keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Monot ja saappaat



Kun Sakari tuli kotiin maailmalta, niin kuin mummo sanoi, istuimme vierekkäin portailla ja katselimme tähtiä. Sakari kertoi minulle Helsingistä. Siellä talot ovat yhtä korkeita kuin puut ja niitten seinät ovat täynnä valaistuja ikkunoita. Siellä asuu ihmisiä, joilla on kodeissaan aina kukkia maljakoissa, ei vain juhannuksena, ja heillä on kaapit täynnä kirjoja. Näin mielessäni komeron, joka on sullottu täyteen kirjoja, kasoittain kuin riihivirsuja. Heillä on pehmeät toppaukset huonekaluissa, arkisinkin liinat pöydillä ja lattioilla leveät matot, joihin on kudottu kaikenlaisia kuvioita.

Se on niitä Sakarin juttuja, sanoi mummo usein. Sakari oli mummon mielestä Sakari-raukka, pää täynnä unelmia, aivan niin kuin naapurin tyttö, joka halusi saada pianon ja aikoi lähteä Helsinkiin opiskelemaan laulajattareksi. Voi, voi, minkähän tähden se Luoja meille tuommoisia lapsia antoi? voivottelivat mummot yhdessä ja latkivat kahvia teevadilta.

Sakari vannotti minua menemään kaupunkiin heti kun pääsen ja menemään kouluun ja pysymään siellä, vaikka puulla päähän lyötäisiin. Sakari kertoi, että junassa oli eräs herra sanonut, että Sakari toi hänen mieleensä erään miehen, jonka patsas on Helsingissä rautatieaseman vieressä. Sakari oli käynyt sitä katsomassa. Sen miehen nimi oli Aleksis Kivi, ja silläkin oli pää täynnä kuvitelmia. Oli sillä monesti pää täynnä muutakin, samaa mitä minulla, sanoi Sakari ja nauraa hekotti. Tiesin, että Sakari tarkoitti viinaa.

- Ajoiko senkin äiti sen pois, kun se oli humalassa?
- Kai se ajoi. Semmosia ne vanhat akat on. Katkeria ja pahankurisia.
- Minusta ei kyllä tule koskaan vanha akka, sanoin lohduttavasti.
- Ei tule tai jos tullee, niin tämä poika on jo nurmen alla niin kuin Aleksis Kivi. Mutta kun tulet isoksi ja käyt Helsingissä, niin käyppäs kahtomassa sitä patsasta. Kyllä se on poika minun näköinen.

Minä katsoin ennemminkin Sakarin monoja. Ne olivat uudenlaiset kengät, kiiltävät, matalat, ja niissä oli pitkät nauhat. Ne olivat aivan toista kuin huopatossut, lapikkaat ja kumiteräsaappaat, joita muilla ihmisillä oli. Minun uudet kumisaappaanikaan eivät olleet mitään niitten rinnalla.

Jos Sakari tuli humalassa kotiin, mummo ajoi hänet pois. Joskus he muuten vain riitaantuivat. Sakari alkoi moittia mummoa vanhanaikaisuudesta, kun tämä oli estänyt suksitehtaan perustamisen eikä antanut Kertun mennä kätilökouluun. Silloin mummo ja Sakari huusivat toisilleen suoraa huutoa, ja minä suljin korvani ja pakenin eteiskamarin pöydän alle.

Kuulin, kuinka Sakari keräsi tavaroitaan, yhä huutaen mummolle ja mummo hänelle. He olivat kuin kaksi kukkoa, jotka tappelivat. Vanha aika ja uusi aika riitelevät, oli Sakari sanonut minulle. Vanha aika voitti aina ja Sakari lähti ulos, lumituiskuun, avopäin, takki kainalossa, reppu selässä. Panin kumisaappaat jalkaani ja juoksin Sakarin perässä, mutta Pekka-eno otti minut kiinni ja nosti syliinsä.

- Sakari on jo kaukana. Älä itke, Sakari mennee naapuriin. Kyllä ne siellä pitävät Sakarista huolta.

Otin salaa pirtin naulasta keritsimet ja menin eteiskamarin pöydän alle. Riisuin kumisaappaat jalastani ja leikkasin niistä varret poikki. Sitten leikkasin esiliinastani nauhat irti, pistin keritsimien terällä reiät kumisaappaisiin ja pujotin nauhat reikiin. Laitoin kengät jalkoihini, solmin nauhat kiinni ja menin pirttiin. Kävelin keskellä lattiaa, jotta kaikki näkivät, että minulla oli monot niin kuin Sakarilla. Kukaan sanonut mitään, vaikka olin pilannut uudet kumisaappaani.

Kirjoitettu aikaisempaan kotisivublogiini 15.12.2006

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti