanhempien tulisi puhua pienten lastensa kanssa ja lukea heille, jotta heidät pelastettaisiin lukijoiksi, kulttuurin säilyttäjiksi.
Lasten pitäisi kasvaa lukijoiksi, oppia lukemaan bitekstuaalisesti, multitekstuaalisesti, Wolf sanoo, jotta he voisivat olla sekä lukijoita (expert readers) että digitaalisen tiedon käyttäjiä.
Puhu lapsellesi, lue lapsellesi
Anna Amnellin puheenvuoro Turun kirjamessuilla 2007 Suomen Tietokirjailijoitten järjestämässä seminaarissa "Tytöt ja lukeminen")
Lue myös
lauantai 6. lokakuuta 2018
Turun kirjamessuilla 2018. Young adult- kirjana.
Kirjani "Vakoilijoita pikkukaupungissa [2018] on mukana Turun kirjamessuilla young adult -ryhmään kuuluvana kirjana. Mitä on young adult -kirjallisuus? "Young Adult literature is generally described as books written for an audience of 12-20 year olds. It may also include books primarily written for adults but which have appeal to younger readers." Kirjani kuuluu tuohon jälkimmäiseen, kirjoitettu aikuisille, mutta sopii myös lukioikäisille. https://csulb.libguides.com/YAliterature
Tiina Lehtineva haastattelee minua Turun kirjamessuilla 2018 Nuorisokirjailijoiden osastolla. Pöydällä on esillä myös aikaisempia kirjojani, sillä kirjoissani on yhteinen ominaisuus. Ne käsittelevät historiaa, ja melkein kaikissa on jollain tavalla mukana naapurimaamme Venäjä.
keskiviikko 26. syyskuuta 2018
Turun kirjamessut. Nuorisokirjailijat. Anna Amnell
Valokuvanäyttelyssä teemana "Tästä lähdin ja tähän olen tullut."
Suomen Nuorisokirjailijat/ Turun kirjamessut 2018
Kuvassa Anna Amnell, 1950-luvun teini, 1960-luvun opiskelija, 1970-luvun kotiäiti ja englanninpettaja, 1980-luvun siirtolainen ja vapaa toimittaja Kanadassa. 1990-luvulta alkaen: Seitsemän 1900-luvun alkua ja 1500-lukua käsittelevän historiallisen nuorisoromaanin jälkeen rikos- ja vakoiluromaani 1950-luvulta.
Valokuvan otti Anna Amnellin lapsuudenystävä Aune Kämäräinen. Kuvan päällä oleva teksti: Anna Amnell. Kuva alkuperäisenä. Kamera: EPSON Perfection V800/V850
15.30 Young adult- Elämää pula-ajan ja rock'n rollin välillä.
ANNA AMNELL. Haastettelijana on kirjailija TIINA LEHTINEVA.
Nuortenkirjaosastolla. Kirjan päähenkilöt ovat nuoria, Liisa vasta 13-vuotias, Maila juuri ylioppilaaksi päässyt. Aika on nuori, 1950-luvun alku, uusi optimistinen aika sodan jälkeen.
Millaisia olivat sen ajan koululaiset ja nuoret yleensä?
"Amnellin dekkari muistuttaa jollakin tasolla Agatha Christien ja Maria Langin kirjoja. Rikosta selvitellään, mutta oleellisempaa on ajankuvan, tapojen ja miljöön hahmottuminen." Pirjo Nenola-Iisalmen Sanomat.
Tähän olen tullut
keskiviikko 5. syyskuuta 2018
Olen Turun kirjamessuilla 2018
Olin lapsena loputtoman utelias ja siihen aikaan täysin peloton. Olisinpa arvannut tuolloin, että pääsen kirjanhenkilöksi, vaikkakin muunneltuna. Tai kyllähän minä olisin pitänyt sitä ihan luonnollisena asiana.
Kirja edustaa siinä tilanteessa young adults- kirjaa. Eräs kirjan esilukijoista, helsinkiläinen lukion venäjän lehtori, oli sitä mieltä, että se sopisi myös siihen genreen. Kertoohan se ensinnäkin 1950-luvun alusta, joka on jäänyt aika paljolti käsittelemättä kaunokirjallisuudessa. Tämä kirja voinee luoda jonkinlaisen sillan siihen aikakauteen avoimesti suhtautuvalle nuorelle lukijalle.
Osa kirjan henkilöistä on todellakin nuoria aikuisia, nuoria älykkäitä uuden aikakauden poliiseja, juuri ylioppilaaksi päässyt helsinkiläistyttö, joka on ollut kesän au pairina Bloomsburry-ryhmään kuuluvan kirjailijan omalaatuisessa perheessä ja 13-vuotias koulutyttö, muunneltu fiktiivinen alter egoni. Päähenkilö on sen ajan pakolaisperheen, valkoisten emigranttien poika, jonka sukunimi Pasternak vie ajatukset Venäjän kirjallisuushistoriaan, mutta on muualla maailmassa myös melko tavallinen sukunimi, kuten koin Kanadassa asuessani.
Lisäys:
P.S. Pasternak-nimeä kantaa noin 127000 ihmistä maailmassa. Nimi on slaavilainen ja tarkoittaa palsternakkaa. Se on alkujaan juutalainen nimi, sillä jouduttuaan karkotetuiksi juutalaiset valitsivat usein sen paikkakunnan elämään liittyvän nimen, missä asuivat. On myös Pasternak-aatelissuku jonka tunnuslause on: Sanat katoavat, mutta kirjoitus jää. Pasternakit edustavat monia uskontokuntia ja etnisiä ryhmiä, kuitenkin eniten juutalaisia. Kirjani Misha on assimiloitunutta juutalaista sukua, jossa on monia etnisiä ryhmiä ja kieliryhmiä, eniten Ranskassa asuvia emigrantteja. Misha on täysin fiktiivinen henkilö, mielikuvitukseni tuote. Amerikkalaiselta kuvapalvelulta ostamani kansikuva on sulautunut kuvitelmaani tästä kirjan henkilöstä.
Taas Turkuun! Turun Kirjamessut: Olen perjantaina 5.10.2018 Nuorisokirjailjoiden osastolla A17.
15.30-16.00 Anna Amnell: Young adult -teos, jonka aiheena on 1950-luvun alku, elämä pula-ajan ja rock´n roll -ajan välillä.
Haastattelijana toimii Tiina Lehtineva.
lauantai 30. kesäkuuta 2018
Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa - Iisalmen Sanomat
Pirjo Nenola,
arts and culture editor
Iisalmen Sanomat
Dekkari kertoo Iisalmesta 1950-luvun alussa. Anna Amnell muistelee kirjansa välityksellä kouluaikojensa pikkukaupunkia. Iisalmen Sanomat 8.5.2018."Kaupungissa on laaja kirjo erikoisia henkilöitä, kuten originelli diakonissa, lukion matematiikan lehtori, joka pakenee Helsinkiin serkkunsa, silloisen pääministerin hoteisiin, ja naispoliisi, joka on entinen sirkustaiteilija.
Amnellin dekkari muistuttaa jollakin tasolla Agatha Christien ja Maria Langin kirjoja. Rikosta selvitellään, mutta oleellisempaa on ajankuvan, tapojen ja miljöön hahmottuminen."
Pirjo Nenola on tohtorikoulutettava, Jyväskylän yliopisto.
Pirjo Nenola on tohtorikoulutettava, Jyväskylän yliopisto.
Arvostelukappaleita kirjabloggaajille ja toimittajille lehdisto@bod.fi j
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)