lauantai 28. marraskuuta 2020

Ensimmäinen koulupäivä


Liisa on ollut mummolassa sotalapsena. hän palaa kaupunkiin, kun koulu alkaa. 
lainaan Liisalle ensimmäisen koulupäiväni muistot. Anna Amnell.:Tulva (2020)



Lisää kuvateksti

 

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Korven orkideat

 


Olen ollut lapsuudesta lähtien ihastunut orkideoihin. Kerron uusimmassa kirjassani Tulva. Sotalapsuus syrjäkylässä (2020) luvussa Korven orkideat siitä, kuinka menin mummoni kanssa hakemaan vettä lähteeltä. Talo oli korvessa kaukana sodan melskeitä. Juuri sellaisilla paikoilla kasvavat maariankämmekät, korven orkideat.

 

Kun olin polvillani lähteen reunalla  näin veden läpi reunoilla hentoja vihreitä kasveja a pohjalla punaisenruskeaa ruostetta. Lähteen vieressä kasvoi punakukkaisia maariankämmeköitä, Ne sekoittuivat mielessäni mummon, Marian kämmeniin, joihin ukki oli ihastunut.

 

"Nuo kädet jos saisin ja sinut kokonaan, hän oli sanonut kosiessaan kauan sitten, kun mummo oli ollut nuori kaunis tyttö, jonka hiukset ulottuivat vyötäisiin saakka. Maarian kämmekkä onkin saanut nimensä siitä, kun sen juurakot muistuttivat keskiajan ihmisten mielestä rukouksessa yhteen liitettyjä käsiä. Maaria tarkoitti Neitsyt Mariaa. 

 

Kuva ja lisätietoja


 

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Anna Amnell: Tulva


Anna Amnell: Tulva. Sotalapsuus syrjäkylässä 2020

Sisälleni on leimautunut tuvan ikkuna. Siinä on kuusi ruutua. Ikkunasta näkee niittyjen yli alas metsänrajaan, jonka takana on toinen maailma. Ikkunan edessä vaihtuvat lapsuuteni vuodenajat, ja niistä tulee kuin yksi ainoa vuosi, jossa on yksi ainoa talvi, kevät, kesä ja syksy. Ne sekoittuivat niihin vuodenaikoihin, joita sukuni on kokenut, niin että me kaikki elämme samassa ajassa, jossa meidän kaikkien kokemukset ovat limittäin ja päällekkäin.

Kun muistelen noita aikoja ja niitä tarinoita, joita silloin kuulin, ne ovat kuin ihmeen kautta säilyneitä reunoiltaan pyöreiksi kuluneita ja haalistuneita valokuvia, jotkut oudosti valottuneita.

Fiktiota ja faktaa yhdistävä romaani suurperheestä sodan aikana. Pieni lapsi viedään sotaa pakoon isovanhempien luo. Hänestä tulee kuin sisar kymmenen vuotta vanhemmalle enolleen, jonka veljet ovat rintamalla.

Eino ja Liisa esiintyvät myös Anna Amnellin romaanissa Vakoilijoita pikkukaupungissa (2018).

E-kirja tulee myöhemmin

Tulva

https://www.bod.fi/kirjakauppa/tulva-anna-amnell-9789528014485

torstai 22. lokakuuta 2020

Millainen oli Lontoo 1500-luvulla?

 



Millainen oli 1500-luvun Lontoo?Tekstinäyte/lukunäyte kirjastani (ote kirjasta Anna Amnell: Kyynärän mittainen tyttö. 2004. Lasten Keskus)

Lontoo loppukesällä 1559
Lontoo paukkui ja rätisi. Rummut pärisivät ja koirat haukkuivat. Katukaupustelijat huutelivat ”kuumia piiraita”, ”appelsiineja ja sitruunoita Espanjasta”, ”nauhoja, neuloja, sormikkaita”.
Lontoo tuoksui mausteille ja jänispaistille. Se lemusi oluelle, hielle, pilaantuneelle kalalle, etikalle, parkituille nahoille ja ulosteille. Kadut olivat tungokseen asti täynnä ihmisiä, samettiin pukeutuneita rikkaita ja rääsyihin kietoutuneita köyhiä. Kaikilla näytti olevan kova kiire jonnekin paitsi niillä, jotka nukkuivat kadulla kivi päänalusenaan.
Lontoolaiset mutustelivat koko ajan jotain syötävää kadulla kävellessään, vähintäänkin omenoita ja pähkinöitä. Lucia ja William katselivat heitä kateellisina. Siat tonkivat tyytyväisinä ruuanjätteitä kaduilta.
Talot kohosivat kapeiden katujen molemmin puolin kolmi-, neli-, jopa kuusikerroksisina. Katoilla oli koristeelliset savupiiput tiilestä. Lue lisää blogistani.
https://amnellinlucia.blogspot.com/2010/06/lontoon-siat.html



keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Korpimaisema keskellä Helsinkiä



https://www.flickr.com/photos/amnellanna/50513083767/sizes/c

Helsinki on ihmeellinen. Keskeltä Helsinkiä Töölönlahden rannalta Sinisen kahvilan vierestä voi löytää tällaisen korpimaiseman. Kuvattu iPhonella.